perjantai 31. elokuuta 2012

VIIKONLOPPU ALKAKOON!

Huomenta pullat ja muruset! :) Mulla kävi eilen kynsiaccidentti. Yhdestä kynnestä lähti ekaan geelikerrokseen asti kaikki stuffin' pois, huomasin että kynsilakka, jolla kiinnitin glitterhileet oli jäänyt vielä kosteaksi sinne viimeisen geelikerroksen alle. Kokeilin sitten hienovaraisesti muitakin kynsiä ja alkoihan ne rapistua. Tänään siis tiedossa vakava sessio kynsien uudelleenlaiton kanssa.

Mun piti oikeastaan tänään mennä käymään LV:lla hakemassa kauan odotettu ja mulla jo 6kk toimitusvarauksessa ollut Azur avainpussukka. Eilen sieltä vihdoin soitettiin että on saapunut, finally :) Ja oli mulla toinenkin syy mennä, nimittäin olin ajatellut käydä kaikilta salaa ottamassa nilkkaani sen C-kirjaimen Liskogalleriassa, mutta päätin nyt kuitenkin jättää vielä menemättä. Mulla on ollut nyt parina aamuna kipeä olo, kurkua kaihertaa yms, joten ehkä on parempi chillata, että on sitten kunnossa maanantaina ja Pariisissa! :)
Näkymä kun avasin silmät tänään.

Sängynvaltaaja.

Näkisittepä mun työpöydän. Vois luulla että täällä asuu joku hepuli-ikäinen adhd -lapsi, kuin minä. Ja kappas vaan, huomennahan on jo syyskuu. En nyt tiedä onko se hurraamisen arvoinen asia. Toisaalta mukavaa kun reissut lähestyy, mutta voi hitsi miten hujauksessa tää kesä onkaan mennyt. Mi not like.

Mutta eikait tässä, mä alan repimään vikat glitterhileet kynsistä ja valmistaudun henkisesti uusiin. Pitäis ehkä myös yrittää tehdä tälle "työpöydälle" jotain. Mitäs te meinaatte tehdä tänään tai viikonloppuna? Musta tuntuu että itse pysyn visusti kotona viettäen leffailtaa tai muuta vastaavaa, kamut, älkää siis kyselkö mua ulos tänään! ;) Heips ja palaan myöhemmin!

16 kommenttia:

  1. Voi ei, kuinka söpö toinen osaa olla!!
    Tänään olisi tiedossa siivousta, ääh. Ei huvita yhtään! Voisi käydä myös vähän pelaamassa frisbeegolfia tuon miehen kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Ei hitsi Kaapo on suloinen!:)

    VastaaPoista
  3. Mäkin sain vihdoin Vuittonilta viestiä,että varaamani avainpussukka on saapunut! Mun ei onneksi tarvinnut odottaa kuin vaan 2 kk;)

    VastaaPoista
  4. Niin suloinen Kaapo<3 On syyskuussa se hyvä puoli että on raikas syksy ilma ulkoilla koirien kanssa ( ei ole liian kylmä eikä liian kuuma) ja on ihanaa nauttia pimeistä syysilloista kynttilän valossa viltin alla!

    VastaaPoista
  5. Voi Kaapo! Niin söpö!:D naurahdin muuten tolle "pullat ja muruset"-kevennykselle! ;) Jyväskylässä on tänään muodinyö, joten käyn laihduttamassa lompakkoani. Huomenna onkin luvassa spinningmarathon ja töitä sekä sunnuntaina pitää mennä tekemään siskon hiukset valokuvaus kuntoon.. miksei sitä koskaan ehdi hengähtää kokonaista päivää?! :D

    VastaaPoista
  6. Ei vitsi mulle tuli hirvee into päälle noista työpöytä jutuista kun just ostettiin ikeasta ihana pöytä ja tänään kootaan se!!! Aaaaa kohta kohta kohta.... :D

    Ja että toi Kaapo:D niin sulo<3

    VastaaPoista
  7. En tiiä millä geeleillä teet mut tässä pieni neuvo jos kelpaa :) :
    laitappa nyt seuraavalla kerralla glitterin alle kynsilakan sijasta geelikerros jonka glittereitten laiton jälkeen kovetat uunissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin just tulossa heittää samaa vinkkiä! Paras tulos (tasainen siis) tulee kun vedät pohjageelin, päälle rakennegeelin, toisen ohuen kerroksen rakennegeeliä mihin sotkettu glitterit ja päälle viimeistelygeeli :)

      Vaihtoehtoisesti jos haluaa kyetä muuttelee sitä koristelua niin:
      pohjageeli-> rakennegeeli-> viimeistelygeeli ja siihen glitterit ja kovetuttuaan vielä kirkas lakka päälle.

      Niin tai näin, aina kirkas lakka! Suojaa sitä geeliä ja työn jälkeä. Sen varmaan tiesitkin, en jaksanut selata postauksia alaspäin kun piti heti päästä pätemään. Ei vaan. No ihan vähän.

      Ihanaa päivää sulle ja huippuhyvää reissua kunhan lähdette! Määkin lähden reissuun niin en pääse hetkeen lueskelemaan :)

      Poista
  8. Voi tuota Kaapoa, en kestä miten sulonen <3

    VastaaPoista
  9. meilläkin lähestyy poikaystävän kanssa lokakuun turkin matka :)

    VastaaPoista
  10. Kaapo on niin ihana karvakerä<3 oma koirakuume senkun nousee...
    Löysin eilen shopbopilta kuolettavan ihanan laukun, mutta valitettavasti en yhtään toimivaa alennuskoodia :( Eihän sulla satu olemaan tietoa? Tai viitsitkö vinkata tänne jos sellaiseen sattuisit törmäämään? Olisim ERITTÄIN kiitollinen :)
    Rentouttavaa vkonloppua sinnekin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Valitettavasti ei ole alekoodeja juuri nyt Shopbopiin :) Ihanaa viikonloppua sulle myös :) kiitti!

      Poista
  11. SÖPÖ KAAPO!!!!! <3
    http://saramariasvanity.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Voi kun sulonen hauva ! :)

    karo-liinan.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Voi miten iiiihana tuo ensimmäinen kuva! Tuosta tule varmaan tosi hyvälle tuulelle kun herää aamulla tuohon näkyyn x))

    VastaaPoista
  14. Ihana tuo sun koira!

    Perustin just mun koiralle blogin. Vähän yli vuoden ikäinen ranskanbulldoggi Ulpu.
    Käy kurkkaa jos kiinnostaa.

    http://ulpu-ranskis.blogspot.fi/

    VastaaPoista