perjantai 17. elokuuta 2012

"Huomenta"

Huomenta vaan, täällä nukuttiin vahingossa näin myöhään! Kaapo se kuoras tasaisesti mun selässä kiinni joten tuntui normaalilta jatkaa unia. Sitten katselin kelloa ja hups, puoli yksitoista! Kaapo herätti mut neljän maissa yöllä ja tuli kauheasti huomiota hakemaan ja aina kun nousin istumaan sängyssä, se juoksi ovelle. Raukalla taisi olla masu pipi tai jotain, noh lähdin sitten neljän jälkeen yökävelylle ja olihan siellä aika kummitusmaista, ketään missään, paitsi yhtäkkiä toinen koiranulkoiluttaja käveli vastaan.

Meidän pihalla on asustellut nyt loppukesän myös pupupentuja, ne on maailman suloisimpia. Nyt ne ovat jo kasvaneet hieman suuremmaksi, eivät ole niin pörröisiä ja vauvoja enää. Emoa en tosin ole nähnyt missään, mutta lapset hyppelevät pitkin pihaa aina aamuisin ja iltaisin.

Tänään mulla ei olekaan oikeastaan mitään kummempaa ohjelmaa, paitsi tietenkin kivaa kun alkaa viikonloppu, niin voidaan tehdä jotain T:n kanssa yhdessä. Huomenna aijotaan ainakin vuokrata Nälkäpeli, sillä sen olen halunnut nähdä jo pitkään. Oletteko te jotka olette nähneet, tykänneet siitä? :)

Mä muuten päätin etten käy nyt kynsihuollossa hetkeen ja koitan itse hoitaa omia kynsiäni. Otin eilen vanhat geelit + tipit irti ja laitoin oman kynnen geelauksen. Toivon että pysyisivät pitkään hyvinä ja pitkinä :)

Mä oon täällä harjoitellut lähes koko eilisen päivän teoriakokeeseen tekemällä netissä sitä koetta aikarajan kanssa. Enää kolme teoriatuntia jäljellä ja ensi viikolla alkaa ajotunnit. Jännittää :) Mutta, eiköhän tästä ihan kelpo kuski tule ja sitten pääsee vihdoin tuon oman auton rattiin!

Mitäs suunnitelmia teillä on viikonlopun varalle? :) Onkos muuten ketkä kaikki tulossa Lady Gagan keikalle loppukuusta?? :)

20 kommenttia:

  1. Huomenta Kristiina, täällä myöskin yksi liian myöhään nukkuja sekä yönkukkuja ;) Suosittelen kyllä katsomaan sen nälkäpelin ehdottomasti, oli tosi hyvä ! Mä fanitin niitä kirjoja myös tosi paljon ja olihan ne tietty parempia ku toi leffa..

    Viettäkäähän kiva ilta Tuukan kans :) Itselläni alkaa viikonloppu ihanasti huomenna aamulla istuessani kampaamossa hellittävänä, oij <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kampaamotuokio kuulostaa ihanalta :) Mä haluaisin ehkä myös jotain uutta tähän kuontalooni, mutta en osaa sano mitä se olisi :) Ystävälläni oli tois makeita punertavia raitoja ja muuten tosi tumma tukka, se jäi mieleen :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Mä heräsin myös vasta 11, enkä oo vieläkään saanu itteeni ylös sängystä. :D mulla ei oo mitään erikoisia suunnitelmia täks päiväksi ni eiköhän sitä vaan voi löhöö ja nauttia mopsivauvan seurasta :) hyvää viikonloppua sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sulla on vauva sielä!! Ihanaa päivää teille :)

      Poista
  3. Minun mielestä tuo ensimmäin Nälkäpeli-elokuva oli ihan hyvä, mutta ehkä pikkaisen kuitenkin petyin. En ole lukenut kirjasarjaa, mutta kuulemani perusteella kirjat ovat paljon raaempia (ja luonnollisestikin tapahtumarikkaampi). Tämä leffa oli ehkä sellainen perheversio, heh. Olin odottanut, että se itse pelijakso olisi ollut pidempi ja päähenkilöille rankempi kokemus (nälkää, janoa ja muunlaisia kärsimyksiä). Mutta itse tarinan idea on mielestäni hyvin keksitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin samaa tuosta pelin lyhykäisyydestä.. noh, saa nähdä mitä mieltä olen :) kiitti kommentista!

      Poista
  4. Huomenta. :) Täälä odotan että kello tulee yksi ja saa hakea esikoisen eskarista. Sit tulee mun porukat oulusta käymään meillä (asutaan kaukana toisista). Huomenna sitten kampaajalle ja keksitään jotain kivaa yhdessä perheen kanssa. <3

    Piti vielä kommata, että todellakin blogeista saa ihania inspiksiä ja vinkkejä. Ja niin se minusta pitääkin olla. :) Esim. en olisi ikinä uskonut että ostan tuon saman laukun (azurin) mikä sullakin on. Mutta kun monessa blogissa näki kuinka kätevä ja tilava se on, niin ykskaks astuinkin Luikkarin liikkeeseen... Hih. Mutta tuota tatskan kopioimista en ymmärrä. Se on kuitenkin niin henk.kohtainen... Ja vielä täysin sama fontti ja paikka. :/ Mutta lohduttaudu sillä, että sielä jossakin on joku sun todellinen fani, joka ihailee sua. ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vieraita, kivaa! :) Mukavaa viikonloppua koko perheelle :)

      Poista
    2. Kiitos muru. <3 Kaapolle pusuja, niin lutunen Herra, että. =O*

      Poista
  5. Olen aika samaa mieltä kuin Em täsä Nälkäpeli-asiassa. Odotin, että tuo itse nälkäpeli olisi kuvattu raaempana kokemuksena, koska sitähän se oli.

    Katsoin ensin leffan ja sitten perään luin kaikki kirjat. Ensimmäinen kirjoista oli paras, toinen aikalailla toistoa ja kolmannessa päästiin jo tarinassa kivasti eteenpäin vatvomatta aina niitä menneitä liikaa. Haluan ehdottomasti katsoa elokuvan uudelleen nyt kun olen kirjat jo ahminut. :)

    Terkkuja Kaapolle! Hän on niin suloinen taas. :)

    VastaaPoista
  6. Voi toista<3 Kaikki koirat on musta söpöjä ja ihania ja tuitui (juu, käyttäydyn koirien lähellä kuin pikkutyttö, silittelen ja lässytän enkä malta lähteä), mut kyllä Kaapo on vaan jotenkin erityisen komee :D

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä elokuvasta, luin kirjat ensin ja petyin kyllä vähän tuohon peliosuuteen. Kirjat olivat raaempia (realistisempia raakuudessaan), mutta toki kun kohde yleisö on teini-ikäistä ehkä eniten elokuvalla niin siinä on haettu sit sitä ikärajaa. Odotan vähän josko 2 seuraavassa osassa kävisi niinkuin Harry Pottereissa, eli elokuvat aikuistuvat..

    Meillä on perhevkl, lasten kanssa oleilua ja miehen kanssa sunnuntaina katsomaan Ted :)

    VastaaPoista
  8. mä kyllä tykkäsin Nälkäpelistä elokuvana ainakin yleisellä kirja-elokuva-askelilla. Tuntuu kyllä, että jos ei ole lukenut kirjaa niin aika suuri osa tarinan tunnelmasta ja taustoista jää ehkä hämäräksi. en varsinaisesti odottanut elokuvalta paljoakaan, mutta se yllätti ihan suht positiivisesti :) allekirjoitan kyllä osittain aiempien pointit raakuudesta, mutta kyllähän sen ikärajojen kanssa ymmärtää.

    VastaaPoista
  9. Odotin Nälkäpeliltä jotenkin paljon enemmän, kun sitä oli hehkutettu niin paljon. Elokuva, jota en itse katsosi toista kertaa. :s Jotenkin ankea!

    VastaaPoista
  10. Mä yleensä nukun aika pitkään kotona, mutta jostain syystä äidin luona herään usein ennen kuutta ja sitten juodaan äidin ja sen miehen kanssa kahvit. Sitten kun ne lähtee töihin, saatan jäädä valvomaan tai toisinaan hieman nukkua vielä. Tänään nukuin pari tuntia pidempään kuin täällä tavallisesti ja siltikin ehdin yksin puuhailla vaikka mitä ennen kun mies heräs ja lähdettiin käymään Oulussa.

    VastaaPoista
  11. Ihan kiva.. mulla oli eilen koulua...:(

    Ps. hyvä leffa on!

    VastaaPoista
  12. Moi, kuis sä nyt autokouluun menit kun tähänkin asti oot pärjänny ilman autoa? :)
    Vai miten oot kulkenut työmatkat ym..? Huomaan itsekkin nyt kun on ollut oma auto, miten laiskaksi sitä on tullut. Ennen käveli helposti joka paikkaan..

    VastaaPoista
  13. Minulla oli kovat odotukset Nälkäpelin suhteen, eikä se todellakaan täyttänyt niitä. Oli se ihan kiva, mutta ylikehuttu !

    VastaaPoista
  14. Ihana kaapo:) Ja itse ainakin pidin paljon Nälkäpeli -leffasta!

    VastaaPoista