torstai 16. elokuuta 2012

Inspiraation jakajat


Mielestäni blogien ja bloggaajien yksi ilmiö on jakaa inspiraatiota muille. Vinkkejä, neuvoja, tyylejä ja ideoita. Blogeista haetaan inspiraatiota ja ideoita omaan elämään ja mielestäni se on kiva asia. On ihanaa että joku voi saada iloa arkeen postauksistani.

Moni unohtaa sen, että myös me bloggaajat olemme yhtä lailla blogien lukijoita, kuin he jotka eivät kirjoita itse blogia. Ideoita voi hakea pukeutumiseen, sisustukseen, asusteisiin, ruoan laittoon ja vaikka mihin.

Itse olen löytänyt ideat blogeista pariin ultimate lemppariasiaani tällä hetkellä: MK kellon sekä LV Neverfull -laukun. En voisi enää elää ilman niitä ja molemmat ovat lähes päivittäisessä käytössä. Moni saattaa ajatella, että inspiraation hakeminen on matkimista, mutta mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, jos inspiroituu jostain toisesta. Kaupat ovat avoinna kaikille ja kaikilla on yhtälainen oikeus ostaa mitä tahtoo. Toki jollain tasolla tuo inspiraation hakeminen voi mennä jo pakkomielteiseksi, on niitä todellisia matkijoitakin nähty moneen kertaan elämän aikana.

Olen löytänyt monia hyviä ruokaohjeita blogeista ja lehdistä ja tykkään myös katsella erilaisia asuja ja miettiä sopisiko sellaiset tyylit itselleni. On myös aina yhtä mukavaa kun joku tulee kiittämään esim. juurikin hyvästä reseptistä tai asuvinkistä. Mutta täytyy sanoa, että kaikista paras ja yllättävin oli se, kun törmäsin tähän alla olevaan tatskakuvaan :D

Kyseessä siis jonkin henkilön olka, jossa samainen tatuointi kuin itselläni. Tämä oikeanpuolimmainen kuva on lisätty Liskogallerian sivuille huhtikuussa, ja huomasin sen tuossa viime kuussa muistaakseni, kun katselin Liskogallerian tekeleitä. Itse kävin myös silloin viime marraskuussa siis Liskogalleriassa.

Tästä huomaa hyvin kuinka ns. pitkälle voi inspiksen haku ja saaminen mennä ja kyllä myönnän että olin ensin todella äimistynyt kun tämän sain silmiini ensimmäisen kerran! Mutta toisaalta, netti on pullollaan toisilta kopsattuja tatuointeja ja hienoahan se vain on jos joku tykkää niin että haluaa itselleen samanlaisen! Tietääpähän ainakin itse onnistuneensa :)

Oletko itse saanut inspiraatiota johonkin blogeista? Mikä on paras "löytösi" blogien jakamista ideoista? :)

24 kommenttia:

  1. itse haen lähinnä tyylivinkkejä ja sisustusvinkkejä ja ruokavinkkejä ja sitten yks mun suosikki inspiraationkohde on hiukset :-D ! katon aina tosi tarkkaan bloggaajien kampauksia yms...

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä just joidenki tavaroiden, vaatteiden, ruokareseptien ym. "kopioiminen" tai niistä inspiraation saaminen/ottaminen on ihan ok ja just blogien kautta näitä kyseisiä juttuja saa ihan hirmusesti (myös minä), mikä on mun mielestä oikeesti vaan kiva juttu! Mutta ihan täydellinen kopiointi, samanlaisen tatuoinnin ottaminen, just samaan kohtaan on kyllä sellanen juttu mitä en ite pystyis tekemään! Varsinki jos kyseessä on ihan tollanen uniikki juttu :)
    Tää oli siis vaan mun mielipide asiaan. Mutta on ihan huippua, että osaat ottaa asian nuin, moni muu ois voinu ottaa nokkiinsa pahastiki :)

    VastaaPoista
  3. En ollut aikaisemin tajunnut, että bleiserin, farkut ja tennarit voi yhdistää, ja se näyttää samalla rennolta ja tyylikkäältä.

    VastaaPoista
  4. Niin sii ennen ku näin kuvan pupulandia blogissa.. (Lisäys edelliseen kommenttiin)

    VastaaPoista
  5. Mä olen saanut blogeista inspistä eniten varmastikin meikkiini. Ennen käytin paljon enemmän meikkiä, mutta nykyään käytän luonnollista mineraalipohjaa, aurinkopuuteria/poskipunaa, ripsaria ja kulmakynää :) Meikkini on siis paljon luonnollisempi kuin ennen. Olen myös löytänyt/löytämässä omaa tyyliäni. Se on varmastikin pitkälti blogien tuomien inspiksien ansiota. Toki siihen, etten ole aikaisemmin löytänyt omaa tyyliäni, vaikuttaa myös nuori ikä :) Olen saanut blogien lukemisen myötä myös paljon itsevarmuutta pukeutua ja meikata omalla tavallani!

    Haha hauska tuo tatska juttu :D Minusta se on kuitenkin aika henkilökohtainen asia, joten en ehkä ihan ymmärrä, miten joku haluaisi kopsata täysin toisen tatskan... Tekstihän tuossa on todella tärkeä ja koskettaa varmasti meitä kaikkia, mutta sama fontti ja paikka...

    Mukavaa iltaa sulle :)

    VastaaPoista
  6. No ohhoh kyllä, itsekin äimistyin ja suu jäi vähäksi aikaa auki kun ihmettelin miten voi jollain henkilöllä olla noin vähän OMAA mielikuvitusta.. Mutta toisaalta taas, sun tatuointi on kyllä niin kaunis ja naisellinen etten ihmettele vaikka sen joku haluaisikin. Siitäkin huolimatta vaikka kuva on kaunis ja sen tahtoisi myös itselleen, pitäisi siitäkin osata jotenkin tehdä omanlaisensa, eikä matkia ihan täysin. Olisihan henkilö voinut edes vaihtaa kuvan toiseen olkaansa.

    Itse inspiroidun usein muiden korublogistien koruista ja heidän töistään, ne saavat minut monesti innostumaan itsekin jostain jutusta tai tyylistä. Ehkäpä voisinkin sanoa että paras löytö mitä blogeista olen saanut on tämä nykyinen harrastukseni jota ilman en enää voisi olla <3

    Olipa muuten kiva teksti ja se sai taas varmasti monessa heräämään ajatuksen jos toisenkin :)

    VastaaPoista
  7. Itse ymmärrän suuresti se, että laukkuja ja muita ns. materialismin tavaroita matkitaan, eikä siinä ole mitään pahaa. Tavaraa tosiaan löytyy, niinkuin sanoit :)

    Mutta sellaiset pysyvät jutut, juurikin tatuoinnit on niitä, joita en todellakaan matkimisessa ymmärrä. Jokaisella pitäisi olla sen verran järkeä päässä, että pysyvään kuvaan laittaa juuri sitä omaa itseään ja jos jää jokin kuva kummittelemaan mieleen niin muokkaa edes siitä omansa, eikä laita suoraa kopiota!

    Tuo sun tatuointi on kyllä niin ihana etten ihmettelis, vaikka kaikki sen laittais, tosin pikkusen jos kunnioitusta löytyy nii ei ihan samaa laittais :) Jos joku nyt ymmärsi mun pointin tässä tekstissä :)

    VastaaPoista
  8. Blogeista saa hyviä asuvinkkejä (pelastanut monet aamut :D), ja matkapostauksista saa hyvää inspistä. Mutta en ikinä voisi kvitellakkaan että ottaisin tatuoinnin jostain blogista, tottahan se on että monella on samanlaista leimaa iholla , mutta toi on jo vähän tökeröä, melkein samanlaisella printillä ja samassa kohtaa.. oivoi..

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille kommenteistanne! :)

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä ei ole hyvien tapojen mukaista, että tatuioija edes suostuu tekemään tismalleen samanlaisen tatskan ja vielä ihan samaan paikkaan. Monet ei kyllä onneksi sellaiseen suostu. Mun mielestä on jotenkin vähän noloakin noin suoraan kopsata toisella oleva tatska.

    En muista olenko aiemmin ikinä kommentoinutkaan tänne, mutta ahkerasti oon sun blogia lukenut jo pidemmän aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatuoija ei kuitenkaan ollut sama, vaikka liike olikin. Liskogalleria työllistää useita tatuoijia eikä ne kaikki voi muistaa toistensa töitä. Lisäks uskoisin, että tatskapaikkoihin mennään aika usein netistä toisen iholta kopsattu inspiraatiokuva mukana. Että tuskin toi ihan tavatonta on. Käsittääkseni isot, erikoiset ja vaativat, joissa on asiakkaan omaa suunnittelua tai luonnosta mukana, on sellaisia, jotka on ns."eettisesti" (en nyt keksiny järkevämpää sanaa..) väärin toteuttaa kahdesti.

      Poista
  11. Mietinkin että onko tämä liskogallerian sivuilta, luulin silloin sen nähdessäni itsekin että se on sinun tatuointisi kun muistaakseni otit samassa paikassa sallalla, harjoittelijalla sen tatuointisi ja tuo oli sallan tekeleissä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ottanut harjoittelijalla, enkä Sallalla :)

      Poista
  12. Itse haen usein blogeista inspiraatiota pukeutumiseen :)

    Itse en ottaisi täysin samanlaista tatuointia kun jollain toisella on, mutta toisaalta ymmärrän sen jos joku ottaa. Eikä siinä mun mielestä ole mitään pahaa. Fakta on kuitenkin se, että mikäli tatuoinnista on netissä kuva, on mahdollista että joku kopioi sen itselleen. Monet ovat toki ärsyyntyneet jos joku on ottanut samanlaisen tatuoinnin, mutta hienoa että osaat suhtautua asiaan noin! :)

    VastaaPoista
  13. Huh ite en tosiaan haluaisi, että joku ottais samanlaisen tatuoinnin kun mulla on sillä se on juuri mulle tehty eikä mistään netistä haettu. Kertoo todella huonosta mielikuvituksesta ja on aika noloa..

    Inspiraatiota ja vinkkejä toisten blogeista saa todellakin pukeutumiseen, sisustamiseen yms. :)

    VastaaPoista
  14. Hei mitä mallia tuo michael kors kellosi on? :)

    VastaaPoista
  15. Oho, kiva toi tatuointi! Itse en ottaisi täsmälleen samanlaista kun jollain toisella.

    Mä tykkään kun blogeista saa hyviä vinkkejä tapahtumista, ravintoloista jne. Oon ihan omasta kotikaupungistakin löytänyt monta uutta suosikki ravintolaa blogien suositusten avulla :)

    VastaaPoista
  16. Mun tarvii sanoa, että mulle blogit on ehkä enemmänkin tietolähde kun muuta. Tai tottakai tämän tyyppisestä blogista ottaa ennen kaikkea ideoita pukeutumiseen ym. Että jos onkin jonkunlainen samantyyppinen koru tai muuta, että minkä kanssa sen pukee ja noin (mulla ei ainakaan ole silmää moisille ;D), mutta mä luen kyllä suurimmaksi osaksi sisustus- ja käsityöblogeja, ja ne on mulle kyllä enemmänkin ohje"kirjasia", miten tehdä mitäkin :D Mikä näyttää hyvältä missäkin, miten valita lanka vaikka lapsen paitaan tai minkä kanssa mun maailman kauhein sohva näyttäis edes vähän inhimillisemmältä, mitä mä voin tehdä sille ym. :D

    VastaaPoista
  17. oon sitä mieltä, että tatskat on kohtuu henkilökohtaisia, enkä tykkäisi, että omiani suoraan kopioitaisiin :) toki olen itsekkin inspiroitunut muiden tatuoinneista ja saanut niistä hurhasti idioita omiini, mutta silti säilyttänyt pienen etäisyyden siihen, ettei kuva ole täysin samanlainen :)

    VastaaPoista
  18. Vielä en oo itselleni tatuointia hankkinut, mutta en usko että arvostaisin jos näkisin jollain toisella saman tatuoinnin, tai ainakaan jos se olisi vieläpä samassa kohdassa. Musta ne kuvat on henkilökohtaisia eikä niitä saisi täysin kopioida, inspiksen hakeminen on eri asia :)
    Mutta noista blogeista ja mitä inspiraatioita niistä olen saanut, niin suurin inspis on tullut NFV Emmiltä pongattua, hän kun sai mut tajuamaan että laineikkaat hiukset ovat kauniit. Itselläni on taipusat hiukset ja vuosia sitten suoristusrauta oli jokapäiväisessä käytössä, no ei ole enää ollut tosiaan pitkään aikaan :) hiuksetkin kiittää kun ei enää ole hirveetä käristys rumbaa joka aamu.

    VastaaPoista
  19. En ihan kyllä ymmärrä tuollaista suoraa kopiointia...inspiraation hakeminen on niin eri asia! Aika mautonta ja noloa tollanen :D

    VastaaPoista
  20. Tatuoinnit on tosi henkilökohtaisia, on niillä sitten tarina tai ei, oot sitoutunu kantamaan niitä lopunelämääsi (okei, laserhoito, mutta mun mielestä ku taten ottaa, sen ottaa) ja mä en ikinä lähtis mitään niin arvokasta suoraan kopioimaan! Jos löytäisin jonkun kauniin valmiin kuvan, kokeilisin edes jotenkin muokata sitä omanlaiseksi.

    Onneksi sulla on noin hyvä asenne, ite voisin olla vähän tuitumpi tollasesta mauttomuuden huipusta et joku lätkässy suoran kopion :-D

    VastaaPoista
  21. Musta on mahtavaa löytää blogeista uusia merkkejä, joista ei ennen ole kuullutkaan ja lukea blogeja, joiden kirjoittajilla on samankaltainen tyyli. Tosin musta on hauska katsella myös täysin erilaisia tyylejä, street style -sivustoja jne. :)

    Enemmän kaupungilla törmää Henkkamaukkoihin ja Ginoihin kuin sellaisiin tuotteisiin, jotka ovat enemmän 'pop' blogimaailmassa ja senkin takia haen mieluummin inspiraatiota blogeista kuin suoraan kaupan hyllyltä. Vaikka tosin sielläkin tulee pyörähdettyä tuon tuosta. ;)

    VastaaPoista