perjantai 31. joulukuuta 2010
torstai 30. joulukuuta 2010
Asoksen ihanuuksia
Oijoi, Asokselle on tullut aivan ihania uutuuksia! Tässä mun silmää eniten viehättäneet :)
Olikos näissä mitään teitä miellyttävää? :) Sininen, valkoinen ja beige ovat kyllä ihania värejä keväällä. Ja tietenkin muutenkin. Tässä vielä linkki huutikseen.
Labels:
muoti
No nyt on puseroita!
Mua on koko viime vuoden harmittanut se, etten ole osannut panostaa kauniisiin puseroihin. Nyt kuitenkin päätin että koska muokkaan vaatekaappiani paremmaksi, tulee tämä asia korjata pikimmiten. Nyt on nättejä puseroita sitten ainakin hetkeksi aikaa :) En yleensä tee hyviä alelöytyöjä, mutta nuo kaksi Zara tummansinistä paitaa on alesta, tosin niissä oli vain muutaman euron halvennus. Puuteri mekko on H&Mltä ja se istui tosi kauniisti ja on mielestäni aika moneen juhlaan soveltuva mekko. Hillitty ja kaunis. Vilan pusero (tosin Stockalta) on söpö rimpsuineen vaikka neuletakin alle tai kesällä ihan ilmankin. Oon tosiaan "hieman" nyt hullaantunut noihin rimpsuihin ja rusetteihin :) Pidemmittä puheitta, tässäpä tulloopi ;)

Siinäpä ne. Nyt on siis lahjakortit tuhlattu onnistuneesti ja elämä voi jatkua :D Mekko oli suoraan sanottuna vähän riskiostos, sillä juuri nyt ei ole juhlia tiedossa. Tiedän kuitenkin että kesällä niitä taas on ja sitä ajatellen mulla olis nyt sen ajan paniikki pelastettuna. Mulla on siis vahva usko mekkoon :D Sävynäkin se on ajaton. Nyt on puolusteltu tarpeeksi ;) Mutta eikai mulla muuta, huutiksessa on tosiaan iso kasa tavaraa vielä parisen päivää auki. Palaillaan!
Labels:
shoppailu
Joulun lahjakortit tuhlattu
Lähdin eilen ystäväni kanssa extempore iltashoppailemaan. Mulla oli vielä H&M:n sekä Stockmannin joululahjakortteja jäljellä, joten suunnattiin kyseisiin puoteihin. Löysin ihania juttuja muualtakin, mutta niistä lisää myöhemmin. Sain vihdoin kauan hamuilemani kaulakorun ja se löytyi Stockalta. Tätä korua ei ollut ennen joulua eikä heti joulun jälkeen jäljellä Guessin Kampin myymälässä eikä keskustan Stockalla. Nyt kuitenkin onnistuin löytämään korun ja sain sen. Mi so happy :)

Tänään on tarkoitus suunnata kaupoille ja hankkia uudenvuoden eväät ja raketit. Meidän kauppalistalle kuuluu naposteltavat ja kuohuvat. Tähtisadetikut tosiaan ostin jo, sekä tinat. Raketteja ei varmaan ihmeemmin hankita, ehkä pari jotain hienoa. Miehet saa muutenkin hoitaa rakettiasiat, mä pelkään suunnattomasti niitä ja katson kaukaa tai ovenraosta sisäpuolelta :D
Ammutteko te raketteja? Onko täällä muita pelkureita? ;)
keskiviikko 29. joulukuuta 2010
Wanted & arvonnan voittaja!
Ensin onnea: TIITU! "Tukholmaan ois ihana päästä kahden tyttöni kanssa! Eli arvonnassa ollaan mukana ja peukut pystyssä :)" - Mailaan sinulle heti tänään!
Mua harmittaa etten ostanut viime kesänä näitä H&M ihania biksuja ja nyt kaipaankin niitä. Eli jos jollain on ylimääräisenä hyväkuntoiset/uudet biksut, niin mailatkaa mulle hintapyynnön kera! Etsin siis mitä tahansa väriä tästä bikinimallista. Koko olisi hyvä olla kai 38. (Edit. lukija vinkkasi että tästä bikinimallista piti ottaa kokoa suurempi kuin normaalisti, joten siis 40 kokoakin saa tarjota! :)
Eli tosiaan laittakkee mailia jos teiltä heruu ylimääräiset biksut :) Kiithoos!
EDIT: sain yläosan lukijalta nude/vaalpun värisenä eli nyt hakusessa enää HOUSUT KOKOA 38 TAI 40 samassa värissä :)
EDIT: sain yläosan lukijalta nude/vaalpun värisenä eli nyt hakusessa enää HOUSUT KOKOA 38 TAI 40 samassa värissä :)
UV asu "livenä"
Tein eilen asukollaasin sen tyylisestä asusta, jolla aion viettää uudenvuoden vaihtumista. Tässä tulee samainen omilla asusteilla/vaatteilla. Saatte kyllä vielä kuvan näistä päällänikin myöhemmin :)
Jos täällä on muitakin röyhelöpuseroiden rakastajia, niin huutonetissäni on silkkinen röyhelöpusero kaupan :) Illalla ilmoitan risteilykortin voittajan! Alla vielä uudenvuoden teemaan sopiva ajankohtainen biisi.
Uutta kosmetiikkaa
Ostin eilen vähän puuttuvia, hyväksitodettuja meikkejä. Postiin oli tullut myös tilaajalahjana Tigin uutta hiuskosmetiikkaa. Tigistä olen aina pitänyt joten olin innoissani näistä uusista Tigeistä! Paketissa oli shampoo, hoitsikka sekä hiuskiinne.
Tällä kertaa ostin oikeassa värissä tuota IsaDoran superhyvää mascaraa. Viimeksi mukaan lähti nimittäin ruskea ripsari, eikä sille oikein tullut käyttöä. Huomasin värin vasta avattuani pakkauksen joten nyt se lojuu tarpeettomana meikkipussissa. Ehkä joskus käytän sitä hätävarana :)
Tänään on vika päivä osallistua alempana olevaan risteilyarvontaan. Huuto.net kohteet ovat auki vielä muutaman päivän. Kerron iltapostauksessa arvonnan voittajan ja mailaan hänelle. Tällä neidillä on tänään vapaapäivä, mutta silti pitäisi tehdä vähän "töitä" ja siivoilla ainakin. Oikein mukavaa päivää teille :)
Labels:
kosmetiikka
tiistai 28. joulukuuta 2010
Uusivuosi vaihtuu..
.. näillä näkymin seuraavanlaisessa tyylissä. Normaalisti metsästäisin uudet korut vielä asuun, mutta tällä kertaa uusia koruja en aio ostaa (tiedätte varmaan miksi ;) vaan aion kaivaa vanhoista korukätköistäni sopivat korut.
Väreinä toimii siis nude/puuteri sekä musta. Korut ajattelin kullanvärisinä. Oon myös miettinyt, että pitäiskö mun poiketa normaalista ja kihartaa hiukset..? Saa nähdä millaiset mummoefektit saisin aikaan! :D Nyt iltapalalle, heips!
Uudenvuoden lupaus
Mainitsin hieman eräässä postauksessa uudenvuoden lupauksestani ja se herätti kiinnostusta. Ajattelin nyt siis kertoa asiasta hieman lisää. Tämän lupauksen olen tehnyt itselleni, en kenellekään muulle (kuten kaikki lupaukset tulisikin tehdä). Tässä se tulee; jatkossa yritän panostaa enemmän laatuun ja vaatteen pitkäikäisyyteen. Yritän välttää turhia hankintoja ja heräteostoksia. Mietin jokaisen vaatteen kohdalla (ennen ostamista) onko tälle oikeasti käyttöä ja jos, niin minkälaista. Koitan suosia luonnonkuituja, mutta tiedän etten pysty hylkäämään täysin keinokuituisiakaan vaatteita. Yritän hankkia vaatteita, joita on helppo yhdistellä tai muokata. Yritän myös katsoa hieman enemmän, mikä vaatemalli sopii omalle vartalotyypilleni, mutta tiedän myös että joskus käy virheitäkin, eikä niistä voi rankaista itseään. Aion myös mainita aina välillä, miten projekti etenee.
Lupauksen ensimmäinen osio on aloitettu ja se on kaikesta turhasta eroon hankkiutuminen. Olen aina kierrättänyt vaatteita, mutta nyt teen sitä reilulla kädellä, jotta heräteostokset/virhehankinnat saataisiin pois kaapin uumenista. Huuto.netin kohteisiin pääsette tästä.
Sitten niitä vähän ikävämpiä asioita, joita en toivoisi tänne tulevan. Jo yksi älypää oli marmattanut siitä, että alkaako uv lupaukseni vasta ensi vuoden puolella kun "sorruin" jo nyt ostamaan pari paitaa. Mä en kestä tällaista, että ihmiset eivät lue kunnolla postauksia ja sitten avaavat sanaisen arkkunsa. Mä en vaan millään jaksa sanoa samoja asioita miljoonaan kertaan tai kuunnella turhaa vinkumista. Onneksi tällaista tulee todella vähän ja blogini lukijat ovat suurelta osin itsehillintää hallitsevia ja ihania tyyppejä. Kuitenkin näitä mustia lampaita mahtuu jokaisen blogin lukijakuntaan ja se on ikävä tosiasia. Vaikka mulle ei tulekaan paljon ollenkaan ilkeitä kommentteja, päätin silti etten enää julkaise mitään ilkimysjuttuja, koska ne ovat hyväntavanvastaisia, eivätkä kuulu blogiini. Tähän asti olen päästänyt läpi niitä. Onneksi bloggaajalla on valta päättää. Haluan kuitenkin säilyttää anonyymien kommentointimahdollisuuden, koska joukkoon mahtuu niin moni ihana vakkarilukija, enkä halua riistää heiltä kommentointimahdollisuutta. Ja voi kyllä, kestän kuulla kritiikkiä, ja sanon tämän viimeisen kerran: kritiikin on oltava asiallista, muuten se päätyy ö-mappiin. Jos tässä iässä ei kestäisi kuunnella asiallista kritiikkiä, olisi hieman huolestuttavaa. Elämässä kun ei pärjää ilman kritiikkiä. Tämän enempää en puhu asiasta, saa riittää että asia sanotaan kerran ja nyt olen sanonut siitä kyllä jo useamminkin. Annetaan jokaiselle oikeus elää ja toimia kuten tahtoo, eikö vaan. Itsekin yritän päivä päivältä tulla enemmän ymmärtäväisemmäksi, mutta aina ei riitä ymmärrys mullakaan.
Olettekos te suunnitelleet minkäänlaisia uudenvuoden lupauksia ja jos, niin millaisia? :)
Labels:
Cava,
cava pohtii
H&M kevät VIHDOIN!!
Oon odotellut H&M kevätkuvastoa kuin kuuta nousevaa ja eilen huomasin ilokseni, että ekat kevätvaatteet olivat tulleet myyntiin! Melkeinpä heti muistin uudenvuodenlupaukseni siitä, että mietin tarkemmin mitä ostan. Noh, tilauksesta ei tullut kovinkaan suuri (kiitos lupaukseni) mutta ihania juttuja silti löysin. Niistä myöhemmin lisää. Tässä alla silmääni miellyttäviä yksilöitä..
Olettekos te muuten jo käyneet klikkailemassa ekoja kevätvaatteita ostoskoreihinne? :)
maanantai 27. joulukuuta 2010
Kuka haluaa risteilylle?
Meillä on ylimääräinen Viking Linen bonuskortti, ja koska me ei ehditä sitä käyttää, ajattelin järkätä pika-arvonnan! Eli jos haluat tammikuussa risteilylle HEL-STO-HEL, niin kommentoi tähän postaukseen ja olet arvonnassa mukana! Jätä sähköpostiosoitteesi kommenttiin mukaan. Alla tietoa bonuskortista.
"Tämä kortti oikeuttaa erikoishintaiseen Hel-Sto-Hel tai Sto-Hel-Sto risteilyyn, joka on voimassa 3kk kuitin päivämäärästä (ei voimassa to-la lähdöillä, erikoisristeilyillä, eikä 26.12.2010-5.1.2011). Tämä kortti luovutetaan terminaalin lähtöselvitykseen"
Lisätietoja: www.vikingline.fi/bonuskortti TAI puh: 0600 415 77 / Viking Linen asiakaspalvelu
Kortti vanhenee 30.1.2011.
TUOTETUNNUS: FGTAX (ilman aterioita) ja FGTAXM (kun varaat vähintään yhden Viking Buffet -illallisen/hlö) Ikäraja 21v.
HINNAT:
C4/B2P hytti ilman aterioita 10€ TAI aterioilla 0€
B4 hytti ilman aterioita 16€ TAI aterioilla 0€
A4+B4L/B2L hytti ilman aterioita 50€ TAI aterioilla 40€
(Jos siis varaat ateriat, hytti on ilmainen!)

Eli tällä kortilla pääset alken 0-10 eurolla risteilylle ja hinta on koko hytiltä! :)
Toivottavasti täällä olisi joku, jolle tämä kelpaisi ja ehtisi sen käyttämään! Onnea arvontaan! Suoritan arvonnan keskiviikko iltana klo 21:00.
Labels:
Arvonta
Shoppailusaldo
Lähdettiin tänään T:n kanssa kaupungille heti herättyämme. T:lle piti löytää farkkuja ja takki ja mulle..noh ihan mitä vaan, kunhan se olisi jotain hienoa ja tarpeellista/käytännöllistä. Stockalla oli ihan hullut jonot sovitukseen, joten otin pienen riskin ostaessani pari puseroa sovittamatta, mutta onneksi ne olivat hyvät. Ja onneksi niissä oli vaihto-oikeus kaiken varalta. Mukaan lähti siis Mangon kaunis pusero röyhelösomisteella sekä Vilan nätti toppi, jossa on pussy-bow somiste. Oon hullaantunut nyt noihin puseroihin joissa on jotain koristuksia rinnuksilla tai kaula-aukossa. H&Mltä ostin vielä tosi kauniit sulkakorvikset. Ja kyllähän me T:llekin löydettiin farkkuja, mutta takkia ei vielä.
Sellaista siis tällä kertaa. Guessiä oli myös -40% alessa Stockmannilla, mutta en sortunut :) Yksi kaulahuivi kiinnosti, mutta sitten ajattelin että onhan mulla jo kaulahuivejakin ihan tarpeeksi.
Labels:
shoppailu
Guessin kevättalven mallisto yllätti..
..negatiivisesti. Tutustuin eilen Guessin kevättalven mallistoon ja huhhuijakkaa.. En ole koskaan tykännyt kaikista Guess tuotteista, mutta musta tuntuu, että tänä keväänä en pidä mistään. Värit ovat mielestäni aika kyseenalaiset, eivätkä iske muhun ollenkaan. Harmi, mutta toisaalta tämä tukee uudenvuoden päätöstäni :)
Mikä on teidän tuomionne? Moni on jo löytänyt huutonettiin uusien kohteiden luo, mutta te jotka ette vielä ole, niin kannattaa kurkkia. Nyt on nimittäin paljon ihanaa lähdössä uuteen kotiin! Huutikseen pääsette tästä.
Labels:
guess
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Viimeinen mahdollisuus on tänään!
Eli jos haluatte uudeksivuodeksi vielä uutta vaatetta, niin tänään on viimeinen mahdollisuus tilata! :) Nellyllä on myös reilukätinen ale menossa, jonne kannattanee kurkkia sinnekin :)
Laitoin tänään hurjan määrän tavaraa huutonettiin :)
Paljon tavaraa huuto.netissä!
Olen tänään tehnyt pienen urakan ja lisäillyt pitkin päivää huutikseen tavaraa kuten aiemmassa postauksessa lupasin. Tässä pieni pala huutonetin antimista:
Kohteisiin pääset klikkaamalla TÄSTÄ !
Joululahjoista
Tähän en ala nyt luettelemaan ja kuvaamaan kaikkia lahjoja, mutta muutamista aion kertoa. Aion myös kertoa (nyt kun voin kun joulu on ohi) mitä hankin/hankimme muille :)
Muille: äidille ostimme talvisaappaat, jotka hän sai itse valita. Lisäksi äiti sai mm. kynttilälyhdyn sekä alusvaatteita. T:lle hankin mm. jonkun uuden ja hyvän hiiren tietokoneeseen, nahkalompakon sekä korttilompakon sekä yhden pelin PS3:lle. T:n siskolle meillä oli kosmetiikkaa, alus-/kotiasuja, hiustuote, sekä ihana rosterinvärinen kahvinkeitin uuteen kotiin(jonka oisin voinut itsellenikin haluta jos kahvia joisin!). Ystäväpiirissä meillä ei ole pahemmin ollut tapana jakaa lahjoja, joten ostin vain yhdelle ystävälleni lahjan. Se oli clutch laukku. T:n isä ja hänen vaimonsa taas sai design kakkulapion, kosmetiikkaa, paitoja yms. T:n äiti sai meiltä mm. satiinipyjaman, kotijuttuja, kosmetiikkaa sekä kirjoja. Sellaista siis kuului meidän hankintalistalle.
Saamani lahjat: T:ltä sain Philipsin mp4 soittimen ja lahjakortin jolla T vie mut shoppailemaan, illalliselle ja leffaan. Muuten sain mm. Iittalan Taika sarjaa, lahjakortin Stockmannille, lahjakortin H&Mlle, lakanoita, pyyhkeitä, kosmetiikkaa, korun, vaatteita yms. Lahjat on levitelty pitkin kämppää eikä kaikkia tähän listaan tule, mutta pääpiirteittäin tuossa ne ovat :)

Sellaista siis tänä jouluna :) T sanoi mulle eilen, että ihan kuin tänä vuonna olisi nauttinut jouluruoista enemmän kuin aiempina jouluina, ja kyllä se mustakin pitää paikkansa. Nyt ollaan syöty jo kolme päivää jouluruokia ja tänään olisi vielä tarkoitus käydä viimeiset "jämät" syömässä. Sitten se saa olla ohi taas vuodeksi :D
Väkisinkin mulla on ajatukset jo siirtyneet uuteenvuoteen ja sen mukana tuleviin uusiin asioihin ja muutoksiin. En yleensä tee uudenvuoden lupauksia, mutta tänä vuonna aion yrittää erästä asiaa, joka mun olisi ollut hyvä aloittaa jos paljon aiemmin. Olen hieman jo tänä vuonna harrastanut kyseistä asiaa, mutta nyt aion panostaa siihen vielä enemmän. Olen saanut monilta tutuilta jo esimerkkiä tästä asiasta. Kyseessä on siis vaatekaapin/asusteiden yms pukeutumisen miettiminen tarkemmin. En aio hylätä H&M polyesterivaatteita, mutta aion silti panostaa hieman enemmän laatuun ja varsinkin välttää turhia ostoksia. Tähän asti oon aina ostanut jos oon nähnyt kivan vaatteen, pahemmin miettimättä tulenko koskaan sitä käyttämään. Jonkinlainen vaatekaapin uudelleenrakentaminen siis käynnistyy ja ensimmäinen askel on luopua kaikista turhista jutuista. Turhien karsimisen aloitin tänään ja aiheena oli laukkukaapin läpikäynti. Ihan en vielä kaikkia "turhia" raaskinut heittää huutonettiin, mutta suurin osa kuitenkin päätyy sinne tämän päivän aikana. Voin vaikka laittaa tämän postauksen perään ilmoituksen heti kun olen lisännyt tavarat. Aion myös käydä läpi korut ja kosmetiikan sekä vaatteita. Takkejakin olen aikonut karsia. Mutta palaan asiaan myöhemmin. :)
EDIT: NYT on huutiksessa laukkuja! :) Huutamaan pääsette tästä!
Mikä oli teidän paras joululahjanne? :)
lauantai 25. joulukuuta 2010
torstai 23. joulukuuta 2010
Ihanaa joulua!
Nyt on aika vetäytyä joulun viettoon. Palaillaan varmaankin joulupäivänä. Huomisen pyhitän rauhoittumiselle ja läheisille. Oikein ihanaa joulua kaikille :) PS. huutisjutut sulkeutuu 25.12.
Shoes in Action
Kohta suunnataan äidille syömään ja leipomaan! :) Taitaa olla muutkin jo siirtyneet pikkuhiljaa joulun viettoon?
Labels:
päivän asu
Kiertopalkinto 2010
Tässäpä tulee blogeissa kiertävä kysely vuoden 2010 tapahtumista yms.
IHMISSUHTEET:
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana? - Kyllä olen
2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt? - Olen itseasiassa montakin asiaa, mutten osaa sanoa mitkä kaikki niistä ovat mainitsemisen arvoisia/mitä haluan täällä kertoa. Olen mm. ollut hamsterin hyökkäyksen kohde, varannut kaksi etelänmatkaa, ostanut enemmän joululahjoja kuin koskaan, koirakuumeillut oikein olan takaa, järjestänyt synttäriyllärin T:lle Turkissa, maistanut Somersby siideriä, ostanut Canonin järkkärin, tehnyt lattiaremonttia, addiktoitunut Batteryyn, allekirjoittanut vuoden sisään kaksi työsopimusta, matkustanut Gotlantiin yms yms..Valkatkaa ne tähdellisimmät itse ;)
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? - Jep, ja viimeisen kuuden vuoden aikana kokoajan.
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? - Visbyn reissu Lindan kanssa, Turkin reissu T:n kanssa.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana? - En ole.

MINÄ:
1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? - Aika paljonkin. Oon oppinut itsehillintää, paineensietokykyä ja joustamista. Oon oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä paremmin ja oppinut antamaan mahdollisuuden kaikille olla oma itsensä. Olen oppinut olemaan kinaamatta (mitä tein yhdessä vaiheessa paljon kavereilleni koska jostain syystä se oli mukavaa ja siitä sai haastetta) ja arvoni ovat muuttuneet hieman. Olen muuttunut rohkeammaksi. Kyllähän sitä ihminen oppii ja muuttuu joka vuosi, ihan huomamattaankin.
2. Oletko lihonut? - Lihonut ja laihtunut.
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana? - Miksi ihmeessä olisin saanut?
4. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? - En ole koskaan ollut.
5. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? - En ole. Napakoru on ollut vuodesta 2002 ja nenäkorun otin pois jo monta vuotta sitten. Tatuoinnista olen haaveillut, mutta saa nähdä jääkö myös haaveeksi.
RANDOM:
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus? - pari ihanaa tyttöä :)
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? - En tee niitä koskaan juuri sen takia, ettei niitä tulisi rikottua.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi? - Ei kukaan läheinen, kaveri/tutut kyllä :)
4. Kuoliko kukaan läheisesi? - Ei kukaan oma läheiseni.
5. Missä maissa kävit? - Turkissa ja Ruotsissa
6. Mitä haluaisit vuodelta 2011 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2010? - Tämä vuosi oli todella hyvä ja siksi pelkäänkin, että ensi vuonna tulee laskukausi. En odota mitään.
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2010? - Koko Turkin ja Visbyn reissu sekä tietenkin jouluaatto sekä uv.
8. Vuoden suurin saavutuksesi? - Kahden työn saaminen.
9. …ja suurin epäonnistuminen? - hmmm.. kuten sanoin, tämä vuosi on ollut aika hitsin hyvä, eli ensi vuonna voin tehdä pitkä listan niistä ensiv uoden epäonnistumisista :D
10. Kärsitkö vammoista? - Selkä on alkanut venkuroimaan ekaa kertaa elämässäni
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? - kamera, matka, sänky
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? - T:n (kiitos muru)
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - En ole ahdistunut tänä vuonna kenenkään muun kuin oman käytökseni vuoksi.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? - Vokranmaksuun. Sen jälkeen ruokaan ja sitten vaatteisiin ja matkoihin.
15. Mistä innostuit eniten? - No näitä asioita tässä on jo tullutkin; matkat, kodin laittaminen, työjutut, koulujutut.
16. Vuoden 2010 ihmiset: T, Linda, Mia, äiti, mun nykyinen pomo
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - Veikkaisin että yhtä onnellinen, tai onnellisempi.
18. Lihavampi vai laihempi? - Varmaan aika sama.
19. Rikkaampi vai köyhempi? - "rikkaampi" - ainakin monta kokemusta rikkaampi.
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? - En kadu mitään.
21. …entä vähemmän? - -"-
22. Miten aiot viettää joulun? - Töissä, äidillä, T:n isällä ja T:n äidillä.
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? - Mitään niin tyhmää ei ole tapahtunut että haluaisin muuttaa sitä, ja kuka nyt hyviä hetkiä muuttaisi :)
24. Rakastuitko vuonna 2010? - Rakastun T:n aina uudelleen ja uudelleen.
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli? - Zero.
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? - Hömpät
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? - Tähän voisi sanoa, että kyllän vihaan. Ja tässä tapauksessa viha ei ole liian vahva sana kuvaamaan tunnetta.
28. Mikä oli paras lukemasi kirja? - Twiliiightit!
29. …entä musiikillinen löytö? - Rihannan reaggae! :D
30. Mitä halusit ja sait? - Työt, koulupaikan, kameran, tv:n, sängyn, rauhan, matkoja, kodin sisustuksen, hamsterin, otsatukan, paaljon juttuja.
31. Mitä halusit, muttet saanut? - En tiedä kun joulu ei ole vielä ohi ;)
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi? - Ääh monta! Twilight, The Social Network..hitsi ei näitä muista koskaan kun pitäis!
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi? - Varmaan olin töissä. Synttäriä juhlin ystävieni kanssa meillä edellisenä viikonloppuna.
34. Ketä kaipasit? - Monia..Jenniä, Mummia, Satua, Lindaa (!!), monia!
35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi? - T, Mia, Linda, Juuli, Jenni, Äiti, musiikki
MUUTA:
1. Oletko joutunut tappeluun? - En.
2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana? - Joo meillä on töissä sellainen kippo mistä tarjotaan suklaata asiakkaille ja kaikki meijän työntekijät aina niitä napsii ja myös minä. Pomo näytti mallia :D
3. Oletko juonut ”perseitä”? - Voi luoja. Sitä muuten kadun. En juo pahemmin mutta tänä vuonna kerran join ja seuraavana päivänä en voinut seistä. Lähinnä kaduttaa siksi, että sain kuulla koko seuraavan päivän asiasta T:ltä. Se oli niin fiilareissa kun mulla oli krapula, eikä normaalisti ole.
4. Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - En kadu.

Cava
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Helinää, helskettä..
Piparin tuoksua! Leivoin juuri pellillisen pipareita sekä torttuja. Päivän asu myös tässä samassa yhteydessä.
Huomenna tosiaan mennään äidille syömään ja leipomaan lisää joulu- sekä uv-herkkuja ja sitten voikin sanoa että joulu on tervetullut :) Mukavaa iltaa muruset ja huomiseen!
Labels:
päivän asu,
ruoka
Huomenta
Huh nyt alkaa näyttää siltä, että se joulu tulee vihdoin. Ylihuomenna :) Tänään vielä tiedossa työpäivä ja huomenna menen leikkimään joulumuoria äidin luo. Pitäisi leipoa torttuja, kakkuja ja lisäksi muffineja joita ajattelin pakastaa uudeksivuodeksi. Nams!
Saa nähdä millainen päivä tulee olemaan töissä..Toivon toisaalta että olisi kiirettä, niin aika menisi nopeasti ja toisaalta taas olisi ihana viettää rauhallinen työpäivä. Oli miten oli, ei se kuitenkaan ole viimeinen työpäiväni ennen joulua, sillä tää tyttö suuntaa jouluaattoaamuna muutamaksi tunniksi myös töihin - voiko olla "ihanampaa"?
Aloin tänään miettiä vasta ekaa kertaa lahjojen avaushetkeä, se on aina niin jännittävä enkä jaksa odottaa! :P Mulla on tänä vuonna enemmän lahjoja muille, kuin mitä oon edellisinä vuosina hankkinut. Edellisinä vuosina on ollut 1-2 pakettia/hlö, mutta tänä vuonna oon hurjistunut! :)
Mutta tosiaan, ylihuomenna se on, ja sitten pääsee relaamaan. Mulla on kolme päivää vapaata joulun jälkeen eikä mitään suunnitelmia! :) Nyt tää lähtis sutimaan meikkiä naamaan ja suunta kohti töitä olisi myös pian edessä. Oikein mukavaa päivää kaikille.
PS. joku kehui videopostauksen taustalla soinutta biisiä, ja tässä se olis vielä, tuomaan hyviä tunnelmia teille :) ja tässä vielä linkki huutikseen, kolme päivää aikaa huutaa! :)
Labels:
Cava
tiistai 21. joulukuuta 2010
Millainen mekko uudeksivuodeksi?
Nyt on aika paljastaa uudenvuoden pukeutumissuunnitelmia ja jakaa vinkkejä muillekin. Keräsin Nellyn sivuilta aika herkullisen kollaasin omaa silmääni miellyttävistä väreistä ja malleista.
Mikä on uudenvuoden väri? Helmiä vai timantteja? Korot vai ei? Missä vietät uv:n? :)
Valkoisten takkien metsästäjä
Nyt on huutiksesta huutamani pitkä valkoinen takki saanut uuden omistajan (äiti) ja mulla on nyt paremmin istuva takki itselläni. Huusin tämänkin huutiksesta, vaikka riskihän se aina on. Tällä kertaa kävi hyvin :)
Tässä tulee myös kuvaa hetki sitten ostamastani Lindexin tunikasta.
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen kun näin silmät tonttuuseeeeen... Oon ihan täpinöissäni joulusta! :) Lanttulaatikko here I come! :D Mitkä on teidän lemppari jouluruokia?? Syöttekö tänä vuonna kinkkua vai kalkkunaa, vai jotain muuta? Mitä muuta kuuluu joulupöytäänne? :) Itse odotan eniten lanttulaatikkoa ja lohta. Ja sitä vaaleanpunaista kermavaahtoa jota syön kinkun ja lanttulaatikon kanssa (miten niin outoa?!) :P Millaiset juomat kuuluvat joulupöytäänne? Itse tykkään juoda jouluna cokista (jota en muuten juo koskaan), joulusiideriä, skumppaa sekä glögiä. Nams! Muistakkee myös alla oleva linkki huutikseen :)
huutonet.
huutonet.
Huutonetissä uusia kohteita
Huutonetissä on nyt uusia kohteita. Kohteet ovat auki vain 5 päivää ja ne sulkeutuvat 25.12. illalla. Kohteisiin pääsette TÄSTÄ!
maanantai 20. joulukuuta 2010
"Jouluostokset"
..miten siinä kävikään? Ostin äidille joululahjan, mutta sitten jostain syystä jalat veivät vain kaupoille joista sai vain itselleen juttuja ;) Noh ei se mitään, sillä voin virallisesti julistaa, että minä olen hankkinut tämän vuoden kaikki joululahjat NYT! :D Mahtavaa. Osasin hillitä hyvin itseäni ja ostin vain kaksi juttua itselleni. Kengät ja puseron. Mun piti vasta huomenna laittaa nämä tänne, mutta sainkin jo nyt kuvattua joten here they come..
Kengät ovat ehkä hieman yllättävät. Oon salaa ihaillut tuollaisia jo monilla joita olen kaupungilla nähnyt ja nyt löytyi sellaiset, joilla oli hyvä kävellä eikä korkoa ollut liikaa. Aion käydä suutarilla laitattamassa noihin kumiset korkolaput, sillä liukkaat muovikorkolaput ovat aika killerit tällä säällä. Kengät ovat kevyet jalassa ja mun mielestä aivan ihanat muutenkin. Hintaa oli 59 euroa. Mun mielestä on tosi kivan näköistä jos käyttää vaikka säärystimiä tällaisten kenkien kanssa. Pusero löytyi H&Mltä ja rakastan sitä. Aivan ihana esim. korkeavyötäröisen hameen kanssa. Aion ehkä laittaa tuon puseron uutenavuotena :) Pusero antaa ryhdikkään ilmeen ja on tosi herttainen. Tuollainen ilmava materiaali tulee myös olemaan in keväällä. Tykkään erityisesti hihojen napeista sekä kaula-asusteesta, eli tuosta rusetista. Sitä voi pitää kiinni tai auki. Hintaakin oli vain 25 euroa. Eli hyvät hankinnat tuli tehtyä. Käytiin äidin kanssa vielä syömässä siinä Flamingon puolella olevassa italialaisessa ravintolassa. Suosittelen paikkaa kaikille, oli aivan ihana tunnelma ja hyvää ruokaa :) Tuli ihan ulkomailla oleminen mieleen ja kamala matkakuume! :D Mutta eikai mulla muuta, kivaa iltaa vaan kaikille ja kiitos hyvästä palautteesta jota oon saanut aiemman postauksen videoon. Vähän kyllä pelotti laittaa se tänne, mutta sellainen olen ja se joko kelpaa tai ei. Palaillaan :)
Ja tähän loppuun vielä aivan ihana biisi ja myös video on tosi hyvä :)
Labels:
shoppailu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)