tiistai 30. lokakuuta 2012

10 THINGS (I HATE) ABOUT ME

Nappasin Lintun blogista tämän kivan kiertopostauksen näin tiistaiaamun kunniaksi :) Ideana on siis kertoa 10 asiaa itsestäni, joita en ole vielä täällä blogissa teille paljastanut tai kertonut. Päätin vielä tehdä tästä erilaisen siten, että osa näistä on tapoja, joista en pidä itsessäni. Toivon että nämä kaikki tulee uutena tietona, etten vain ala toistaa itseäni! :)

1. Olen kännykkäaddikti. Saatan katsella televisiosta sarjaa, mutta samalla selaan pakonomaisesti Facebookia kännykällä, vaikkei siellä tapahtuisikaan mitään. Mielestäni tämä on ärsyttävää ja todella inhottavasti nykypäivän luomaa addiktoitumista ja yritän päästä siitä eroon.

2. Mikäli minun täytyy herätä tiettyyn aikaan aamulla, tarkistan moneen kertaan että herätyskello on varmasti päällä. Saatan joskus jopa laittaa herätyksen pois ja kytkeä uudelleen, sillä en luota siihen että se olisi päällä jos olen asettanut kellon esimerkiksi tunteja sitten.

3. Pelkään lentämisessä nousuja sekä turbulenssia. Tämä ei ehkä ollut uusi tieto, mutta tiesittekö että vasta tänä vuonna olen päässyt eroon siitä, että minun ei enää tarvitse istua ikkunapaikalla ja katsoa koko nousun ajan ikkunasta ulos, varmistaakseni että kone todellakin nousee ylöspäin, eikä lähde valumaan alas. Nykyään seuraan tätä monitoreista, joissa näkyy lentokorkeus.

4. Olen vessassaravaaja, varsinkin yöllä. Juon lähes päivittäin 2-3 litraa vissyä ja suurin osa juomisesta tapahtuu ilta-aikaan. Tämän vuoksi saatan käydä parikin kertaa yön aikana veskissä. Se on ärsyttävää ja väsyttävää!

5. Olen pakkomielteinen siitä, että en voi pestä hampaita mikäli olen juonut hapollisia juomia 1-2 tuntia ennen hammaspesua. Mulle on joskus sanottu että happojuomien jälkeen ei saisi pestä hampaita oin 1,5 tuntiin ja tämä on todellakin iskostunut päähäni.

6. Saavuin Egyptistä 2 viikkoa sitten ja olen saanut purettua matkalaukusta vasta puolet. Normaaleissa asioissa en ole saamaton, matkalaukku on jostain syystä erityinen poikkeus ja olen alkanut miettiä voisiko tämä olla psyykkistä ;)

7. Haluan tehdä tärkeät asiat ajallaan, usein etuajassa. En ole varmaan koskaan palauttanut koulutyötä myöhässä tai edes dead linena, vaan aina etukäteen. Tämä etuajassa oleminen pätee myös saapumisiin eri tilanteisiin, olen aina ajoissa. Jos sovit mun kanssa treffit klo 12, kannattaa olla paikalla jo 11:45, jos ei halua odotuttaa mua ;) No ei nyt sentään, en onneksi siltikään vaadi että treffikumppani olisi ajoissa! Mutta auta armias jos olet myöhässä.. :D

8. Inhoan epävarmuutta erilaisissa asioissa, haluan tietää tarkalleen ja varmistaa, muuten en saa mielenrauhaa. Esimerkiksi en osaa elää odotuksessa, jos vaikka olemme puhuneet matkasta johonkin T:n kanssa ja hän on sanonut että "katsellaan sitten lähempänä", en saa mielenrauhaa ennen kuin matka on varattu - en osaa odottaa epävarmoja asioita.

9. Olen pelkuri, pelkään todella monia asioita ja usein teen etukäteistyötä esim. tiedonhankinnan kanssa jos haluan välttää jonkin tilanteen jossa mua voisi pelottaa. Esimerkiksi ennen matkaa otan selvää voiko kohteen rannalla lillua meduusoja, kuinka matalaan veteen hai voi uida kunnes selkäevä näkyy yms. kaikkea tällaista naurettavaa.

10. Tietokoneen suhteen olen järjestelyfriikki. Sähköpostit tulee olla luokiteltuna omiin aihekansioihinsa, työpöydällä ei saa olla turhaa tavaraa ja muutenkin kaikella on oma paikkansa tietokoneeni sisällä. Voi kun tämä sääntö pätiis myös tietokoneen ulkopuolelle, lähinnä työpöydälleni!

11. Nilkkojeni sisäpinnat ovat todella arat, eikä kukaan saa koskea niihin. Äiti käytti mua lääkärissä lapsena tämän asian vuoksi, mutta mitään fyysistä vikaa ei löydetty, tämäkin taitaa olla siis päänsisäistä - mustahan tulee ihan hullu vaikutelma tämän paljastuspostauksen myötä, pahoittelen :D

12. Aina jos mulla ei ole rakennkynsiä tai geelauksia, puren ja revin peukalojeni sisäpintoja, kynnen vierestä. Yksi syy miksi pidän kynsiä on se, että silloin en jostain syystä tuhoa itseäni.

13. Vaikka mulla on ollut ajokortti jo melkein kuukauden, mulle tulee edelleen jännityksen tunne vatsaan, jos tiedän että mun täytyy lähteä ajelemaan. Kun istun autoon, jännitys häviää.
Seuraa Instagramissa: @cavagram
14. En huolla kenkiä ja laukkujani tarpeeksi hyvin, vaan oletan että ne kestävät käyttöä ilman hoitoa. Esimerkiksi viime talvena ostamani nahkasaappaat ovat jo kuluneet ja löysistyneen näköiset, ja mun pitäisi ehkä jo ostaa uudet, vaikka yleensä nahkatuotteita käytetään vuosia. Päätin kuitenkin että en osta, vaan kärsin niissä ja toisissa vanhoissa kengissäni. Jospa nyt oppisin hoitamaankin niitä :)

15. Olen hassuttelija. Puhun hassuilla äänteillä ja murteilla Kaapolle ja imitoin Kaapoa päivittäin kaikille ystäville sekä T:lle. Mulla on myös tapana letkautella hauskoja juttuja ties missä ja milloinkin, mutta olen tiedostanut tämän vasta tämän vuoden puolella, en tiedä kauanko olen harrastanut sitä.

16. Mä ja mun paras ystävä Noora nukutaan täysin samoissa asennoissa, huomattiin tämä Egyptin matkan aikana ja naurettiin asialle. Asento menee kutakuinkin näin: kyljellään maaten, ylempi jalka alemman päällä ja eteenpäin suuntautuneena, jalkojen välissä mielellään peiton kulma, alempi käsi tyynyn alla koukussa ja päälimmäinen käsi joko suorana 90 asteen kulmassa kroppaan nähden tai koukussa rinnan päällä/vieressä.

17. Olen tutussa porukassa todella suulas ja äänessä, mutta tuntemattomassa porukassa olen hyvin ujo ja vältän usein tilanteita, joissa pitäisi tavata uusia ihmisiä. Kahden kesken olen aina reipas, oli sitten tuttu tai tuntematon.

18. Olen koukussa seuraaviin sarjoihin: Switched at Birth, The Vampire Diareis, The Lying Game, Pretty Little Liars, 90210, Gossip Girl, Salkkarit. Jokainen Salatut Elämät jakso on vaan katsottava, oli mikä oli! :D

19. Sarjoihin liittyen: mulla on paha tapa syödä aina kun katson jotain lempparisarjaani, koko jakson ajan ei ole pakko syödä, mutta vähintään silloin kun alkaa katsoa sarjaa. Jos alan katsomaan sarjaa eikä mulla ole mitään naposteltavaa tässä edessä, tuntuu tosi oudolta enkä voi keskittyä kunnolla aluksi.

20. Tehdessäni tätä paljastuspostausta, huomasin numero 16 kohdalla, että 10 meni jo ja päätin jatka tätä vielä hetken. Tähän kahteenkymppiin on hyvä (ja loogista) lopettaa, ainiin, mulla on siis lisäksi pakkomielle parillisiin lukuihin ja järjestyksiin. Esim, jos lataan Facebookiin kuvia, albumin on oltava tasarivinen, eikä siten että vikalla rivillä on vaikka vain 3 kuvaa, jos muilla on 4. Tsiisus! Tuliko mitään uutta? :D


52 kommenttia:

  1. Tuo 17 on niin tuttua omallakin kohdalla. Oon monesti miettinyt, että miten sitä pystyy olemaan kahden kesken ihan luontevasti tuntemattomankin seurassa, mutta heti kun on enemmän porukkaa niin ujous iskee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja mulla ujouden lisäksi on kokoajan sellainen olo että haluan pois tilanteesta! Ei ole kivaa :)

      Poista
    2. Mulla taas on jostain syystä vaivautunut olo lähes aina kahden kesken, jos ihminen ei ole ihan tosi tosi tuttu! En vaan tiedä mitä puhuisin ja sitten alan stressata kun en puhu ja lopulta höpötän jotain kun hiljaisuus painostaa. Yhtä kaveriani mun tekisi mieli ravistaa kahden kesken ollessa, kun tuntuu ettei juttele ja sitten mulle tulee vaivautunut olo! Vaikka vika taitaa olla minussa kun kerta vaivaannun.. Tästä syystä inhoan olla kahden kesken oudompien kavereiden kanssa, ja siitä taas seuraa etten tutustu kehenkään kahden kesken paremmin, kun järkkään tapaamiset aina porukalla.. Hankalaa!! Juontaa kyllä varmasti juurensa lapsuuden ujoudesta vaikka muilla saroilla olenkin siitä päässyt jo täysin yli..

      -Taija

      Poista
  2. Meissä on samoja "vikoja" :D Aivan uskomatonta tuo facebookin selaus minuutin välein, vaikkei juttele kenenkää kanssa, eikä siellä muutenkaan tapahdu mitään :D Samoten tuo herätyskellojuttu! Kun laitan kellon soimaan, niin laitan sen soimaan ainakin neljä kertaa putkeen. Ja tarkastan monta kertaa ennenku rauhotun nukkumaan. Johtuu varmastikin siitä, että minäkin olen aina etukäteen kaikkialla ja pelkään myöhästymistä. Vessassa tulee myöskin ravattua 1-3 kertaa yön aikana. Jos ei, niin se on tosi outoa :D

    VastaaPoista
  3. ihana :) Tämän postauksen myötä tuli tunne, että onneksi muillakin on hassuja tapoja kuin vain itselläni! Itselläni pätee varsinkin tuo nro 15 ja 20, juttelen tosiaan koiralleni eri äänillä ja imitoin sen "juttuja" sitten muille, voi kaveriparkoja ;)

    VastaaPoista
  4. Tälläsiä on aina kiva lukee:) mulla on myös kännykkäaddiktio. Pitäis jotenkin saada itsensä vierotettua siinä, se on inhottavaa;!

    VastaaPoista
  5. toi parillisuus juttu on mullakin :D mut mulla se pätee vaan aika lailla kaikkeen, en voi sietää vaikka että musiikki on volumella 13 vaan sen on pakko olla se 14 tai 12. mul on ihan hullu pakkomielle aina parillisista jutuista :D

    VastaaPoista
  6. Luojan kiitos, muillaki on yhtä hulluja pinttymyksiä :D Ite en voi antaa poikakaverin imuroija/siivota wc:tä ku tuntuu, ettei se siivoa niin hyvin ku pitäs ja sitte itte siivoan uuestaan ku toinen lähtee johonki :D Ja muutenki oon täys natsi siivouksen suhteen. Koulupaperit aiheuttaa tällä hetkellä ahistusta, ku en oo ehtiny lajitteleen niitä kansioihin :(

    VastaaPoista
  7. Löysin kyllä itsestäni jotakin samaa kuin susta. Mä en myöskään voi pestä hampaita pariin tuntiin jos oon juonut limpparia tai vissyä ! :D Ja palautin kans koulussa kaikki hommat etuajassa (ei pienintäkään kiitosta:D) ja tapaamispaikallakin oon hyvissä ajoin. Ja löydän myös itseni kohdasta 17. Ilmeisesti jotkut meidän muka-oudoista tavoista on sittenkin ihan tavallisia :D

    VastaaPoista
  8. *** KIITOS KAIKILLE KOMMENTEISTA!! *** Meijäthän vois palkata siihen pakkomielteiden vangit (tjsp!) -sarjaan :D

    VastaaPoista
  9. Pelottavaa, miten monissa kohdissa olen samanlainen. :) En ole koskaan myöhässä, en mistään. Jos myöhästyn esim. avopuolison takia jostakin (eli siis hän myöhästyy), ahdistun ja hermoilen. Olen aina se, joka tapaamisella odottaa paikan päällä ensimmäisenä. :D

    VastaaPoista
  10. Olipahan hauska postaus, välillä hykertelin ja hihittelin, välillä taas kurtistelin kulmia ja hekottelin sitten taas. Pelottavaa sinänsä että voisin katsoa omiksi "vioikseni" näistä varmaan 18 kohtaa... Tosin jättäisin ehkä pois tuon nilkkaongelman ja siirtäisin sen itselleni lantion luun kohdalle :D Mulla on siinä paikka johon kukaan ei saa koskea, se ole kipeä mutta järkyttävän herkkä, ehkä siinä kohtaa on jotenki liian vähän "ylimääräistä" että luuta kutittaa.

    Mä tykkään eniten tällaisista postauksista ja niistä kuulumispostauksista, näistä tulee hyvä mieli ja oppii tuntemaan sua itseäsi enemmän. Moni juttu näistäkin tuli ihan uutena asiana sinun kohdallasi mutta omalla kohdallani olivat jo tuttuja, aika spuukia ;)

    VastaaPoista
  11. Hahaha :D Ja mä kun olen aina luullut, ettei tämmösiä hassutuksia ja ihme tapoja voi olla kuin mulla - 1, 2, 6, 7, 8, 14, 17, 19 olisivat voineet olla suoraan omasta kynästäni ja moni muu kohta vielä vähän muutellen.

    VastaaPoista
  12. Tunnistin itseni muutamasta kohdasta :D

    Ensiksi tuo matkalaukun purkaminen.. Luulin olevani ainoa :D
    Esim. viime vuoden Kyproksen reissuni jälkeen taisin purkaa laukun vasta - krhm - KUUKAUDEN jälkeen :DD ja minun kohdallani kyse taitaa olla vain silkasta laiskuudesta :/ mutta nyt syksyllä, kun tulin Kreetalta, niin taisin purkaa laukkuni samana iltana jo, ihan vain näyttääkseni avokille että pystyn siihen :D

    Sitten tuo 8. kohta. Minua ahdistaa epätietoisuus ja epävarmuus tulevasta. Jos en tiedä miten jokin asia hoidetaan, niin stressaan siitä aivan liikaa. Uudet tilanteet ahdistavat, esimerkiksi kun Subwayssa käynti stressaa kun se koko hemmetin valintaprosessi tuntuu niin pirun vaikealta! "Joo mä haluun kanapatongin" ja sitten pitäisi valita että minkälainen leipä tulee, mitä täytteitä, mitä kastikkeita jne. Piru vie mä haluan vain kanaleivän :DD tämän takia käynkin vain Picnicissä...

    Ja vielä kohta 11. Mulla ei kyse ole nilkoista, mutta mun varpaisiin ei koske kukaan. Edes minä itse. Varpaat on ällöttäviä, oli ne sitten omat tai toisten :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hhahaaha ai että mä nauroin tälle :D Mun kmulla Nooralla on sama varvasongelma!! :D

      Poista
    2. Ihanaa! Mä en oo yksin mun ongelman kanssa! :D

      Poista
  13. Mulla on aika monia samoja tapoja ku sulla. Esim toi hapollisten juomien jälkeinen hampaiden pesu!

    capture-dreams.blogspot.com

    VastaaPoista
  14. Mulla on sama ongelma tuon herätyskellon kanssa ja siitä päästään sopivasti myös tuohon, että pitää olla ajoissa paikalla. Mä pelkään ihan hirveesti, et se kello ei tosiaan soita, vaikka mulla on jatkuvalla herätyksellä joka arkipäivällä klo 5:15. Mä tarkastan illalla joku miljoona kertaa, et kai se sama lukema on vieläkin näytöllä ja välillä sammuttelen ja laitan päälle uudestaan. Eli vihaan sitä jos myöhästyy. Mä olen joka paikassa ajoissa. Mun työt alkais 7:00, mut mä olen paikalla jo 6:30 :D Onneks on liukuma, et voi sit puol tuntii aiemmin lähtee poiskin.

    Tää oli kyllä tosi kiva postaus. :)

    VastaaPoista
  15. Todella hauska postaus! :) Huomasin että itselläni on monia samoja(huonoja)tapoja, joita en ole ikinä sen kummemmin edes ajatellut ennenkuin näin ne tässä!
    Kohdat 2,4,5,7,8,9,10, 13,14 ja 17 ovat enemmän kuin tuttuja :)
    Kamalinta on tajuta, että pidän itseäni rentona tyyppinä, mutta tätä lukiessani huomasin etten ole. Pelkään ja jännitän kaikkea tuntematonta etukäteen ja usein jälkeenpäin huomaan sen olevan turhaa.

    VastaaPoista
  16. Yhtä höyrähtäneitä taidetaan näemmä me kaikki naiset olla :D Intouduin itsestänikin tekemään, mutta voi olla että aamun kiireessä ei kaikkein mehukkaimmat salaisuudet ihan tulleet mieleen, heh: http://varitamaailmani.blogspot.fi/2012/10/10-things-about-me.html

    VastaaPoista
  17. Sama ongelma herätyskellon kanssa, se on Ongelma, koska saatan herätä keskellä yötäkin ja mun pakko tarkistaa, et olihan se soimassa. Pelkään myös myöhästyväni aina ja laitankin puhelimeen muistuksen joka soi 1h ennen kuin pitää olla esim. kampaajalla, lääkärillä tmv, et tajuan varmasti lähteä ja edellisenä iltana laitan myös muistutuslappuja pöydälle jne

    Myös kohdat 8,9 ja 14,17 osuu :)

    VastaaPoista
  18. Mulla on toi 12 kanssa... Se on ärsyttävää, koska aina ei jaksais huoltaa niitä kynsiä ihan vaan sen takia ettei tuu revittyä kynsinauhoja rikki :--D Mutta on ne nätimmät sillon kynsien kanssa kun on parantuneet ja ei pysty niillä repimään :-D

    VastaaPoista
  19. Super hauska postaus, näitä oli kiva lukea, ja löytää itsensä myös joistan kohdista :D Itseni löysin kohdasta 2. ja 19. :D Ei Salkkareita voi katsoa koskaan ilman naposteltavia!

    VastaaPoista
  20. Mulla on myös samaisia tapoja! Esimerkiksi facebookissa on pakko olla samalla kun katsoo tv:tä, nukun juurikin tuolla tavalla, herätyskello on myös tarkistettava vähintään 6kertaa ja parilliset luvut on kanssa päänvaivana:DD

    VastaaPoista
  21. Jep, aina ajoissa joka paikassa (vähän liiankin ajoissa...), facebookkia seurataan koko ajan ( en tajua miksi :D), lisäksi olen kauhea natsi tietokoneen järjestyksen kanssa, mies saa kuulla kunniansa jos joku kansio on väärässä paikassa :D Mulla on lisäksi vielä se, että mies on mua tarkempi siisteyden suhteen, mutta minä olen natsi jos taulu ei ole suorassa, kukkaruukku ei ole täysin oikeassa paikassa, pyykit ei ole levitetty oikein tai esim matto ei ole suorassa :D

    VastaaPoista
  22. Hauska postaus! Ja tulihan tuossa vähän uuttakin tietoa :)) Ja löytyy kyllä kohtia joista tunnistan itseni, mm. napostelusta! Ja en pelkää lentämistä, mutta mulla on joku pakkomielle seurata ikkunasta ja koneen näyttöjä jne. :)

    C'est La Belle Vie

    VastaaPoista
  23. Mäkin oon koukussa The Vampire Diaries-sarjaan :D!! Se vaan on niin superhyvä ;) ja hyvää sarjaa ei todellakaan voi katsoa ilman naposteltavia !!

    VastaaPoista
  24. Oon lukenut blogiasi vasta hetken aikaa säännöllisesti, joten kaikki tuli uutena sinusta. :) Löysin kuitenki paljon samoja faktoja mitkä täsmää minuunkin.
    1. Mulla on tosin melkein aina miniläppäri, josta selaan esim. facebookkia samalla kun katon jotain sarjaa
    2. Muutaman unohduksen jälkeen, tästä on tullut inhottava pakkomielle :D
    7. Oon kanssa aina ajoissa joka paikassa, suoraan sanottuna hävettää jos oon vähääkään myöhässä. Enkä tykkää jos vastapuoli on myöhässä koska vihaan odottamista :D
    15. , 16. Tossa asennossa on vaan paras nukkua, ja vieläpä niin että melkein puolet peitosta on jalkojen välissä
    17. Tutussa porukassa asiaa riittää vaikka muille jakaa, mutta oudossa porukassa vastaan vain jos multa jotain kysytään. Tästä on kyllä pakko päästä eroon!
    18. Salkkareista on vaan pakko nähdä joka ikinen jakso.
    19. Paha tapa myös napostella jotain samalla kun kattoo jotain sarjaa, se ei vain tunnu samalta jos ei syö!

    VastaaPoista
  25. pelottavaa kuinka monta kohtaa olisin itekki voinu kirjottaa :D

    VastaaPoista
  26. Tuo herätyskellon monta kertaa tsekkaaminen löytyy myös meikäläisen tavoista.. :-D

    VastaaPoista
  27. Voi vitsi miten monesta kohasta tunnistinkaan itteni! Vinkki muuten tohon tv syöpöttelyyn, oon ostanut pakastemarjoja, niitten syönti kestää pitkään ja ne on hyviä, mutta ei epäterveellisiä!:)

    VastaaPoista
  28. Hih monesta kohtaa tunnistin myös itseni.:D Hauskoja paljastuksia!

    VastaaPoista
  29. Taitaa olla sussakin vähän perfektionistin vikaa ;) Tunnistin itseni monesta kohdasta myös :) Voi mitenkä mä vihaankaan myöhästeleviä ihmisiä!!!

    VastaaPoista
  30. Tunnistin monta itessäni :D
    Toi et pakonomanen facen kattominen, mulla se tapahtuu vaan koneella ja katon facen ja blogit.

    Matkalaukun purkaminen on kans yks minkä jätän tekemättä ja se vaan lojuu(Tosin kreikan matkalla äiti sai peloteltua mut niin, että sieltä voi tulla jotai öttiäisiä kämppään kun on ollu eri maa ja meijän hotellissa oli muurahaisia, joten mun oli pakko purkaa se ja imuroida matkalaukku ja lattia ja heittää kaikki heti pesukoneeseen :D Mutta esim viikonloppu reissuilta suomen sisällä jää kyllä purkamatta pitkäks aikaa)

    Nukun samalla lailla.

    Osa sarjoista on myös mun lempi sarjoja ja kyllä todellakin jokanen salkkari jakso on katottava :D Tosta syömis tavasta lempi ohjelmien aikaan haluisin eroon, mutta se on kans yks noista :D oho tulipa pitkä teksti

    VastaaPoista
  31. Mulla on pakkomielle Facebook kansioiden järjestelystä! Mua ahdistaa niiiiiin paljon, jos jollakin on kuvat ihan sikin sokin (26 kansiota, kaikissa ihan mitä sattuu), että olen kymmeniä kertoja kirjoittanut henkilöille kauhean romaanin viestillä asiaa koskien. Vielä en ole kuitenkaan kehdannut niitä lähetellä... Pakotan aina kavereideni antaa minun järjestellä heidän kuvansa jos ne ovat sekaisin! :D

    Lisäksi tietokoneella olevat kuvat.... Kaikki on vuosittain ja kuukausittain järjestelty, ja lisäksi kaikki omasta naamasta otetut kuvat ovat eri kansiossa myöskin vuosittain ja kuukausittain järjestettynä. :D En voi sitää myöskään sitä, että kuvat laitetaan vaikka kansioittain: Turkki 2008, Lappi 2011... AAAA :D Tää on kyllä aika hyödyllinen pakkomielle, kun olen jo kahden kaverini koneen pelastanut täydelliseltä kiintolevyjen hajoamiselta järjestelemällä kaikki tiedostot järjevästi :D

    VastaaPoista
  32. Toi syömisjuttu on (oli!) munkin tapa. Esimerkiksi normaalia ruokaa syödessä piti olla aina joku lehti luettavana tai sitten tv auki ja taas toisin päin lemppari tvsarjoja katsellessa jotain naposteltavaa. Tiedostin sen vähän aikaa sitten ja opettelin siitä tavasta pois. Aluksi oli tosi orpoa syödä ilman luettavaa ja tuntui että syömistä riittää vaikka kuinka. Ja että vitsi tää syöminen on tylsää :D sillon kun luki tai katsoi jotain teki mieli taas vaan jatkaa ja jatkaa syömistä vaikka lautanen olikin jo tyhjä :) nykyään sallin itseni vaan juoda esim kahvia tai teetä lukiessa tai tvtä katsoessa ja tänään ekaa kertaa suljin taustalla pyörineen tvohjelman koska se häiritsi päivällistäni! Aika helposti siitä oppi pois ja nykyään ei malttaisi syödä ollenkaan yksin kun se on niin hidasta ja tylsää... eli syötyä tulee vaan sillon kun on oikeasti nälkä :D

    VastaaPoista
  33. Kohta kahdeksan: Mitenköhän monta riitaa on tullut poikaystävän kanssa juurikin tästä että suunnitellaan matkaa mutta mitään ei varata vaan "katsellaan lähempänä" ja minä en sitä kestä :D Pitää saada kaikki varattua HETI :D

    VastaaPoista
  34. Onkohan sun kasvoistasi kuva Tikkurilan Sunlight liikeen ikkunassa ? :) Kävelin siitä ohitse, ja aivan sun näköinen tyttö ikkunassa olevissa kuvissa, silmistä/ripsistä kuva, sekä puolet kasvoista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin toisessa Sunlightissa on, en tiennyt että Sari on käyttänyt sitä muuallakin :)

      Poista
    2. Tikkurilaan avautui joskus kk sitten Sunlight liike, ja heti pisti silmään kuvat siinä ikkunassa ja ne samat taitaakin olla niiden nettisivuillakin jos muistan oikein :)

      Poista
  35. toi joka salkkari jakson katsominen ja naposteleminen pätee myös täällä! :)

    VastaaPoista
  36. 16.! Mä nukun kans juuri tolla tavalla! :D Ja en tiedä, mikä tuossa on, että pitää AINA olla peitto(a) jalkojen välissä :D En pysty nukkumaan jos en saa peittoa jalkojen väliin... Olen kuullut saman myös monelta muulta naispuoliselta henkilöltä :)

    VastaaPoista
  37. Haha! Vähä hyviä nää, löyty paljon yhtäläisyyksiä! Mm autolla ajamisen jännitys vaikka sitten kun ajaa se menee ohi. Ja noi parilliset luvut.. Kaikista pahin on jos tv:ssä on numerolliset äänenvoimakkuudet. Aina pitää olla parillinen luku ;)

    VastaaPoista
  38. Heheh, itse nukun aina tuolla tavalla, en voisi kuvitellakaan saavani unta jos jalkani ei olisi koukussa tai vaikkapa selällään..:D

    Ja tuosta matkalaukun purkamisesta, itse tulin lomalta 7 viikkoa sitten, ja se matkalaukku vieläkin pysyy tuossa huoneen nurkassa:D Suurin osa tavaroista on jo purettu, mutta pohjalla lojuu muutama lompakko, sortsit ja yksi paita. On se vaan niin vaivalloista nostaa muutama tavara sieltä pois ja viedä matkalaukku pois näkyvistä:D

    VastaaPoista
  39. Heips,olen "wanha"lukija,nuorena laitoin herätyskelloni peltivatiin ja parit aterimet sekaan=varma herätys,mutta en tiedä toimiiko kännykällä.
    Inhoan tiskaamista,koneen myin,ettei kerry sinne,nyt tiskipöytä pursuaa kippoja ja kuppeja.

    VastaaPoista
  40. Myös minä tunnistin itseni joistakin kohdista. Mä oon myös aina ajoissa paikalla, mua ärsyttää ihmiset jotka on AINA myöhässä ja vielä tietää sen, ja tekee sen silti. Mä olen aina hyvissä ajoin paikalla, välillä raivostuttavaa kun voi olla että oon 20-30min ajoissa kun varaan kauheesti aikaa matkoihin tai muuhun. :)

    VastaaPoista
  41. Haha, ihania paljastuksia :D
    Mulle poikaystävä jaksaa aina huomautella kännykän räpläämisestä ja kyllä se itseäkin vähän ärsyttää. Useampikin kohta kuulosti kyllä hyvin tutulta ;)

    VastaaPoista
  42. Tuohon 5. kohtaan auttaa kiiretilanteissa se, että syö kunnon palan juustoa ja pesee hampaat sen jälkeen. Juuston sanotaan vähentämän happohyökkäystä.

    VastaaPoista
  43. 19 kuvastaa mua niin hyvin :D En yksinkertaisesti osaa katsoa sarjoja tai leffoja ilman, että syön koko sen ajan (tai räplää esim kännykkää tai pelaa tyyliin pasianssia koneella). Mulla on vaan pakkomielle tehdä jotain samalla kun katson jotain, en osaa vaan istua paikoillaan keskittyen vaan siihen sarjaan.

    VastaaPoista
  44. Ihania juttuja, haha:D Mulla on sama ton herätyskellon kanssa, ihanaa, etten ole ainoa pakkomielteinen! Pakko melkeinpä kopioida tämä itellekin jossain kohtaa!

    http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  45. Kauheeta auttaa nyt sua ehkä luomaan uus addiktio, mutta jos pidät tollasista sarjoista, kannattaa kattoo Teen Wolf! Se on niinku niin hyvä!! Niinku noi muutkin mitä seuraat! :)

    VastaaPoista
  46. minäki oon ihan samalla tavalla kännykkäaddikti! ihan sama mitä ohjelmaa tai elokuvaa kattoo tietokoneelta, niin aina on pakko rämplätä sitä kännykkää. walking deadin kohdalla johtuu kyllä siitä, että se on niin stressaava että kännykkä toimii jonkinlaisena stressileluna. :-) mukava postaus!

    VastaaPoista