Kiitos hirmuisesti kaikista kommenteista, joita jätitte aamulla julkaisemaani postaukseen. Nyt olen mietiskellyt asioita ja lukenut kommenttinne läpi ja teen niistä pienen yhteenvedon ja kerron omia kantojani kommentteihinne. En tiedä mistä aloittaa joten aloitan kylmästi vain jostain aiheesta.
Blogini aihepiirit pyörivät pintapuoleisina syystä. Oikeastaan syitä on kaksi tai kolmekin. Ensimmäinen syy on yksityisyys. Pidän tietyn linjan siitä mitä kerron elämästäni ja mitä en. Se johtuu ihan siitä, että tätä blogia lukee aikamoisen suuri porukka, eikä ihan kaikkia oman elämän asioita halua tai edes uskalla kertoa. Toinen syy on se, että pintapuoleiset postaukset herättävät lukijoissa vähemmän provosoitumista, kuin mielipidepostaukset ja raskaat aiheet. Siksi niitä esiintyy hyvin vähän. En tiedä mitään kauheampaa, kuin blogi, jonka kommenttiboksit muistuttavat taistelukenttiä ilman mitään käytöstapoja. Kolmas syy on se, että rentoudun blogini parissa ja siellä käsittelen pinnallisempia asioita ja tulen itsekin rentoutumaan omassa blogissani - hömpöttelen ja kirjoittelen/laitan kuvia ihanista shoppailujutuista ja muusta naisten hömpänpömpästä.
Mainostus. Kuten muutkin suositut bloggaajat, myös minä saan paljon yhteydenottoja ja tuotteita eri yrityksiltä. Harkitsen aina tarkkaan, mistä tuotteista kerron blogissani, mietin mikä voisi kiinnostaa teitäkin. Kerron aina rehellisen mielipiteen tuotteista, enkä oikeastaan kirjoita tänne tuotteista, joista en pidä ja tuon esille vain hyviä tuotteita. Moni lukija on kiitellyt löytäneensä vinkkieni avulla uusia suosikkituotteita. Se riittää syyksi jatkaa samaa linjaa, kuin tähänkin asti :) Muut yhteistyöjutut menee samalla tavalla, jos koen että yhteistyöstä hyödytte te sekä minä, lähden mukaan. En koskaan suostu yhteistyökuvioihin jos tyyli on "saat shampoon jos kirjoitat siitä". Tällaisiakin on ollut valitettavasti jonkin verran. Kuten jokainen varmasti tietää, joistain blogeista on kehittynyt harrastuksen ohella kirjoittajalle sivutyö. Siksi myös ajattelen blogia bisneksen kannalta: tottakai lähden mukaan mielenkiintoisiin ja minua hyödyttäviin juttuihin mukaan - kuka nyt töistä tai palkasta kieltäytyisi? En usko että kovin moni. Parasta tässä kuitenkin on, että päivääkään bloggaaminen ei ole tuntunut työltä, sillä olenhan aloittanut sen nollasta harrastuksena ja jatkaisin edelleen, mikäli näitä upeita tilaisuuksia ei olisi tullutkaan.
Joku mainitsi häntä ärsyttävän minun asennot ja ilmeet. Tähän en valitettavasti osaa oikein sanoa muuta, kuin että en oikein osaa muuttaa sitä mitä olen ja minulle on erittäin tärkeää olla oma itseni. Monilla on tietyt ilmeet mitkä tulevat kuin kaupan hyllyltä kuvia ottaessa, ja mielestäni siinä ei ole mitään pahaa. Minulla on eräs tuttu, joka vääntää huulet aina jättimäiseen pusuasentoon valokuvissa, se on hänen tyylinsä ja that's it. Ei kenelläkään ole oikeutta haukkua toisen ulkonäköä tai käskeä muuttamaan tapojaan olla ja elää. Ja jos jokin asia ärsyttää paljon, olen itse oppinut pysymään pois tilanteista, joissa koen ärsyyntyväni. Suosittelen sitä kaikille muillekin, tosin uskon että kaikki tietää jo tämän :) Välillä leikkaan pääni irti valokuvista/päivän asukuvista, joita tänne laitan, sillä tuntuu etten halua liikaa omaa naamaani tänne. Siksi arastelen usein myös kasvokuvien laittamista. Tiedän 100% varmuudella, että jos laitan kasvokuvia, alkaa haukkuminen. Se ilmiö toistuu aina. Kuitenkaan en halua antaa sen vaikuttaa, ja sen vuoksi edelleen uskallan laittaa kuvia, missä esiinnyn.
Tässä alla pari erikseen esille otettua aihetta:
Kollaasit. Saan itse todella paljon inspiraatiota erilaisista tuote- tai vaatekollaaseista ja tykkään myös itse tarjota inspiraatiota muille omien kollaasieni muodossa. Saan paljon toiveita, kuten: "tee kollaasi tuotteista joista haaveilet" tai muuta vastaavaa, eli niillekin on kannattajansa :)
Sisustus. Tällä hetkellä mulla ei ole inspiraatiota eikä aikaa kodin sisutamiseen. Olen tehnyt suuria hankintoja kesällä ja myös siksi sisustus on jäänyt taustalle. Tykkään kyllä tehdä sisustusjuttujakin, mutta kuten kaiken, teen myös ne vain ja ainoastaan, jos inspiraatiota riittää.
Kaapo. Kaapon kuvia näkyy jatkossakin, mutta suurempaa postausta herrasta en aio tehdä, enkä edelleenkään tuo koulutukseen liittyviä aiheita blogiin. Tämä siis siksi, että varsinkin koiramaailmassa on niin monia eri tapoja ja kiihkoilijoita löytyy hyvin paljon enkä jälleen mainitakseni, halua että kommenttiboksissa puhkeaa minkäännäköistä sotaa, neuvomispalstaa tai herjaavaa kaatopaikkaa. Haluan muistaa myös ei koiraihmisiä, heitäkin löytyy lukijoideni joukosta. Kaikkia ei koirahommat kiinnosta ja siksi pidänkin omille ystävilleni ja perheelleni Kaapoblogia erikseen, suljettuna. Ihanaa kuitenkin, että Kaapelifaneja sieltä ruudun takaa löytyy ja kiitokset ja kumarrukset teille, jotka olette herran kuvia ihailleet ja jättäneet kommenttia :)
Päivän asut. En pidä omaa tyyliäni kovinkaan inspiroivana, mutta päivän asukuvia toivotaan paljon ja sen vuoksi niitä myös aina välillä laitan. Jos edes yksi ihminen saa inspistä tai iloa näistä, se riittää minulle.
Postauksia, joita on tulossa lähiaikoina:
- tupeerauspostaus (vihdoin!)
- kattavampi postaus hiuksista
- "sama vaate kolme eri asua"
- avajaisasu pt. 2.
Monipuolisista postauksista pidettiin ja sillä linjalla siis jatkan, se on myös itselleni se luontevin tyyli :) Saitte mut kommenteillanne tosi iloiseksi ja on mahtavaa nähdä, miten tyytyväinen lukijakunta mulla on. Olette upeita ja ihanaa kun autoitte kehittämään! Onneksi pari vakkarilukijaa oli uskaltanut antaa hieman risujakin: ne ovat ihan yhtä tervetulleita kuin kehutkin. Kaikki palaute on hyvää, jos sen antamistarkoitus on auttaa ja kehittää, ei herjata. Tulikohan tässä nyt kaikki :) Illanjatkoja!