maanantai 16. heinäkuuta 2012

Off the hook

Huomentapäivää :) Kuvituksena postauksessa Nellyn ihania uutuuksia, kun olen ollut laiska kameran kanssa tänään ja eilen. Täällä oli kova yritys nukkua pitkään, mutta se loppui noin kello kymmeneen kun eräs nimeltämainitsematon karvaturri tuli nuuskimaan ja nuolemaan naamaa, käsiä, kainaloita, selkää, niskaa ja vaikka mitä muita ruumiin osia :D Ei auttanut kuin punnertaa itsensä ylös ah niin ihanasta omasta sängystä ja hypätä ulos tihkusateeseen.

Kuvat 1-3 *NLY Orchid

Mulla on ihan ilouutisia teille ;) Olen nimittäin päässyt virallisesti Battery-riippuvuudesta eroon! Aloin juomaan Batterya ensimmäisen kerran ollessani 16-vuotias ja silloin join sitä ehkä parin vuoden ajan joka päivä yhden tölkin. Sitten oli taukoa pari vuotta ja jossain vaiheessa se alkoi taas. Nyt taitaa olla pari vuotta taas takana Batteryn jokapäiväistä juomista ja nyt vihdoin oon päässyt siitä irti. Oikeastaan en edes pidä siitä enää. En tiedä miten makuaisti voi muuttua näin. Voi muuttuisipa makuaistini myös mm. karkin suhteen ;) Noh, mutta voinpas hyvällä omalla tunnolla nyt todeta, että en ole millekään riippuvainen, en ole koskaan tupakoinut, en juo kahvia ja nyt Batterykin on historiaa. Jee!

Kuvat 4-6 *NLY Orchid

Tästä tulee pätkä viikko, olen kotona vain ma-ke ja to lähden taas reissuun. Tällä kertaa vuorossa Gotlannin ihana Visby! Säätiedotteet vain ei lupaa mitään mahtavaa ilmaa sinne(kään!!!) Ja musta tuntuu että mun ja Lindan kirous jatkuu säiden suhteen. Visbyn jälkeen sitten onkin pieni tauko reissuissa ja seuraava on ihan perus Tukholman risteily kamujen kanssa. Syyskuussa sitten nokka kohti Ranskaa ja Pariisia. Tosin uhosin kyllä, että otan äkkilähdön lämpimään, mikäli kesä jatkuu näin hemaisevana kuin on tähän asti jatkunut. Noh, aika näyttää sitten että toteutuuko uhoamiseni ;)

Kuvat 7-9 Nellyn *UUTUUDET

Sellaista siis kuuluu tänne! :) Kiitos muuten vielä kaikille jotka annoitte minulle vinkkejä koskien Oulun rafloja yms Cavan Facebookissa. Tein ylläriarvonnan ja arvoin kolmen lipun paketin vapaalippuja Oulun Tietomaahan :) Olen ilmoittanut arvonnan voittajalle henkilökohtaisesti ja saanut hänet kiinni.


PS. unohdin eilen mainita, että Oulun Matkailu Oy arpoo viikonloppupaketteja Ouluun, joten kannattaa ottaa osaa arvontaan täällä! :)

15 kommenttia:

  1. siis kymmeneen nukkuminenhan on pitkään nukkumista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistanet, että ihmiset on erilaisia ja kaikilla on erilainen elämänrytmi :)

      Poista
    2. jos mut sais ennen yhtä sängystä ylös niin olisin tyytyväinen :D

      Poista
  2. No, ehkä ihan hyvä päästä tuollaisesta inhottavasta tavasta. Energiajuomista en itse koskaan ole tykännyt ja en ole voinut ymmärtää sellaista epäterveellistä riippuvuutta, mikä joillain on. Mitä tulee herkkuihin, joskus täytyy saada hemmotella itseään eikä elää liian kurinalaista elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En koe tapaa inhottavaksi, vaan luokittelen sen samaan kastiin, kuin kahvinjuonti, mutta terveellistähän se ei ole :)

      Poista
  3. Hyvä, että oot päässy Batterysta eroon! Ihan terveyden kannalta hieno juttu. :) Mullakaan ei oo mitään muita riippuvuuksia kuin ehkä tietokone. Jos möllötän vaan kotona tekemättä mitää, niin koneella tulee oltua kyllä aivan liikaa. Jos oon ihmisten paris tai ylipäänsä on tekemistä, niin en sillon kaipaa koneelle. :b

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokone on kyllä mullekin eräs addiktoiva tekijä, mutta siitä ei liene niin kovaa terveydellistä haittaa, kuin esim. päihteistä tai juurikin Batterysta :P

      Poista
  4. Mä menin eilen ennen kahtatoista nukkumaan ja heräsin nyt! Mitenniin oon poikki kouluvuodesta? ;) Noh, kesälomalla annan itselleni luvan nukkua!

    Ihanaa, kun sulla on reissuja noin paljon :) Itsekin tykkään kovasti matkustelemisesta, mutta viimeksi olin ulkomailla helmi/-maaliskuussa. Toivottavasti sitä ensi vuonna pääsisi johonkin lämpöiseen kunnon rantalomalle!

    Kivaa alkanutta viikkoa sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei ihana :) kesällä saa löhötä ja nukkua! ;) kivaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  5. Ai että tuo viimeinen nellyn valkoinen takki on upea :) Täytyykin taas käydä palloilemassa nellyn sivuilla..

    http://fashionmyobsession.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. oon pitkään miettiny ja nyt vasta kysyn että oot sä missä töissä ? vai haluut sä kertoo blogissas alaa saatikka työpaikkaa ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. teen töitä omalla toiminimellä ja mm. tämä blogi kuuluu siihen :)

      Poista
  7. Onnea Battery-riippuvuuden selättämisen johdosta! :D Itse olen riippuvainen kahvista fyysisesti, psyykkisesti sekä sosiaalisesti, enkä ikinä pysty lopettamaan sen juomista. :D Mutta ehkä siitä ei haluakaan päästä; siitä on tullut niin arkea, kun takana on jo 9 vuotta kahvinjuontia. Energiajuomia juon sillon tällön, mutta ne on kyllä niin paljon haitallisempia kuin kahvi, että onneksi niihin en ole vielä pahemmin koukkuun jäänyt.

    Mahtavaa reissua teille! :) Itse en ole koskaan Gotlannissa käynyt, mutta luen juuri dekkaria, joka sijoittuu Visbyyn ja pelkän tekstin perusteella se kuulostaa todella houkuttelevalta paikalta ja samaa lupaa Googlen kuvahaku.

    Hyvää päivänjatkoa sinne ja toivotaan kelien paranevan pian! :)

    VastaaPoista
  8. Mä pääsin myös energiajuoma + kahvi + cocis riippuvuudesta, kun sain kouristuskohtauksen, syyksi selvisi kofeiinin yliherkkyys.

    VastaaPoista
  9. Ihastuin noihin Nellyn uuden korumerkin rannekoruihin ihan täysin :) Muistan kanssa ite, kun joskus piti juoda Battery Stripediä joka päivä kun työt tuntui niin raskaalta.. Mutta hyvä että oot päässy eroon siitä! :)

    VastaaPoista