maanantai 29. elokuuta 2011

Toivepostaus: Cavan hiukset

Hiukset. Näistä on toivottu kattavampaa postausta. Mistäs lähtisin liikkeelle? Noh alusta tietenkin. Syntyessäni mulla oli lähes musta tuuhea tukka. Mua sanottiin intiaaniksi jo synnytyslaitoksella. Kasvaessani omaksi hiustenvärikseni kehittyi sellainen keskiruskea. Ei maantienharmaa, vaan ruskea. Äitini on kampaaja ja mun tukkaa on värjätty aika nuoresta lähtien. Kaikki värikavalkaadit on käyty läpi. Ruskea, musta, punainen, vaalea. Ja ei, mulla ei ole kuvia niiltä ajoilta, kun olin ihan vaalea tai punapää. Äidillä saattaa olla joissain albumeissa, mutta itselläni niitä ei ole. Mulla on ollut myös permis. Kuvia ei ole. Tähän kohtaan pakko sanoa, että mulla on joku ihme suojeluvaisto miksi en edes halua laittaa omia lapsuuskuviani tänne. Se Kristiina ei ollut netti-ihminen, eikä siitä tulekaan. Käytän postauksessa vanhoja kuvia, sillä täällä ukkostaa eikä näe kuvata.

Mulla on ollut lähes aina pitkät hiukset, mutta kuudennella luokalla halusin poikatukan. Noh, sehän leikattiin. Sen jälkeen kasvattelin sitten takaisin pitkää, kunnes 18 -vuotiaana halusin polkan. Äiti sanoi ettei leikkaisi, sillä tietää että kun se on tehty, purskahtaisin itkuun. Pakotin äidin leikkaamaan, ja kyllä - purskahdin itkuun. Äidit on aina oikeassa, muistakaa se! Siitä hetken päästä halusin pidennykset, sillä en kestänyt polkkaa. Pidennykset mulla oli muutaman kuukauden, kunnes Bio+ shampoo alkoi tehota ja tukka alkoi olla taas hieman pidempi. Sen jälkeen en ole leikannut hiuksistani radikaalisti pituutta pois, maksimissaan pari senttiä kerrallaan.

Käytin 18 -vuotiaaksi asti kampaamon tuotteita, kunnes muutin kotoa pois. Sen jälkeen käytin sekä kampaamon, että kaupan aineita. Tässä vaiheessa värjäsin myös ekaa kertaa kaupan värillä hiukset. Nykyään käyttämiini merkkeihin kuuluu Aussie, Tigi, TRESemme, Sim ja joskus joku muukin.

Hiuslaatuni on aika liukas ja sileä. Hiukseni ovat suorat, mutta taipuvat helposti esim. nutturalla ollessaan. Mielestäni mulle ei sovi kiharat, ja siksi suoristan hiuksia lähes joka päivä. Nukun siis hiukset nutturalla, ja aamuisin ne ovat aina pörröiset.

En tee yleensä mitään kampauksia, useimmiten heitän hiukset tupeerattuina ponnarille tai jätän auki ja tupeeraan hieman päälyhiuksia koholle ja pari pinniä sinne tänne, voila. En oikein edes osaa tehdä mitään kampauksia eivätkä liian laitetut hiukset sovi mielestäni mulle laisinkaan. Kotona mulla on aina supertyylikäs kotinuttura, eli tukka tuhannen mutkalle ponnarin avulla päälaelle.

Päivittäinen hiustenhoitorutiini: herään, harjaan, suoristan, tupeeraan, laitan lakkaa, laitan hiukset kiinni tai auki. Illalla heitän kotinutturalle ja sitten suihkussa pesen. Käytän shampoota ja hoitsikkaa tai hiusnaamiota. Joskus suihkuttelen jätettävää hoitoainetta. Pesen hiukset joka toinen päivä. Käytän fööniä tosi harvoin, vain jos on pakko saada hiukset kuivaksi nopeasti.
Tällä hetkellä hiukseni ovat lähes mustat, yritimme äidin kanssa toissa viikonloppuna vaalentaa värillä ja vahvalla hapetteella, mutta tulos oli lähes olematon. Haluaisin vaalentaa hiuksiani hieman ja sävyttää suklaanruskeaksi nyt talvea kohden. Lisäksi mun täytyisi leikata pituudesta noin 5-10cm pois, sillä tää reuhka alkaa olla jo ylipitkä, sellainen ettei ole enää nätti. En oikein tiedä mitä muuta enää kertoisin, joten kyselkää jos jotain tulee mieleen :) Tupeerauspostaus tulee pian!

37 kommenttia:

  1. Ihana postaus!:) mulla on just tässä hiustenkasvatus operaatio kesken, joten siis kasvattaako toi bio+ vai mikä shamppoo?:D

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, katso linkki postauksesta :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on myös sileä ja liukas hiuslaatu, ja välillä olen helisemässä sen kanssa. Mutta kiva lukea sultakin vinkkejä joita voin hyödyntää omiin hiuksiini :)
    Tykkään sun tavasta kirjoittaa, jatka samaan malliin Cava ! :)

    t. Anni

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä postaus! Kiitos tästä :) Menin leikkaamaan ex pitkiä hiuksiani aika radikaalisti (tosin oli pakko, koska latvat niin huonossa kunnossa) ja nyt meneillään kauhee kasvatus operaatio :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos bio+ vinkistä! Täytyypä käydä katsomassa josko se sopisi minullekkin, hiustenkasvatusprojekti menossa :) Tai on ollut jo pari vuotta, ja polkka täälläkin takana mikä kadutti samantien..

    http://todellajossain.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Sul on tosi nätit hiukset kyllä, mutta etkö koskaan kyllästy? Toisaalta, jos oot jo kokeillut vähän kaikkia hiustyylejä (tekstistä päätellen), niin on löytänyt oman tyylin(?)
    Onko tämä siis siunun tyyli, missä vain tykkäät olla vai onko taustalla halu kokeilla jotain, muttet uskalla?

    Itse kyllästyn niin kovin helposti kaikkeen, joten radikaali hiusleikkaus/-värjäys tekee terää.
    ps. sulle sopis älyttömän hyvin oikein lyhyt tukka, vanha Rhianna- tukka ;)

    VastaaPoista
  7. Vanha sääntö pitää: väri ei vaalenna värjättyä väriä. Elikkä vaalennus/purkupesua tai raidotusta, ei taida muuta tietä olla :( Tietysti värinpoisto mut se on aika kova juttu hiuksille :S Onnea vaalennukseen :) terv. pa-ka opiskelija

    VastaaPoista
  8. Olisi kiva nähdä niitä laitetumpiakin kampauksia sinulla, kun tuota hiusta kuitenkin riittää :). Pidätkö muuten koskaan letillä vai eikö se ole "sinun juttusi"? Itselläni oli pitkähiuksisena ihan tuskaa keksiä kivoja kampauksia, kun hiuslaatu on piikkisuora ja liukas...

    Osaatko suositella hyvää lakkaa tällaiselle hapsuhiukselle, mistä olet itse pitänyt?

    t.Nina

    VastaaPoista
  9. Hei! Mitä mieltä oot siitä, kun kysyin viimeksi kampaajalla käydessäni kampaajalta, että voiko noilla shamppoilla ja hoitoaineilla auttaa hiuksia kasvamaan nopeammin, niiin hän vastasi että ei voi. Mutta sä kumminkin täällä olet monestikkin kehunut tota Bio+:ssaa joten olen nyt vähän ihmeissäni! Onko kyse ns. "lumelääkkeestä" että susta on vaan tuntunu että hiukset on kasvanu nopeammin käytettyäsi hiuspohjaa vahvistavia tuotteita vai uskotko itse todella niiden tehonneen? :) Minulla myös kasvatusoperatio meneillään (niikun varmaan 99% muillakin naisista:D )ja siksi kysyn tätä. Toivottavasti et turhaudu näin hölmöstä kysymyksestä!

    t. kata

    VastaaPoista
  10. Kävin heti tilaamassa hairstorelta tota cutrinin energen shampoota! :D Siellä tuo maksoi 7,90 € (:
    tosi kiva tää postaus! :-) niinkuin kaikki muutkin!!

    VastaaPoista
  11. En tarkoita pahalla, mutta luulis sun äidin kampaajana tietävän, että väri ei vaalenna väriä :) kannattais koittaa vaalennuspesua hellävarasesti :)

    -Kampaaja

    VastaaPoista
  12. Teresa, niin itsehän en ole kuten sinä :) rakastan tätä hiustyyliä enkä vaihtaisi enää helposti toiseen. Kasvatan etuhiuksia pidemmäksi.

    Anonyymi/kata, niin kukaanhan ei ole mulle luvannut sen auttavan ja kaikki kampaajat ovat sanoneet hiusten kasvun olevan yksilöllistä. Tässä aineessa on hiuspohjaa stimuloivaa ainetta, joka auttaa hiustenkasvussa ja ennaltaehkäisee ennenaikaista hiustenlähtöä. Mulle kasvoi uutta hiusta ja paljon ja tuuheutumisen lisäksi hiusten kasvu on ollut todella nopeaa ja sitä ihmetellään kohdallani usein.

    Itseasiassa väri vaalentaa väriä. Mulle on tehty värivaalennus kampaamo Peilissä Helsingissä pari vuotta sitten, sinne mennessä värini oli kakkosen pohjaa (kampaajina tiedätte :) ja tullessani väri oli 5-6 pohjaa. Eli kyllä se onnistuu, siellä hyvin palkittu kampaaja kertoi että monissa kampaamoissa ei sitä tehdä ja tähän työhön ei siis käytetty lainkaan vaalentavaa ainetta. Mikäli teitä jää kaihertamaan asia, sinne voi soittaa ja kysyä asiasta, varmasti osaavat selittää.

    Kiitoksia kommenteistanne :)

    VastaaPoista
  13. Heippa!

    Kiitos kattavasta postauksesta! Voisitko kertoa, kuinka pidit huolta hiustesi latvoista kasvatuksen aikana(toki myös jälkeen)? Käytitkö latvasuojia, vai haaroittuvatko hiustesi latvat ylipäänsä helposti?

    -j

    VastaaPoista
  14. Kiitos kivasta ja monipuolisesta blogista :D

    -Jennu

    VastaaPoista
  15. Anonyymi, eivät taida haaroittua, kun harvoin mitään suojia käytän :)

    VastaaPoista
  16. Moikka! Itselläni on myös kasvatusoperaatio meneillään niin kuin monella muullakin ja käytän kanssa tota Bio+ shampoota ja hoitoainetta ja mun mielestä ne on tosi hyviä:)

    VastaaPoista
  17. Mikä pidennys sulla oli hiuksissa? Ja vahingoittiko se sun hiuksia paljon? Mulla on tukan kasvatus menossa ja torstaina on tarkoitus laittaa sinettipidennykset. Pelottaa vain vähän, että millaiset omista hiuksista tulee kun ne ottaa pois. Oon lukenu kauhutarinoita missä joillain on tullut päähän kaljuja kohtia ym... Ilmeisesti nuo Bio+ tuotteet sopivat pidennyksille? Kun siitäkin hirveästi ohjeita millä aineilla saa pestä. :D
    Sulla on aivan ihanat hiukset. Tosin viimeisimmissä postauksissa olen huomannut, että ehkä jo liiankin pitkät. Hyvä idea siis leikata vähän pois. :)

    VastaaPoista
  18. Ei sun "reuhka" mikään ylipitkä ole, mutta tietenkin jokaisella on oma makunsa. Itselläni on 115 cm hiukset, enkä aio leikata. Tietenkin latvoja sillon tällön on pakko leikkauttaa.

    Itselläni nuo Cutrinin tuotteet ovat ainakin kasvattaneet uutta hiusta ja paljon, joten olen erittäin tyytyväinen niihin. Ehkä eivät kaikilla toimi, mutta kannattaa tosiaan kokeilla. :)

    - Katya

    VastaaPoista
  19. Varmasti kampaamossa käytettiin jotakin erikois väriä/ainetta. Koska nykyään kyllä opetetaan, että väri ei vaalenna väriä. Mutta ei siitä sen enenpää.
    -Kiitos kivasta blogista- =)

    VastaaPoista
  20. Blogissani on sinulle tunnustus tänään kello viiden jälkeen.:)

    VastaaPoista
  21. Anonyymi, liimasinetit enkä suosittele :)

    VastaaPoista
  22. Aika jännä juttu, itsellänikin oli syntyessäni täysin musta, paksu ja liukas tukka. Sekin hieman vaaleni keskiruskeaan. Nyt värjäilenkin sitä tummanruskeaksi. Tein äskettäin radikaalin muutoksen ja leikkasin yli puolen selän yltävät hiukset hieman hartioiden alle. Mutta vaihtelu virkistää!

    VastaaPoista
  23. Mulla on itelläni ollu pariin kertaan sinetit, mutta mulla ne eivät ole rikkoneet hiusta ollenkaan.

    VastaaPoista
  24. Voi siis olla että värivaalennus on tehty erikoisvaalennusvärillä ja sen takia se on vaalentanut tms. Täytyypi kysellä opettajilta, että mitä ne meille oikein opettajaa jos värit kuitenki vaalentavat :P

    VastaaPoista
  25. miten kauan sulla meni että hiukset kasvo takasi (ku leikkasit 18 vuotiaana sen polkkatukan) noin pitkis ku sulla on nyt?:)

    VastaaPoista
  26. Harmi kun sinulla ei ole kuvaa sinusta lyhyillä hiuksilla! Itsekkin olin koko "pitkän" ikäni kasvattanut hiuksia ja sitten 11 vuotiaana halusin uutta mallia,, parturi leikkasi olkapäihin asti ja kyllä kaipasinkin vanhoja ja pitkiä hiuksiani :/ mutta kiitos vinkistä, kokeilen todellakin tuota bio+! en ole kuullutkaan että shamppoot kasvattavat ja vahventavat hiusta,, mToivottavasti toimii! KIITOS (::

    VastaaPoista
  27. Opiskelen kanssa hiusalaa ja väri ei kyllä vaalenna väriä, joten joku ihmeväri sen on sit oltava. toki eri valmistajilta löytyy niitä jotka vaalentaa ja värjää samalla kertaa, liekö sitten sellainen ollu.. :o

    VastaaPoista
  28. Mitä oot mieltä, onko tosta Bio+ -seerumista niin valtavaa hyötyä? Itse kävin tänään ostamassa ja shampoon ja hoitoaineen ko. sarjaa ja mietin pitäiskö ehkä se seerumi vielä hankkia :)

    VastaaPoista
  29. Karoliina, olen nyt 23v eli 5 vuotta.

    Anonyymi, en osaa sanoa :)

    VastaaPoista
  30. Onko hiuksesi tasapitkät vai kerroksittain leikatut?:)

    VastaaPoista
  31. Hei, tämä ei nyt liity tähän, mutta kuinka saat julkaistua videoita? kun yritin niin se ei toiminut ollenkaan (tein sellasen perus jutun eli paljon kuvia ja siihen musiikki jollain windowsin elokuvatyökalujutulla.) ajattelin että pitääkö se laittaa jonnekkin youtubeen ja sieltä :s mutta kiva blogi kyllä sulla, ystäväni suositteli!! :)

    VastaaPoista
  32. Mä kävin just ostamassa toisen pullon tuota BIO+ -shampoota, kun laivalla sattui olemaan vähän halvempi kuin mitä oon muualla nähnyt.

    Mulla on ollut sekä lyhyttä, että pitkää hiusta. Nyt vois kai sanoa, että hiukset on pitkät ja viime yönä näin unta että olin taas leikkauttanut hiukset lyhyeksi (pääsi itku unessa :D). Mulla on ollut monesti silleen, että pitkät hiukset on jostain syystä ärsyttäneet ja sitten oon halunnut ihan kunnolla niitä lyhentää. Sitten ärsyttää se, ettei hiukset kasva kunnolla tai kasvaa ne mutta tuntuu että eihän noi kasva ollenkaan.

    Nyt oon melkeen vuoden ollut leikkaamatta hiuksia ja ihan kivasti tullut lisää pituutta eikä oo ainakaan vielä tullut semmoinen olo, että haluais lyhyeksi leikata (onneksi). Jotenkin ihan säikähti sitä unta, kun olikin yhtäkkiä lyhyet hiukset :D.

    VastaaPoista
  33. Lusitarius, noo.. vähän kumpaakin :D tosi outo "malli" mulla nyt :)

    Anonyymi, youtuben kautta :)

    I'm Lackin, hahaha voi ei mikä uni!! :D

    VastaaPoista
  34. Heippa! Tää on nyt vähän hassu kysymys, mutta voisitko kysästä äitiltäsi, että kun noissa kaiken maailman hiustenkasvattavissa tuntuu keskeinen juttu olemaan alkoholi, että voisikohan samaan tulokseen päästä ihan vaan vaikka muutama millilitra vodkaa hieromalla päänahkaan sen muutaman kk? :D

    VastaaPoista
  35. Otin vinkistä vaarin ja ensimmäinen pullo Bio+ shampoota ja seerumia vetelevät nyt viimeisiään. Viimeksi tänään aamulla pohdin pitkään toimiiko tuote oikeasti vai tuntuuko se vain toimivan. Lisäksi mietin onko tällä kasvamisella yhteys siihen, että vaihtaa shampoon silikonittomaan. Mulla on aika karkeat ja paksut hiuset ja tuntuu että ne on silikonittomien tuotteiden vuoksi entistä haastavammat muotoilla.

    Pähkäilyistä huolimatta kävin tänään ostamassa lisää shampoota ja seerumia, koska itse uskon sen vaikutukseen, olkoonkin sitten vaikka placebo-vaikutus. Pääasia kai tässäkin hiusten kasvattamisessa on se, että on tyytyväisempi omaan ulkonäköön! :)

    VastaaPoista
  36. Mielenkiintoinen keskustelu täällä :D juu, ja niinhän sitä opetetaan, että väri ei vaalenna väriä, mutta kyl poikkeuksia löytyy. Esim. vanhat tummat raidat minkä päälle on levitetty vaalennusväri, vaalentuvat kyllä useasti aika reippaasti. Toki jos lähtökohta on musta tai kakkosen tummuus niin ei varmasti niinkään, mut en sanois että mikään ihme, varsinkin jos väriä ei ole sitä kymmentä kerrosta päällekäin (ja ei oo käytetty kaupan värejä tms.) T:10 vuotta kampaamo-yrittäjä

    VastaaPoista
  37. Olen niin kateellinen noille sun hiuksilles. Ne on kerrassaan mielettömän upeat! Saat olla kyllä ylpeä, että sulla on tollanen paksu ja pitkä tukka. :) Mulla on melko ohut ja haluaisin pidemmän tukan, mutta kun en usko sen näyttävän hyvältä ohuena. Taidan silti kokeilla tuota Bio+:aa. Noi Aussie-tuotteet taitaa olla hyviä? Oon Stockalla joskus kattellu ja meinannu ostaa, mutta on aina jääny kaupan hyllylle. :b

    VastaaPoista