Hyvää iltaa asukkaat! ;) Kokosinpas teille tällaisen "päiväni kuvina" tyylisen sepustuksen kuvineen kaikkineen tästä mukavasta sunnuntaipäivästäni. Aamulla herätessäni koti oli ihanan siisti, sillä tullessamme baarista sain siivouskärpäsen pureman. Siivosin kaikki roskat ja pullot pusseihin ja muutnekin hieman järkkäilin mm. astiat keittiöön yms. Koti oli siis mukavan puhdas eikä yhtään ällöttänyt kun kaikki pullot oli jo piilossa pussissa!
Vietettiin tänään Kaapon kanssa laiska hetki olohuoneen matolla makoillen ja peuhaten, Kaapokin on ollut tänään todella väsynyt kun eilen oli vieraita.
Lepohetken jälkeen olikin aika käydä töihin ja rapsuttaa seinästä, tasosta sekä tv:stä steariinia pois. Kynttiläkausi on siis virallisesti avattu! ;) Heitin eilen Kaapolle lelun ilmaan ja se ei saanutkaan sitä kiinni vaan pukkasi sen suoraan kynttilään ja se lensi komeasti kaaressa pitkin pientareita.
Rapsuttelun jälkeen tein itselleni uudet geelilakkaukset. Tällä kertaa käytin alle ja päälle perus alus- sekä päälysgeelilakkoja, mutta väliin tein itse geeli-glitterseoksen. Siitä tuli tosi kiva! :) Ja voin muuten vilpittömästi kehua näitä Nellyltä tilaamiani Orlyn geelilakkoja, geeli pureutuu kynteen todella hyvin kiinni eikä lähde ilmaantumaan nopeasti, kuten normaalit geelit mulle tuppaavat tekemään.
Ja alkuillasta käytiin vielä kavereiden kanssa syömässä Chicosissa. Pojat otti hampparit ja itse söin sandwichin, tosin en jaksanut syödä sitä ihan kokonaan. Että sellaista on kuulunut mun päivääni tänään, ilta meneekin telkkarin ääressä! Huomenna on liukkaan radan harjoitus sekä pimeän ajon simulaattori, tulee varmaan ihan kiva aamu! Päivällä onkin tarkoitus sitten lähte rakkaan Noorani kanssa sisustuskaupoille. Mukavaa viikonvaihdetta teillekin! :)



Hienot glitter-kynnet! :)
VastaaPoistakiitti Minna! :)
PoistaIhana tämmöinen päivä kuvina -postaus :) Kuulostaa, että teillä oli eilen mukavaa! Munkin viikonloppu on mennyt kivasti chillaillen ja kavereita nähden. Tosin tänään meni yhdet suunnitelmta pilalle sateen takia. No sainpahan ainakin levättyä kotona ja keräiltyä voimia uutea viikkoa varten! Mun illan plääninä on vielä lakata kynnet syksyisellä burgungyllä lakalla :) Kivaa iltaa sinnekin ja tsemppiä huomisiin ajojuttuihin!
VastaaPoistaKuulostaa kivalta :) Harmi tosiaan tuo kökkö keli! Kynsisuunnitelmat vaikuttaa hyvältä! Mun pitäsi kans opetella pitämään tummaa kynsilakkaa, en jostain syystä osaa vaikka se näyttää aina kivalta :) Kiitos tsempeistä!
PoistaMukavan pitkä ja monipuolinen postaus :) !
VastaaPoistaNoi Orlyn geelit on kyllä ihan parhaita! Iteki tilasin sen base + top geelin ihan testiks ja hyvin on pysyny kynnet paikoillaan :) Vielä tekis mieli tilata niitä värigeelejä.....
Tilaiskto säkin Nellyltä? Mä aion tilata tänään illalla lisää värejä! :)
PoistaJuu. En ollu ikinä ennen tilannu Nellyltä mitään mutta noita oli pakko kokeilla :) Koitin jotain googlettaa niin Suomessa ainoa paikka oli Helsingissä mistä noita Orlyn tuotteita pystyi ostamaan. Tiedätkö ite saisko niitä edes tilattua muualta kun Nellyltä?
PoistaToi pullo on myös todella paljon kätevämpi mun mielestä kuin se, että levittäis geelit purkista erillisellä sudilla.
Tee lisää kynsipostauksia jatkossakin :)!
Tosi kiva tää sun blogi! Oon vasta hiljattain alkanu seuraamaan mutta hei jäin "koukkuun"! :)
PoistaRiittääö muuten tohon geelilakkaukseen ihan vaan toi base&top geeli? Tarvitaanko siis värigeeliä? Mites primer? Ihanaa syksä sulle!! )
Kiitos! :) riittää pelkkä primer + base&top geeli, ei tarvitse väriä jos ei halua :) primer on hyvä laittaa.
PoistaIhanat noi kynnet!!
VastaaPoistahttp://nevergiveup-pihla.blogspot.fi/
Eksyin tänään tänne sun postauksiin ja täytyy kyllä sanoa, että tykästyin heti, monipuolista ja paaaljon kuvia! Olet siis taas yhtä lukijaa rikkaampi;)
VastaaPoistahttp://enjoy-the-moments.blogspot.fi/
Olipa ihana kuulla! :) kiitos!
VastaaPoistaOi että pitääkin mennä ostamaan tuoksukynttilöitä tässä joku päivä. Täällä Lontoossa sataa kaatamalla vettä, joten kynttilät sopisivat tunnelmaan paremmin kuin hyvin. :)
VastaaPoistamihinkäs sisustuskaupoille ootte ajatellu mennä? :) munkin pitäis käydä shoppailemassa vähän uutta kotiin :p
VastaaPoistaEi olla suunniteltu vielä tarkemmin :)
PoistaTykkään sun kodistas niin paljon :> ja kyllä toi ruokakin herkulta näyttää! kelpais :D
VastaaPoistaÄäÄäÄäÄÄääÄä en oo PITKÄÄN aikaan käyny chicosissa (ne poisti mozzarellatikut listalta!!!) mutta arrrvaa alkoko nyt tekeen mieli :D
VastaaPoista