Tein sivupalkkiin pari päivää sitten kyselyn, jossa utelin mieluisia aiheita Cava -blogissa. Vastausaikaa on vielä, mutta vastaajia on jo niin paljon että tulokset voidaan yleistää. Kirjoitin aiheesta myös postauksen johon saitte vastailla vapaamuotoisesti kommenttiboksissa.
Mitä tästä opimme?
Lisää asukuvia ja kuulumisia! Vähemmän kisoja ja arvontoja! Arvontoihin koitan jatkossa ottaa vain oikeasti loistavia palkintoja, tosin mitään pikkujuttuja en pahemmin olekaan arponut pitkään aikaan. Ostoksien esittely sai yllättävän paljon kannatusta, joten sillä linjalla jatketaan myös :) Matkailua tulee mielin määrin kesän aikana ja Kaaposta toki kuvia yms. myös aina arkipostauksissa :) Ja moni oli tyytyväinen blogin yleislinjaan ja olin siitä huojentunut, sillä omaa tyyliä olisi hirmuisen vaikea lähteä muuttamaan radikaalimmin, kiitokset siis kaikille! :)
Yllätys!
Ja vaikka arvonnat ja kisat eivät saaneetkaan paljon kannatusta, halusin silti kiittää teitä jotka annoitte palautetta ja käytitte aikaanne. Arvoin kaikkien kommenttiboksiin vastanneiden kesken omatekemäni korvakorut. Suoritin arvonnan siten, että arvoin kolme vastaajaa ja heidän kommenteista valitsin yhden. Halusin tällä kertaa kiittää nimimerkkiä Naanulii - korostaakseni asiallisen ja rakentavan kritiikin antamista. Nykyään harva hallitsee taidon kommentoida negatiivisia aisioita asiallisesti ja sinä olet hyvä esimerkki siitä, että joillain sekin taito on vielä hanskassa! Laittaisitko meiliini yhteistietosi niin postitan sinulle pienen kesälahjan :)
KIITOS KAIKILLE AVUSTANNE! :)


Kiva että kyselit lukioittesi mielipiteitä:) Tosiaan asukuvat ovat todella kivoja,ja myös arkipäivien tapahtumista on aina kiva kuulla:)
VastaaPoista:)
Poista