Oon miettinyt tästä aiheesta kirjoittamista jo tovin. Sanotaanko, että noin kaksi vuotta. En ole vain halunnut tehdä sitä, sillä raha-asiat ovat todella henkilökohtaisia eikä oikeastaan kukaan ole toista neuvomaan siinä, miten pitäisi elää. Nyt kuitenkin olen törmännyt jo niin usein huolestuttavaan ilmiöön, että tuntui siltä että halusin kirjoittaa aiheesta. Ilmiö on lainat ja velka nuorten naisten elämässä.
Segmentoin aiheen siksi nuoriin naisiin, sillä kuulun itse heihin ja heitä pyörii ympärilläni kaiken aikaa, joten on helppo lähestyä aihetta omien kokemuksien pohjalta. Itse olen tehnyt töitä 13 -vuotiaasta saakka ja olen ollut aina sitä mieltä, että luottokortit ovat 95% tapauksista turhia. Toki nykyään saattaa tarvita luottokorttia johonkin, johon muut kortit eivät käy, mutta siksi jätinkin sen 5% tuonne omaan arviooni ilmaa.
Minulla on ollut kerran luottokortti, otin sen omia periaatteitani vastaan muistaakseni 3 vai 4 vuotta sitten siksi, koska tiesin että joulukuun lopulla mulle tulee iso palkka töistä ja tarvitsin rahaa joululahjoihin. Kyllä, niinkin "turhaan". Otin Stockan oman luottokortin, jossa oli käyttörajana 500 euroa. Ostin joululahjat, maksoin laskun pois palkasta ja heitin kortin hyllylle. Käytin sitä seuraavana vuonna vielä pari kertaa juuri tällaisissa tilanteissa: kun palkka oli tulossa ja tarvitsin tai halusin jotain pientä. Raja oli aika pieni luottokortiksi, 500 euroa, joten sen käyttö ei tuntunut vaaralliselta koska sen summan pystyi maksamaan pois "helposti". Parin käyttökerran jälkeen leikkasin kortin kahtia, enkä ole sen jälkeen käyttänyt tai hankkinut luottokortteja. Omat kokemukseni siis luottokorteista ovat positiivisia, enkä ole koskaan joutunut niiden takia ns. vaikeuksiin.
Tiedän monia työssäkäyviä ihmisiä, jotka käyttävät luottokorttia ihan yleisesti elämiseen yms. Ostavat rajan täyteen, maksavat seuraavasta palkasta pois ja sen jälkeen ostavat taas rajan täyteen. USAssahan tämä luottokorttien käyttö on nykyään suuri ongelma, nuorilla naisilla saattaa olla useita luottokortteja, joilla maksavat aina toisen luottokortin laskun ja täten siitä syntyy loputon kierre. Ja valitettavasti ilmiö on jo saavuttanut Suomenkin. En toki mollaa kenenkään tapaa elää, mutta koska tiedän että ilman luottokortteja voi elää, itse omassa päässäni koen sen parhaaksi tavaksi. Ja suurin osa on onneksi niitä, jotka osaavat pitää korttien käytön kurissa, mutta tässä käsittelenkin enemmän sellaisia tapauksia, joissa ei osata pysyä kohtuudessa.
Monilla nuorilla naisilla on nykypäivänä nettiostoriippuvuus, jota rahoitetaan pikavipeillä, nettivaatekauppojen omilla tileillä ja osamaksuilla. Olen itse seurannut suhteellisen läheltä kun tutullani on ollut tällainen kierre jo monta vuotta ja hän on kertonut siitä avoimesti. Nettikauppojen tilin tai luoton saa nykyään aivan liian helposti ja se on myös liian helposti saatavilla: vain parin klikkauksen päässä. Osamaksun käyttäminen ei ole paha, ellei siitä muodostu kierrettä ja tilanne pahenee nopeasti, kun maksaa monen tuotteen osamaksua samaan aikaan. Tileissä ja luotoissa on todella kovat korot, sekä tilinhoitomaksut, eikä kaikki ymmärrä ottaa niistä selvää ennen kuin hyväksyy tilisopimuksen. Miksi nykyään on niin vaikea pysyä kohtuudessa? Osamaksuissa, luottokorteissa yms. ei ole mitään pahaa jos niiden käyttö on hallinnassa, mutta nämä pienet pirulaiset vievät nykyään niin monen nuoren naisen pahaan jamaan, että oikein oksettaa.
Pikavipit ovat superhelppoja, superkalliita ja superärsyttäviä paholaisia. "Helppoa ja nopeaa rahaa" - kovat korot ja helposti jää kierteeseen, kun toista vippiä maksaa pois seuraavalla ja niin edelleen. Minulla on ollut tiukka linja tällaisten mainosten kanssa: hyvin moni pikavippifirma on ollut yhteydessä ja tarjonnut mainosbanneria blogiini ja perustellut tarjoustaan sillä, että blogiani lukee moni shopaholic nuori nainen. Siihen en lähde, sillä en itse ottaisi pikavippejä koskaan, enkä suosittele niitä kenellekään. Tässäkin kohtaa haluan vielä korostaa, että en halua yleistää mitään ja puhun oman näkemykseni takaa. Tässäkään tekstissä en saa kaikkia asioita paperille, mutta tämä teksti ei olekaan suoralinjainen kopio koko ajatusmaailmastani koskien tätä aihetta.
Mitä sitten tulisi tehdä, kun shoppailuhimo iskee, mutta ei ole rahaa? Jos on pakko saada, kysy ensin lainaa esimerkiksi perheenjäseneltä ja sovi tarkka maksuaikataulu. Parempi vaihtoehto: älä osta. Kasvata itsekuri, äläkä osta. Ei ole helppoa, ei. Ja vaikka itsekin olen kova shoppailemaan, en silti ole koskaan ostanut yli varojeni siten, että joutuisin siitä hankaluuksiin. Kun opiskelin ja tein vain osa-aikaista ilta- ja viikonloppuduunia, ostin usein esim. laskulle H&Mltä. Eli maksoin parin viikon kuluttua kun palkka tuli. Avasin myös vuosia sitten H&Mlle tilin, johon mulle kertyi "pahimmillaan" muutama satanen laskua jotka maksoin sitten pois parissa erässä. Nykyään kun on paremmat tulot, eikä enää opiskele, on helpompi hallita rahankäyttöä, eikä tarvitse ostaa velaksi tai laskulle jos ei halua. Kohtuus kaikessa.
Vaikka nämäkin kirjoittamani asiat ovat päivän selviä varmaan lähestulkoon kaikille, on silti vaikea elää kuten järkevää olisi. Moni avaa tilejä ja osamaksuja vaikka tietää ettei pysty niitä välttämättä hoitamaan ja valitsee pienimmän lyhennyserän. Siinä sitä vasta potkaiseekin itseään nilkkaan, korkoa kertyy melkein lyhennyserän verran ja muutaman satasenkin velkaa maksaa todella kauan kun tuntuu että junnaa vain paikallaan korkojen takia. Mitä pienempi kuukausierä, sitä enemmän todellisuudessa maksat velkaa ja mitä suurempi erä, sitä vähemmän korkoa ehtii kertyä ja pääsee halvemmalla.
En tiedä mitä hain tällä postauksella, mutta toivoisin että edes yksi ihminen muistaisi näitä juttuja seuraavalla kerralla kun meinaa avata jonkin tilin tai luottokortin ja miettisi että tarvitseeko sitä ihan aikuisten oikeasti ja voisiko sitä ilman elää. Saataisiinpa edes yksi tili vähemmän häiritsemään meitä nuoria naisia. Omasta "köyhästä" ajasta, eli opiskeluajasta on vielä niin lyhyt aika, että muistan kyllä hyvin selkeästi miten inhottavaa se oli kun ei voinut ostaa mitä halusi ja tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se aika elämästä on vaikeaa. En edes tiedä miten olisin pärjännyt jos en olisi käynyt töissä opiskelujeni ohella.
Täytyy sanoa että itsekin oikein ihmettelen, miten näin suuri shoppailuhirmu on säästynyt ilman suurempia lainoja, velkoja ja tilejä. Mutta ehkä mulla on vain käynyt tuuri ja on ollut hieman edes järkeä päässä jo nuorempanakin.
Hyvä muru. <3 Toivottavasti Tämä sai monen nuoren naisen silmät aukeamaan. Varmasti monelle iskee halu saada hieno merkkilaukku, kun niitä täällä netin syövereissä pyörii.. Saattaa helposti miettiä sitä pikavippiä vaihtoehtona.
VastaaPoista<3
PoistaTotta, nykyään monella on ongelmia luottotietojensa kanssa.. varsinkin nuo pikavipit on ihan vihonviimeinen juttu! Itse opiskelen ammattikorkeakoulussa, enkä mielellään käy töissä samaan aikaan, jotta opiskeluni eivät kärsisi.. stressaan ihan tarpeeksi jo koulunkin osalta, enkä halua siihen enää työtä.. Opiskelijan rahoista ei paljoa käteen jää vuokran maksun, yms jälkeen ja koska vanhemmilta en ikinä ole rahaa saanut niin on täytynyt oppia elämään vähällä.. Hamittaahan se kun ei uusia vaatteita saa, mutta käyn usein kirpputoreilla ja saan ystävältäni paljon hänen vanhoja vaatteita, nekin kelpaavat hyvin. :)Ellokselle minulla kyllä on tili, muuten en saisi esim. kotiin ikinä mitään uutta! Opintolainaakin on kertynyt, että sain silloin muinoin ajettua ajokortin, jota kovasti tahdoin vaikka omaa autoa ei olekaan. Omistan itse vain prepaid -liittymän, koska en uskalla ottaa "oikeaa" liittymää, jos rahani ei siihen riittäisi joka kuukausi.. odottelen sitä päivää että valmistun tuolta koulusta ja pääsisin toivottavasti "kunnon" töihin, sitten voin hyvillä mielin ostella itselleni kaikkea, koska kaikki on ansaittu omalla työllä! :)Mutta hyvä että otat tämmöisenkin aiheen julki, tärkeää asiaa!
VastaaPoistaTodella fiksu kirjoitus, mulla oli myönnettävästi viime keväänä vähän huono tilanne rahallisesti, opiskelija kun olen. Sitten mopo lähti käsistä verkkokauppojen kanssa ja huomasin, että velkaa oli kertynyt useampi sata euroa. Mitään pikavippejä en ottanut, mutta lähellä oli... Onneksi tulin järkiini ja kesätöiden alettua maksoin laskut samantien pois. Tuntuu että juuri blogien seurailu ja netissä roikkuminen aiheutti sen, että aina piti tilata uudesta mallistosta jotain, vaikka eihän niitä toppeja voi oikeasti niin montaa tarvita :D
VastaaPoistaKannattaa todella suhteuttaa sitä kulutusta omiin tuloihin ja miettiä mitä elämässä haluaa.. 500 mekkoa ja toppia vai esim. säästää omaan asuntoon, matkaan yms. muuhun itselle tärkeään :)
Täytyy sanoo et olit monessa asiassa oikeassa, varsinkin tossa pikavippi asiassa. En ole ikinä ottanut pikavippiä enkä ota, enkä välitän nellyssä klarna osamaksusta. Mutta kuitenkin multa löytyy luottokortteja, peräti kaksinkappalein. Mutta mä kuitenkin väitän että niitä tarvitsee, varsinkin jos matkustaa yhtään enempää. Ehkä ei niinkään tarvitse pakettimatkoilla, mutta varsinkin jenkeissä on todella vaikeaa tulla toimeen ilmaluottokorttia. Autoa et saa vuokrattua, hotellia et saa varattua, saati sitten että saisit kirjauduttua sisään. Todella usein tarvii luottokorttia lentoja varatessa, tai kun menee lääkäriin ulkomailla. Matkavakuutus ei toimi suorakorvaus periaatteella kovinkaan monessa paikassa, ja maksut on yleensä todella kalliita. Niissä tilanteissa on onneksi ollut luottokortti. Olen joskus myöhästynyt lennoilta, ja varsinkin loman lopussa ei iole ollut "sukan varressa" niin paljoa rahaa heti maksaa uusia lentoja, ja odotella vakuutusyhtiöltä korvauksia :)
VastaaPoistaMä toki käytän luottokorttia muissakin tilanteissa mut ennenkaikkea se on olemassa hätätilanteita varten. Ei sitä varten että voi ostella luoton täyteen kaikkea. TOki esim reissulla luottokortilla maksaminen on usien edullisempaa ja turvallisempaa, siksi m'ä usein siirrän pankkitililtä shoppailurahaa luotolle:) Tärkeintä on järkevä käyttö ja ymmärtäminen et luottokortti on todella kallista lainaa. Itselläni on useamman tuhannen luottoraja, eikä ole ollut ongelmia hoitaa korttia.
nää on just niitä syitä mitä mielessä pyöri kun jätin sen 5% tyhjää tilaa :P kiitos kommentistasi!
PoistaTodella hyvä ja fiksu postaus aihe! Ihanaa Viikonloppua! :)
VastaaPoistaSamaa mieltä! Mulle ollaan opetettu, että kaikkee ei voi aina saada ja se o menny toodella hyvin perille ainakin mun kohalla! Opiskelijana on todella pikkuruinen budjetti mikä näkyy ainakin mun "shoppailutyylis": harkitsen aina yön yli ennen tilaamista tai ostamista! Vaikka olisi kuinka upea mekko jota katsellessa kuola alkaa valumaan, mutta en tarvitsisi sitä ja se maksaisi paljon niin en tilaisi sitä, koska en tarvitsisi sitä ja samalla säästän pitkän pennin! Näin on käynyt mooooonta kertaa ja oon ollu tyytyväinen päätöksiini! Mutta jos käy niin, että löytyy jotain tosi hianoa ja vähän kallista ja synttärit tai joulu sattuu olemaan nurkan takana, niin saan yleensä ennakkolahjaksi tai maksan puolet ja puolet porukoiden kanssa !:) Vihaan olla velkaa muille, vaikka kyse olisi senteistä, kun hengaan kavereiden kanssa ja jää senteistä kiinni ettenkö saisi esim. jäätelöä, niin en lainaa kavereiltani rahaa ja tyydyn olemaan ilman jäätelöä ja olemaan happy velaton !
VastaaPoistaNuo pikavipit on mulle myös niin nonono. Jatkuvasti kirjoitellaan mediassa nuorista, jotka ovat pikavippien ansiosta joutuneet jopa kymmenien tuhansien velkahelvettiin. Tiedän myös pari tuttua, jotka ovat totaalisesti ongelmissa vippien takia. Lisäksi mua myös ihmetyttää esimerkiksi juuri H&M :n tilin käyttö, niin että jatkuvasti tilataan lisää tiliin ja laskua sitten lyhennetään vähän joka kuukausi. Mä ainakin vihaan sitä jos oon jonnekkin velkaa. Ollaan keskusteltu tästä monesti läheisimpien ystävieni kanssa ja onneksi kaikki ollaan jyrkästi samoilla linjoilla. Miksi maksaa myöhemmin kalliimmalla jos vain pystyy maksamaan heti? Maksettava se on kuitenkin :)
VastaaPoistaMullakin tuntuu että joskus riistäytyy käsistä tuo nettishoppailu, mutta sitten päätän etten vaan yksinkertaisesti mee kattoon netistä mitään vaatteita niin eipä tuu tilailtuakaan. Ja nykyään en edes tilaa netistä vaatteita vaan tykkään käydä ihan kaupassa ostamassa :) Saan ne heti eikä tarvitse maksella ylimääräisiä toimituskuluja.
VastaaPoistaKiitos viisaista sanoistasi Cava :) Mulla on ihan samat perjaatteet kuin sulla, äiti on tainnu "aivopestä" mut noissa luotto- ja lainajutuissa silloin kun en vielä ollut omillani, ihan tulevaisuuttani varten :) Itse opiskelen, enkä esimerkiksi ole hankkinut näinä kahden vuoden aikana OLLENKAAN opintolainaa, ihan vain sen takia että se on lainaa, okei korothan ovat niissä ihan naurettavan pienet mutta silti. Se LAINA siinä pelottaa. Ja mieluummin näinä kolmen vuoden aikana mitä opiskelen ,elän pienemmin koska kyllä sitä tavaraa sitten kerkeää myöhemminkin hankkimaan :)Mukavaa alkavaa kevättä sulle, jatka samaan malliin ! <3
VastaaPoistaopintolaina ja asuntolaina ovat sellaisia lainoja joista mulla ei itsellä ole mitään pahaa sanottavaa, ne ovat fiksuja lainoja :) kiitos itsellesi! :)
PoistaHienoa kun kirjoitit tästä aiheesta:)! Itse mieluummin säästän ja ostan sitten, kuin ostan ensin ja maksan myöhemmin. Toki luottokortit on varmaan ok niiden käsissä jotka niitä osaa käyttää, mutta itse en näe hetkittäisessäkään "velaksi/laskulle" elämisessä kovin paljon järkeä, koska mitä jos ei joskus pystykään maksamaan ostoksiaan.. Ymmärrän miksi ihmiset elää velaksi/laskulle mutta itselleni en sitä halua.
VastaaPoistaToivon että ainoa laina jonka koskaan tulen ottamaan on asuntoa varten:) Itsekin olen melkoinen shoppailuhirmu, mutta tosiaan kuten sinä teet niin kannustan kaikkia käyttämään järkeä raha-asioissa ja hieman hankkimaan itsekuria, sillä pääsee pitkälle:)
Cava olet upea, fiksu ja kaunis nuori nainen, blogiasi on aina ilo lukea vaikka liian harvoin tulee kommentoitua:)
olipas kauniisti sanottu, kiitoksia :)
PoistaTodella hyvä teksti! Itsekin olen vältellyt luottokortin hankkimista ja osamaksujen käyttöä. Kauheasti kaikkea tekisi mieli ja joskus olenkin osamaksuilla nettikaupoista vaatteita hankkinut, mutta pian huomasin ettei se ole fiksuin ratkaisu. Luottokorttia en ehkä olisi fiksuin käyttämään, joten skippaan sen ainakin näin nuoruusiällä.
VastaaPoistaHimoitsen vaikka mitä ihania asioita tällä hetkellä joihin saisi kadotettua yhden luottokortin rajan helposti, mutta olen päättänyt rehelliseen tyyliin säästää tarvitsemani rahan jolloin jonkin ihanan laukun ostaminenkin tuntuu paljon hienommalta ja palkitsevalta! :) Kohta itselläkin alkaa olla vakituisia tuloja, jolloin säästäminenkin on helpompaa mutta siihen asti vielä järki käteen! :)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistakiva kuulla että tykkäät, kiitos :)
PoistaHyvä postaus! :)
VastaaPoistaTäällä meillä Kreikassa eletään taloudellisesti karuja aikoja ja monen kulutustottumukset ovat joutuneet muuttumaan. Luottokorttikierteessä on täälläkin moni, täällä vielä myönnettiin muutama vuosi takaperin luottokortteja hirmu suurilla luottorajoilla kenelle vain. Siitä tulee helposti sellainen harhakäsitys, että vaikka on työtön, onkin yhtäkkiä varaa shoppailla monen tonnin edestä.
kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi paikan päältä! :)
PoistaAsiallinen postaus, ihan hyvä musta ottaa asia esiin, vaikka paljonhan nää blogit ostamisen ympärillä pyöriikin :)
VastaaPoistanimenomaan, vaikka blogit pyörii ostamisen ja kulutushysterian ympärillä, on hyvä muistuttaa että rajansa kaikella :)
PoistaTämä on kirjoitus tärkeästä aiheesta!
VastaaPoistaItse olen ollut juurikin tuollainen "shopaholic", ja viimeisen puolen vuoden ajan olenkin maksellut pois velkojani ties mihin nettikauppoihin. Tuntuu tosi kurjalta maksaa vieläkin joitain vaatteita ja kenkiä, joita en enää edes käytä. En halua edes ajatella kuinka paljon olen maksanut korkojen muodossa "ilmaa", koska olen työssäkäyvä opiskelija, enkä saa maksettua kuin pienen erän kerrallaan.
Tänä vuonna olen kyllä oppinut karvaasti virheistäni, sillä palkkapäivänä en pääsekään shoppailemaan, vaan maksamaan laskuja. Kuten kirjoitit, nettikaupoista saa aivan liian helposti ostettua luotolle. Toki itsekin pitäisi olla järkevä ja laskea ettei osta yli varojensa, mutta tämä unohtuu helposti, olen itsekin vasta 21.
Kohta olen vapaa kaikista veloistani ja se tuntuu hyvältä. :) Tästä lähtien ostan vain omalla rahalla. En ole saanut montakaan himoitsemaani juttua, mutta hengissä olen silti, ja aivan tyytyväinen elämääni. On muitakin tärkeitä asioita kuin materia.
Olen siis varoittava esimerkki, ja uskon meitä olevan muitakin.
Pakko kommentoida tähän!
PoistaOle onnellinen, että pian velat on saatu kuitattua. Monelle on vaikeaa nimenomaan sieltä allikosta ylös nouseminen, mutta sinä olet itse saanut asiat takaisin mallilleen. Toivon sinulle kaikkea hyvää :)
KIITOS KOMMENTEISTANNE! :)
VastaaPoistaTosi hyvä ja ajankohtainen postaus. Itselläkin on tainnu käydä hyvä tuuri enkä ikinä aijo harkitakkaan pikavippejä taikka luottokorttia
VastaaPoistaMoni töissä käyväkin turvautuu luottokorttiin,kun rahat ei aina riitä sittenkään.Mutta,järkevä tyttö olet:)
VastaaPoistatätä itseasiassa hieman sivutinkin tuossa postauksessa, kun pohdin sitä että luottokorttia käytetään ja maksetaan seuraavasta palkasta velka pois ja sitten käytetään taas uudelleen. joskus se korttilaskukin pitää aina maksaa :) kiitos! =)
PoistaKirjoitat aivan mielettömän hyvin! Arvostan blogissasi sitä, että puit välillä myös näitä hankalampia ja vaietumpia aiheita :)
VastaaPoistasä oot kuule aika viisas nainen! kiitos tästä, se ei todelllakaan haittaa että joku aina välillä muistuttaa siitä, että ei kannata elää veloiksi :)
VastaaPoistaKiitos fiksusta kirjoituksesta!
VastaaPoistaOlen töissä perintätoimistossa samalla kun opiskelen ja on järkyttävää huomata miten monet jopa 90-luvulla syntyneet ovat ryssineet raha-asiansa todella pahasti ja monet ihan puhtaasti sen takia, että "kaikki piti saada heti nyt" ja heillä ei ole ollut mitään käsitystä raha-asioiden hoidosta. On tilattu nettikaupoista, otettu pikavippejä, tilattu lehtiä jne. kaikki aivan turhaa ja ylimääräistä. Seurauksena ylivarojen elämisestä on luottotietojen menetys ja ulosotto. Tässä kohdin esim. 100 euron pikavippi on usein jo 500e (jos lasketaan mukaan vippikulut, perintäkulut, oikeudenkäyntikulut ja korot). Kun velkoja haetaan oikeudelliseen perintään ja niitä ei hoideta on seurauksena maksuhäiriömerkintä (2-4v) ja pahimmassa tapauksessa 15 vuotta kestävä ulosotto. Ulosotto ottaa siis suoraan palkastasi x määrän rahaa, vie veronpalautukset ja kaikki mahdolliset ylimääräiset tulot (kuten perinnöt).
Kun luottotiedot pilalla vaikeutuu uusien lainojen tekeminen, mutta myös vuokra-asuntojen saaminen, nettiliittymän avaaminen ja kaikkien "luotollisten sopimusten" tekeminen; Miksi kukaan antaisi lainaa, kun ei vanhojakaan ole hoidettu? Myös monessa työpaikassa katsotaan luottotiedot, varsinkin jos olet tekemisissä rahan kanssa.
Luottokorttia käyttäessä olen itse pitänyt sitä nyrkkisääntönä, että en koskaan osta luottokortilla mitään sellaista, jota en voisi joka tapauksessa maksaa heti säästöilläni. Eli jos vaikka tilaan netistä jotain luotolla, voisin maksaa samantien summan pois luottokortilleni, eipä tule koskaan elettyä ylivarojen.
Huomaa kyllä kuinka näin päivänselvä asia on monille tosi vaikeaa. Tunnen moniakin jotka ottavat pikavippejä ja sitten pitää ottaa seuraavan kerran, että saa maksettua sen ensimmäisen pois.Sääliksi käy :/
VastaaPoistaYmmärrän luottokortit esim. bensan ostossa työssäkäyvällä ihmisellä. Jos alkaa olemaan kuun loppu ja ei viitsisi niitä viimeisiä rahoja laittaa bensaan, niin voi ottaa ne luotolle ja maksaa ensi kuulla pois.
Itse olen opiskelija ja kyllä on ahdistavaa, kun se raha ei riitä edes siihen ruokaan. Joskus niitä uusia vaatteitakin täytyisi saada, mutta milläs ostat, kun jääkaapissakaan ei ole mitään? Sitten kun on vielä tämä pattitilanne, että opiskelee päivisin toisessa koulussa ja vapaa-aika pitäisi lukea pääsykokeisiin, niin ei ole oikeasti aikaa käydä töissä.
Mitenkä näitäkään asioita laitat tärkeysjärjestykseen? Tärkeää opiskella päivisin, jos sinne kouluun joutuu jäämään(jos siis se unelmien koulupaikka ei aukea) ja jos vain haluaa aikanaan saada hyvät paperit ulos. Ja sinne uuteen opiskelupaikkaan, mihin haluaa palavasti, niin täytyisi lukea niin paljon kuin mahdollista ja aika ei siihenkään tahdo riittää, kun on toisessa koulussa päivisin. Itselläni on juuri tämä tilanne ja tämä on todella raskasta ja ahdistavaa. Toivon että koulupaikka aukeaisi, jotta tähän tilanteeseen saisi helpotusta ja voisi alkaa käymään töissäkin.
Todella hyvä, että kirjoitit tästä aiheesta! :) Mulla on pahoja omakohtaisia kokemuksia asiasta, sain luottokortin 18-19 vuotiaana ja mulla meni ihan yli sen kanssa! Samalla oli useita osamaksuja ja niihin meni kaikki rahat pienestä palkasta, jonka sain töistä opiskelun ohella. Onneksi lopulta tulin järkiini, sain parin tonnin luottokorttilaskun maksettua ja opin kantapään kautta ettei pidä elää yli varojensa! Onneksi pankit eivät enää myönnä luottokortteja niin nuorille :)
VastaaPoistaHyvä teksti! Saanko kysyä että millä maksat esim. shopbopilta kun tilaat, olen luullut että sieltä tilatessa pitää maksaa luotolla.. :o Haluaisin nimittäin tilata sieltä korsin kellon mutta mulla ei oo luottokorttia ja en oo koskaa tilannu muualta ku vaan perus hm, nelly jne
VastaaPoistaHeips :) Kyllä Electronillakin voi maksaa nettikaupoissa jos laittaa verkkopankista verkko-ostoasetuksen päälle! :) Maksan itse lahjakorteilla joita olen saanut ja juurikin electronilla :)
PoistaOkei, no hyvä tietää, pitääkin käydä muuttamassa! ;)
PoistaRiippuukohan toikin myös ihan verkkopankista? Sillä omasta nordean verkkopankistani en löydä tuollaista vaihtoehtoa :) Varmaanki joutuu jossain pankissa erikseen sopimaan ehkä tuollaisesta ominaisuudesta ! Selasin nimittäin tänään koko verkkopankkini läpi, enkä mistään löytänyt mitään noihin viittavaa.
Poistamulla nimenomaan nordeasta voi laittaa :) kohdasta kortit - verkkokäyttö, muistaakseni! en ole erikseen sopinut pankissa asiasta :)
PoistaVoi kiitos paljon avusta ! :)
PoistaKiitos hyvästä ja tärkeästä postauksesta! Haluaisin muistuttaa kaikkia, että luottokortin käyttö voi myös olla järkevää ja täysin vastuuntuntoista. Itse käytän todella paljon luottokorttia lentopisteiden keräämiseksi, mutta maksan AINA laskun eräpäivänä, jolloin vuosimaksua lukuun ottamatta kortin käytöstä ei ole mitään lisäkuluja. Maksaessani kortilla tiedän AINA, että minulla on se summa tilillä eli voisin myös maksaa käteisellä, korttia käytän vain käytännön syistä. Seuraan myös AINA tekemiäni ostoksia, jolloin tiedän, että en käytä korttia enempää kuin tilillä on rahaa. Pointtini on siis se, että luottokortissa ei mielestäni ole itsessään mitään pahaa, vaan kaikki riippuu siitä, miten sitä käyttää. :)
VastaaPoistaNäiden syiden vuoksi kirjoitinkin myös asian kääntöpuolesta :)
PoistaOlen kyllä niin iloinen, että kirjoitat tänne blogeihin näistä vähän syvällisemmistäkin aiheista. Nämä tekstit ovat ainakin omia suosikkejani.
VastaaPoistaItse en omista luottokorttia enkä ole koskaan maksanut mitään osamaksulla tai ottanut pikavippiä. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, varsinkin nuoria naisia, joille nämä ovat arkipäivää. Jos aivan totta puhutaan niin uskon, että monella nuorella naisella nimenomaan blogit voivat olla se yksi syy, mikä on ajanut ns. häiriintyneeseen ostokäyttäytymiseen. Ainakin itse olen huomannut selvän muutoksen esimerkiksi nettishoppailun määrässä sen jälkeen kun aloin noin vajaa vuosi sitten seuraamaan muotiblogeja enemmän. Kun seuraa monia eri blogeja, joissa ostetaan lähes joka päivä jotain uutta ja monesti myös kallistakin, voi alkaa itsestäkin tuntua, että tuollainen on normaalia ja minunkin täytyy saada esimerkiksi uudet balleriinat, trenssi ja kuudet bikinit vain koska nyt on hei kevät (ja vaikka ei olisi niin varaakaan).
Tämän vuoksi onkin mukavaa, kun toit tämän aiheen esille. Toivon hiljaa, että muut bloggaajat uskaltaisivat myös käsitellä aihetta, vaikka se vähän arka onkin. Hyvää kevään jatkoa sinulle!
Kiitos kommentistasi :) nimenomaan itseäni harmittaa se, että monella on ajatusmaailma "kun tuokin niin pakko munkin, keinolla millä hyvänsä" ihmiset eivät tajua että ihmisillä on eri tilanne elämässä ja toisille jotkin asiat ovat mahdollisia, kun toisille taas ei vielä ole sen aika :) kiitos vielä!
PoistaMielestäni tekstisi kuulostaa paikoitellen hieman ns. tekopyhältä(sori sanavalinnasta, mut ei tullut muuta mieleen). Kun katsoo mainosbannereitasi tai mainospostauksia, niin eikö ne enemmänkin myös yllytä ostamaan? "Osta tästä", "Osta nyt, maksa juhannuksena" tms. Jokaisella on tietysti se oma järki päässä, mutta ei mainostaminen ainakaan auta shoppailuholisteja. Niin vaikka tekstisi olikin ihan asiallinen ja kantaa ottava niin toisaalta taas, jos kirjoitat toista ja samalla "kannustat" shoppailuun, niin mikä olikaan se pointti tossa jutussa?
VastaaPoistaluitko postaukseni huolella? minusta nimittäin tuntuu nyt suoraan sanottuna että et tainnut lukea. pointti nimenomaan oli, ettei saa ostaa yli varojensa ja kohtuus kaikessa! eli jos lukisit ajatuksella uudestaan, niin uskon asian ytimen avautuvan paremmin :) ja kannattaa myös lukea kommentteja ja vastauksiani.
PoistaKyl itseasias luin sen ihan kunnolla ja sanoinki että tekstis oli kantaa ottava ja asiallinen. Ja se tuli kyl selväks että pitää sen kohtuuden. Tottakai sitä ite fiksumpana tajuaa, ettei osta mitään mihin ei oo varaa, mut ei kaikki shoppailuhimoissaan niin välttämättä ajattele, kun se tilin luominen yms. on niin helppoa, aivan kuten sanoit, enkä sitä mitenkää kritisoinu. Että kyl sen sun punaisen langan sieltä tekstistä löysin, mut se kysymyksenihän pikemminkin oli, että eikö mainostaminen yllytä?
PoistaItelle vaa tuli vähän ristiriitaset ajatukset tosta tekstistä, kun molemmin puolin pyörii mainosbannereita, jotka oikein houkuttelee astumaan nettishoppailun ihmeelliseen maailmaan.
But, no hard feelings.
"memmiMar 31, 2012 03:18 AM
PoistaAsiallinen postaus, ihan hyvä musta ottaa asia esiin, vaikka paljonhan nää blogit ostamisen ympärillä pyöriikin :)
CavaMar 31, 2012 03:50 AM
nimenomaan, vaikka blogit pyörii ostamisen ja kulutushysterian ympärillä, on hyvä muistuttaa että rajansa kaikella :)"
:)
moikka! musta on ihanaa lukea sun blogia, vaikutat niin tasapainoselta ja fiksulta ihmiseltä. Musta on kivaa lukea vaatepostauksia ja katsoa kaikkia kuvia, mut eniten mä saan irti just näistä pienistä "what's on my mind" postauksista. Sulla on niin hyviä mielipiteitä, kirjotat tärkeistä jutuista ja varsinkin just blogimaailmassa, jossa bloggaajat usein antaa sellasen kuvan ostamalla kaikkee ihanaa oot onnellinen ja sun elämä on täydellistä, saattaa se todellisuudenkuva hävitä aina välillä. Tällasia, vähän vakavemmista jutuista kirjotettuja postauksia on kiva lukea, ja toivottavasti näistä on apua monelle tytölle, joita sulta lukijoista löytyy:) kiitos vielä ihanasta blogista, tän lukeminen on aina piritys päivään:)
VastaaPoistaHyvä aihe kirjoitukselle :) Itse olen sortunut pikavippejä ottamaan (en edes enää muista miksi alunperin sorruin ensimmäiseen, mutta silloin ne oli uusi juttu ja ajattelin, että miksei) ja klarna-laskut ovat parhaimpia (pahimpia) ystäviäni, kun voin maksaa laskun seuraavan palkan tullessa yleensä n. 14pvän päästä. Olen kuitenkin ensimmäistä kertaa ostanut osamaksulle, sillä rahatilanne ei sallinutkaan koko laskun maksamista kerralla. Mutta onneksi Klarnalla voi maksaa osamaksutkin vaikka vain kahdessa erässä siitä huolimatta, että vaatekauppa mainostaa sopimusta kahden vuoden mittaisena.
VastaaPoistaPikavippejä olen aina ottanut yhden kerrallaan (paitsi ehkä kerran kaksi päällekkäin) ja vain silloin, kun olen tiennyt milloin palkka tulee ja että on varaa maksaa se. Eli en ole joutunut pikavippikierteeseen, muuten kuin päälle vuoden aikana on otettu monta pikavippiä. Perheenjäseniltä en voi kysyä lainaa, sillä äitini on yhtä valveutunut kuin sinä ja ei pidä yhtään elämisestä omien varojen yli. Ystäviltä taas en kysy lainaa koskaan periaatteesta ja lainaaminenkin on jäänyt vain laukkuihin, vaatteisiin. Olen aina ollut pikavippien ja osamaksujen aikana töissä ihan osa-aikaisesti yli 30h viikossa, mutta silti olen sortunut näihin.
Kierre kuitenkin katkesi tämän vuoden alussa, kun äitini otti verkkopankin tunnukseni ja selasi tilitietoja. Hän sitten käski pistämään estot vippifirmoihin ja samalla myös teki minulle säästötilin, johon menee tietty summa aina kuun palkasta turvaan odottamaan kotoa pois muuttamista. Siihen tiliin minulla ei ole lainkaan käyttöoikeuksia, mutta sitten minulla on oma käyttötili ja säästötili, jonne voin säästää halutessani rahaa. Äitini on hyvin tarkka perheen luottotiedoista tulevan elämän vuoksi (saa asuntolainaa yms yms tarvittaessa) ja siksi hän vielä kustantaa laskuni siitä huolimatta, että käyn melkein 40 tuntisena töissä viikottain ja asun kotona ilman juuri mitään kuluja. Olen pyytänyt, että saisin vastuulleni puhelinlaskua jne että oppisin vastuullisemmaksi, mutta äippä ei usko ja minusta se on aivan naurettavaa. Heti kun muutan pois kotoa niin minun pitäisi selvitä puhelin-, vesi-, sähkö- ja mahdollisesti lehtilaskuista.. Tämä on aivan käsittämätöntä, ettei parikymppiselle anneta edes puhelinlaskua maksettavaksi. Sen sijaan saan aina huutia ylimääräistä palvelukuluista jne. Olisi vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa mutta näin meillä =)
Puhut asiaa - hyvä, että vihdoin kirjoitit aiheesta! :) Oot fiksu tyttö, mutta ihailen ennen kaikkea sitä, miten näistä sun teksteistä huokuu sellanen lämpö ja miten niistä voi tulkita, että oot tosi symppis ihmisenä.
VastaaPoistaOon samaa mieltä! Kysyisin kuitenkin, miten tilasit Mulberryn huivin netistä ilman luottokorttia? Käsittääkseni siellä on maksettava juurikin luottokortilla? :)
VastaaPoistaolet väärässä :) visa electronilla voi maksaa netissä jos laittaa verkkopankin asetuksista nettiostoasetukset päälle :)
PoistaPuhut kyllä todella asiaa. Oma äitini on pankissa töissä (kuten minäkin nykyisin) ja meillä lapsuudesta saakka paukutettiin säästämistä, säästämistä ja säästämistä. Tänäkään päivänä en osta, ellei siihen ole säästöjä olemassa. Reissuun en luotolla lähde enkä edes luottokorttia omista (toinen puoliskoni kyllä, olemme kerran käyttäneet sitä viiden vuoden aikana kun omat silmälasini saivat kolauksen linsseihin ja uudet oli saatava kun silmäni eivät piilareita pitkiä aikoja kestä, nykyisin meillä on bufferisäästöt olemassa juuri tämmöisten tilanteiden takia).
VastaaPoistaOlen ehkä vanha, mutta minusta on kivempi saada asioita, kun olen niiden eteen tehny töitä ja säästänyt (kuten Bayswateriini) eikä niin, että saisin tuotteen ensin ja maksaisin jälkikäteen.
Todella asiallinen ja hyvä kirjoitus siis, myös tarpeellinen muitutus.
Asiallinen teksti ! Mulla on kavereissa sellaisia, että välillä saa lukea heidän harmittelevan facebookissa kuinka heillä ei ole varaa maksaa laskujansa, koska he ovat bilettäneet rahansa ja ostaneet muuta hömppää. Se antaa todella vastuuntunnottoman kuvan ihmisestä ! Oma asenteeni on ainaki se, etten osta mitään mihin mulla ei ole varaa ja tarvittaessa lainaan poikaystävältä jos nyt haluan jotain todella paljon. Onneksi kuitenki lainailukin on jäänyt vähemmälle. Laskujakin jos tulee, niin hoidan ne ensin ja sitten vasta katson mihin riittää rahaa. Olen muutenkin nuori, niin kannatan säästämistäkin tulevaisuutta ajatellen :)
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaOlen vasta alkanut lukemaan blogiasi (1-2kk) (kiitos kuuluu siskolleni, joka myöskin lukee blogiasi). Ihanaa kun kirjoitat muustakin kuin ostoksista ym. ja että otat kantaa ajankohtaisiin asioihin! kuten juuri tämä teksti raha-asioista ja sekä tekstisi painonpudotuksesta/oman vartalon hyväksymisestä. lyhyesti sanottuna : Blogisi on aivan loistava :)
luen kymmeniä blogeja, mutta olet kyllä ensimmäinen joka kirjottaa ihan asia tekstiä! ikinä en edes jaksa lukea noin pitkiä tekstejä, mutta sinun blogissa olen lukenu kaikki! mieleen jäi tämän lisäksi myös teksti parisuhteesta. Itse olen elänyt 2vuotta vasta parisuhteessa mutta tekstisi oli hyvä ja huomasin samoja piirteitä omasta parisuhteesta vaikka eihän se ole verrattavissa kun olette ollut T:n kanssa jo monia vuosia yhdessä! mutta älä missään nimessä muuta blogias millään tavalla. On mukava lukea sinun elämästä ja kun jollakin on niin vahva mielipide asioista. Jatka samaan malliin, oot ihana persoona!
VastaaPoistaIte teen niin, että mulla on säästöt, ja jos on pakko ostaa jotain etukäteen, lainaan itseltäni. :D Kuulostaa ehkä vähän jakomieliseltä, mutta toimii jos ajattelee niin, että itselleen _on maksettava_ siinä missä kenelle tahansa toisellekin. :D
VastaaPoistaHyvä kun oot nostanu asian esille. Omalla kokemuksella voin sanoa että noi kaikki osamaksut, pikavipit sun muut pitäis pistää parempaa kurii isommat ikärajat sun muut isommat ehdot että voi saada, itse kun olin 18-vuotias onnistuin tuhoomaan aika hyvin luottotietoni noiden pirulaisten takia, kun olin ns "sokeutunut" tilaamiseen, yksityinen elämä ei ollut millää hyvällä tasolla siihen aikaan, purkasin pahan olon shoppailuun ja koko ajan piti saada uutta. Myös kaverini tilaili ja vähän yllytti siinä et pitäiskö vähän katella ja tilailla lisää osamaksuu ku on viel ton verran jäljel luottoo ja vuosi sen jälkeen kadutti niin pahasti et mitä on menny tekemään, mikä häpeä on itsellä että on mennyt tekemään tuollasta, nyt oon parikymppinen ja melkeimpä kaikki niistä laskuista ulosotossa kun ei ole pystynyt opiskelijana maksamaan. Tuon takia kavereille painotan että mieti mikä on rahatilanne ennen kun tilaa. Sekava teksti tuli mutta ei voi mitää vähän erilaista näkökulmaa tähän teksiin. :)
VastaaPoistaVielä näin myöhässä suuri kiitos tästä kirjoituksesta. Seuraan satunnaisesti useita blogeja ja suuri syy juuri siihen satunnaisuuteen on se jatkuva shoppailun korostaminen ja kaiken muun, myös raha-näkökulman unohtaminen.
VastaaPoistaYlipäätään vastaavissa blogeissa tunnutaan unohtavan liian usein muu maailman meno kuin vain vaatteet, shoppailu, ruoka ja kaverit. Yhteiskunnassa on aika paljon muutakin mielenkiintoista, vaikka sen näin muoti- ja kahvilariippuvaisena naisena itse sanonkin.