Aamulla suuntasimme viereiseen Starbucksiin kahville/frappucinolle ja jaoimme herkullisen mustikkamuffinin. Tämän jälkeen olikin energiaa ja kävelimme Rue De Rivolia pitkin kohti Champs Elysees'ta. Rue De rivolin loppupäässä on lähinnä vain matkamuistomyymälöitä, mutta Champs Elysees'lla on sitten Zara, Promod, H&M, Louis Vuitton, Cartier yms yms. Tarkoituksenamme oli käydä tsekkaamassa riemukaari, ja siellä Champsin päässähän se komeilikin. Ilma on ollut loistava, pelkällä topilla pärjää hienosti ja paikallisilla naisilla on kesämekot päällään ja espadrillot jaloissaan. Muutenkin mielestäni täällä on hirmuisen hyvin pukeutuneita ihmisiä, lähes kaikilla miehillä on puvut päällä ja muutoin upeita vaatteita. Täytyy sanoa, että vaikka Tukholmassa pukeudutaan hyvin, kyllä tämä Pariisi hakkaa sen mennen tullen ainakin miesten osalta! :)
Champsilta poikkesimme jollekin kadulle, joka oli täynnä luksusmerkkiliikkeitä, oli Dioria, Vuittonia, Roberto Cavallia, Fendiä ja kaikkea muuta mitä mieleen vain tulee. Käppäiltiin siinä sitten kohti lähellä kohoavaa Eiffeltornia ja kävimme ihailemassa sitä ihan juurella asti. Eiffeliltä suunnattiin vielä joillekin pienemmille kaduille ja käytiin ihailemassa Seineä sekä jokilaivoja. Tuon rundin jälkeen alkoi jo jalkoja särkeä siihen malliin, että päätettiin lähteä kävelemään takaisin hotellille. Matka oli pitkä ja jalat huusivat hoosiannaa. Pysähdyttiin pariin otteeseen juomaan limua ja katselemaan ohikulkevia ihmisiä.
![]() |
| Instagram kuva, seuraa Pariisin matkaamme Instagramissa: Cavagram |
![]() |
| Kengistä huomasi että oli tullut hieman käveltyä ;) |
Kohta lähdetään etsimään erästä 2nd hand kauppaa ja istuskelemaan johonkin ihanaan kahvilaan tai ravintolaan ja katselemaan ihmisiä :) Mukavaa iltaa teillekin!
Regards from lovely Paris! Today we walked like 83729203 km, at least it feels like it! We have now seen the Eiffel and also a lot of other places here. The food hasn't been the greatest but that's what I heard before coming here. The shops, people and other things are really nice so maybe we keep on searching a really good restaurant too :) Have a nice evening! :)






Pariisi on kyllä aivan mahtava paikka! Itse olen käynyt pariisissa kaksikertaa ja täytyy sanoa, että pariisin tunnelma on aivan ihana. Ensimmäisellä kerralla hotellimme oli Eiffelin vieressä, mutta toisella kerralla halusimme shoppailla enemmän, koska nähtävyydet olivat jo aika tuttuja niinpä päätimme ottaa hotellin Champs Elyseen lähettyviltä. Reissusa tuli paljon ihania muistoja niinkuin aina<3 mutta Champs Elysees'tä tulee meileen mahtavat liikkeet 10h shoppailut ja ihmispaljous (: Syyslomaa odotellassa jolloin suuntamme Espanjaan (:
VastaaPoistaoih kuinka tulee niin ihana pariisifiilis näistä kuvista! Upee kaupunki, nauttikaa! :)
VastaaPoistaVautsi, ihanan näköistä siellä! Alkaa ihan vähän vaan matkakuumeilu täällä koto-Suomessa ;)
VastaaPoistaOih, ihanan näköisiä kuvia! Itsellekin tulee niin "pakko päästä pariisiin joskus"- fiilis! ;)
VastaaPoistaOi, ihana Pariisi - se toimii aina! Tuo Avenue Montaigne on ehdottomasti lemppari ostoskatuni. Nauttikaa!
VastaaPoistaAvenua Montaigne on aivan upea katu! Alan taas kaipaamaan sitä aikaa kun tuolla asuin :)
VastaaPoistaMitä Vintage kauppaa olet etsinyt? ;)
Voi että vaikuttaa niiiin ihanalta lomalta! Nauttikaa oikein kunnolla :)
VastaaPoistaNice pics, I love Paris!
VastaaPoistaTHE RED GIRL SMILE
Oi että Cava!
VastaaPoistaElät unelmaani!!! :)
Tuo haave minunkin on toteutettava
ennen kuin multaa päälleni kannetaan. :)
http://linnunradanlapsi.blogspot.fi/
tämmöset postaukset ei ainakaan yhtään helpota mun matkakuumetta.. pariisiin olisi kyllä pakko vielä joskus päästä! Nautiskelkaa! :)
VastaaPoistaAivan mahtava postaus! Ite olin just heinäkuussa ranskassa ja kyllä tuli ikävä sinne takasin ! pitäkää hyvä matka! :)
VastaaPoistaTuli kauhea kaipuu takasin Pariisiin, onneks ens kesällä pääsee reilailemaan ja Pariisi yhtenä kohteena! Enjoy!
VastaaPoistaihan kidutusta kattella & lueskella näitä sun Pariisipostauksia, tulee niin järjetön ikävä ja kaipuu sinne... Joten nauti ihmeessä täysin siemauksin siellä olosta, toivottavasti on/jatkuu huippureissuna! :)
VastaaPoista