perjantai 6. heinäkuuta 2012

Täydellinen päivä

Eilinen päivä oli ehkä täydellisin pitkään aikaan. Aamulla kävimme vesipuistossa, sieltä suuntasimme rannalle makaamaan pyyhkeiden päälle ja polskimme meressä kumirenkaan kanssa. Päätimme vielä käydä ostamassa mailat ja pallon ja pelailimme iltapäiväauringossa palloa.

Viiden pintaan siirryttiin hotellille suihkuilemaan ja suunnattiin hotellilta huvipursisatamaan illalliselle. Täällä ruoka on saanut uuden merkityksen ja oon saanut ahdettua alku-, pää-, sekä jälkiruoan mahaani! Alkuruoaksi otettiin italialainen juusto-/makkaralautanen rucolalla, pääruoaksi itse maistoin carbonaraa ja T söi paahdettua lammasta. Jälkkäriksi otettiin myöhemmin vielä banana split puoliksi, mutta sitä ennen vietettiin täydellisiä hetkiä niemen kärjessä katsellen auringonlaskua ja purjeveneitä sangriaa juoden.
Yhdeksi lempparijuomakseni osoittautui eilen shampanjaan tehty sangria, sitä olisin voinut juodakin sitten litratolkulla. Täällä osataan tehdä myös muut drinkit, kuten Mojitot sekä San Franciscot täydellisesti!
Paparazzi iski kun kävin vessassa.

Auringonlasku oli yksi hienoimmista, joita olen koskaan nähnyt.
Sellaista siis meidän eiliseen kuului :) Huomenna onkin aika palata kotiin, mutta tänään nautitaan vielä täysin rinnoin Mallorcasta ja Alcudiasta! Terkkuja, pian palaan normaaliin rytmiin bloginkin kanssa :)

11 kommenttia:

  1. Oi, tuo auringonlasku! Mä oon alkanut vakavasti harkita Espanjaan karkaamista syksyllä sun matkustelujen takia! :D Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan sinne pitäisi päästäkkin..

    Ja tervetuloa sitten takaisin Suomeen, ainakin tällähetkellä helteet hemmottelee täälläkin, itsekin heittänyt hetkeksi treenikassin nurkkaan ja palvonut aurinkoa sekä lueskellut kirjoja. Nauttinut siis kesästä. Toivottavasti nämä kelit nyt jatkuisi elokuun loppuun.. liekö toiveajattelua.. :)

    VastaaPoista
  2. Aivan mieletön toi auringonlasku! Paikan päällä varmasti ollut kyllä huikee näky. Näytät niin kauniilta noissa kuvissa ja sulle sopii hyvin hiukset tuolla tavalla. :)

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka kauniita kuvia ja sinä oikein säteilet! :) <3 Ihanaa loman jatkoa; itsekin starttaan kesäloman tänään! Jej!

    VastaaPoista
  4. Mitä kuvia!! Kuulostaapa kyllä aivan ihanalta päivältä. Nauttikaa :)!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanan upeita kuvia, varsinkin työkoneelta kun näkee isompana, omalla miniläppärillä upeimmatkin kuvat, on usein aika säälittäviä.
    kaunista cava :- ) nauttikaa! puss <3 ansku

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita kuvia! Matkakuume meinaa iskeä :)

    colormyworldminna.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Hitsi, todella kauniita lomakuvia! Matkakuume iskee itselleenkin, vaikka Lontooseen ollaankin taas lähdössä - siellä vaan Sataa taas koko ajan :')

    VastaaPoista
  8. Ihania ja tunnelmallisia kuvia! Näyttää ja kuulostaa siltä, että olet todella nauttinut siellä olosta :) Ihanaa, olen niin onnellinen sun puolesta! Odotan kovasti postauksia paikasta, jossa olette ja lisää ihania kuvia! :)

    Itse olin muutaman päivän veneellä vesillä ja kyllä säät suosi! Auringon otto veneen kannella limsa kädessä ja hyvä lehti edessä! Kyllä tää lomailu on ihanaa :) Tänään palasin kotiin (ruskeampana ;)). Viikonloppuna ja ensi viikolla luvassa kavereiden kanssa oloa :)

    Ihanaa loppulomaa teille ja turvallista kotimatkaa! <3

    VastaaPoista
  9. Näyttääpä tosi kivalta paikalta! :) Mistä olet ostanut tuon viimeisessä kuvassa olevan tunikan? :)

    VastaaPoista