Muutoksen tuulet puhaltaa...

Mun kalenteri näyttää kutakuinkin tältä parin viikon päästä. Miksikö? Koska lopetin "päivätyöni". Olen miettinyt tätä ratkaisua hiljaa mielessäni jo puolisen vuotta ja nyt sitten alkuvuonna tuo tunne valtasi mieleni ja pari viikkoa sitten tein päätökseni ja irtisanouduin. Työssäni ei ollut mitään vikaa, työ oli mukavaa, työkaverit ihania ja tuotteet mukavia. Ainut asia joka työssäni oli hieman tylsää, oli se että tein pääosin ilta- ja viikonloppuvuoroja eli olin aina töissä kun T oli kotona ja usein jouduin jättää menemättä esim. ystävien juhliin koska olin töissä tai koska seuraavana päivänä oli töitä.

Mietin myös tätä aiheesta puhumista blogissa todella pitkään. Kysyin ystäviltä ja muilta bloggaajatutuiltani sekä läheisiltäni mitä pitäisi tehdä, kertoa vai ei. Vastaukset menivät aika lailla 50/50. Osa ei-bloggaavista ystävistäni oli sitä mieltä että ei kannata kertoa etten joudu kärsimään haukkumiskommenteista, osa bloggaavista sanoi kyllä ja osa ei. Kuitenkin aina syynä ei-mielipiteisiin oli negatiiviset kommentit. Mua alkoi niin ärsyttää tämä negatiivisten kommenttien pelko, että päätin ihan vain sitä pelkoa uhmatakseni kirjoittaa asiasta. Miten tähän pisteeseen on tultu, että ei enää uskalleta kirjoittaa mistä haluaa vain siksi että joku tuntematon saattaa närkästyä jonkun toisen elämäntyylistä ja laukoo "järkeviä sanojaan"?! Miksi ei uskalleta puhua niistä asioista, joista mieli tekee.

Syitä siihen miksi päätin lopettaa työni on monia. Vapaus tehdä mitä vain milloin vain, ehkä ainoa kerta elämässä kun voi taloudellisesti olla tekemättä päivätyötä, olen nuori ja ehdin kyllä vielä tehdä töitä, sydämen mukaan eläminen on mulle ollut aina tärkeää ja en tässäkään asiassa siis tehnyt poikkeusta, saa olla enemmän läheisten ja ystävien kanssa, voin panostaa blogiin enemmän, lista jatkuu loputtomiin…

Nyt ehkä moni joka ei ole kauaa blogiani seurannut miettii miten mulla on taloudellisesti mahdollista olla tekemättä töitä. Noh, enhän mä oikeastaan olekaan tekemättä töitä, sillä tästä blogista on tullut mulle elanto ja olen siis sillä tavalla erityisessä asemassa, että olen saanut rakkaasta harrastuksesta itselleni työn ja nautin työstäni. Perustin toiminimen alkuvuodesta ja olen siis päätoiminen yrittäjä. Blogin kirjoittamisen lisäksi teen toiminimen alla myös muita blogin kautta tulleita työjuttuja. Olen myös pyöritellyt mielessäni muita lisäjuttuja, mutta ne pysyvät vielä omassa päässäni enkä tiedä tulenko niistä koskaan täällä enempää puhumaankaan sillä kyseessä on yksityiselämäni ja työni.

Vaikka blogin välityksellä bloggaajien elämä saattaa usein vaikuttaa kepeältä ja helpolta, ei se ainakaan kenenkään tuntemani bloggaajan tapauksessa ole näin. Mukaanlukien itseni. Blogi on mulle arjesta karkaamista ja siksi täytän Cavan sivut suurelta osin kauniilla sekä mukavilla asioilla. Samasta syystä luen niitä blogeja joita luen. Haluan siis muistuttaa kaikkia: blogi ei ole bloggaajan koko elämä. Bloggaajilla on myös suruja ja vaikeita hetkiä, mutta kaikki eivät niitä halua jakaa tuhansille tuntemattomille. Älkää olko sinisilmäisiä, älkää uskoko kaikkeen mitä näette ja älkää missään nimessä pitäkö sitä 100% totuutena ja ainoana sisältönä jota bloggaajien elämässä on.

Uskon myös että suurin osa teistä tulee tänne siksi, että pääsee hetkeksi arjesta "pakoon" ja katselemaan kauniita kuvia, ihania vaatejuttuja ja kauneudenhoitoon liittyviä asioita. En usko että kukaan olisi täälläkään ollut vaikkapa lähiviikkoina jos olisin kirjoittanut myös siitä että olen ollut todella stressaantunut juuri tästä työasiapäätöksestä, itkenyt useita kertoja ja epäillyt omia ajatuksiani, ollut rakkaalle ystävälleni tukena hänen vaikeassa elämäntilanteessaan, tätini on nukkunut pois, Kaapo on syönyt lempikenkäni ja raapinut rintani verille kun koitettiin laittaa sille silmätippoja kun raukka pelkäsi niin paljon, istunut 90% vapaa-ajastani koneella samoissa kotivaatteissa, syönyt ja juonut pääsiäisenä niin että olo on todella pöhöttynyt ja turvonnut, kärsinyt kamalista vartaloinhokohtauksista, vääntänyt veroasioita ja ylipäätään ollut hieman huonolla mielellä ja ololla monesta eri syystä. Ei, sitä en halua kirjoittaa, sillä sitten kuluttaisin myös tämän vapaa-aikani näiden ei-niin-kivojen asioiden parissa enkä pääsisi niistä karkuun edes hetkeksi.

Vaikka nuo yllämainitut asiat valtaisivat suuren osan mielestäni, haluan silti yrittää tuottaa blogiin niitä ihania ja positiivisia asioita oman itseni, sekä teidän ihanien lukijoideni vuoksi. Eräs tuttuni kysyi mistä saan eniten voimaa blogin kirjoittamiseen ja kerroin hänelle erään lukijan meilistä jossa lukija kertoi kokeneensa todella suuren menetyksen muutama kuukausi sitten ja saaneen blogistani voimia jaksaa ja jatkaa eteenpäin. En tiedä mitään niin suurta kohteliaisuutta, kuin sen kun joku tuntematon sanoo minun blogini ja hömppäjuttujeni auttaneen hänet läheisen menetyksestä yli. Ja ei, en meinannut uskoa hänen sanojaan sillä asia on niin uskomaton että vasta keskustellessani tämän henkilön kanssa tajusin miten suuri vaikutus positiivisilla asioilla on elämässä ja miten paljon pienikin ilon hetki tsemppaa elämässä eteenpäin.

Olen todella pahoillani että tästä postauksesta tuli perkuleen pitkä ja aihe rönsyili, mutta tämän kaiken halusin kuitenkin sanoa ja kyllähän nämä kaikki asiat ovat linkittyneinä toisiinsa :) Eli vielä suomeksi ja lyhyesti: lopetin työni (tai oikeastaan lopetin toisen työni ja pysyin toisessa) ja elän nyt täysipäiväisenä bloggaajana. Olen loppujen lopuksi hemmetin onnellinen päätöksestäni vaikka kerran jo epäröin ja uskon että tämä aika tulee olemaan vapautuneinta aikaa koskaan elämässäni. Odotan innolla uusia mahdollisuuksia ja olen myös todella kiitollinen teille tuestanne sekä ajastanne jota käytätte blogissani, minun kanssani. Kivaa iltaa kaikille :)