tiistai 16. lokakuuta 2012

INFOPLÄJÄYS JA KOKEMUKSIA SHARMISTA


Sharm el Sheikh oli erilainen kuin kuvittelin. Suurin pelkoni oli, että kohteessa tapahtuisi jotain ikävää, kuten olemme saaneet lukea viime vuosien uutisista koskien Sharmia ja Egyptiä muutenkin. Olin varma että kaduilla on havaittavissa jotain merkkejä liittyen näihin tapahtumiin ja pelkoon uusista tapahtumista, mutta näin ei onneksi ollut.

Ensimmäisenä päivänä sain todella hyvän kuvan Sharmista: palvelu oli loistavaa, paikoin liiankin hyvää, saimme todella paljon kaikkea veloituksetta yms. Seuraavina päivinä huomasin kuinka rankkaa jatkuva keskustelu jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa on. Myyjät eivät olleet yhtään agressiivisempia kuin vaikkapa Turkissakaan, mutta lähes jokainen ihminen tuli juttelemaan ja halusi olla seurassamme. Jatkuva kieltäytyminen otti voimille. Myyntikulttuuri on myös todella kova, jopa uima-altaalle tuli oman hotelliketjun palvelujen myyjiä taukoamatta myymään palveluitaan.
Egypti oli aivan ihana lämmön, ilmaston, meren sekä maisemien kannalta, hintataso ja ruokakin olivat kohdallaan. Kuitenkin tuo liiallinen lähelletulo ottaa voimille enkä ihan heti jaksaisi uudelleen samanmoista viikkoa.

Menomestoja on muutamia, itse suosittelen Pachaa, jossa on joka ilta eri teema ja musiikki. Itse olimme all inclusivena siellä R'n'B -illassa, pääsimme sisään ilmaiseksi (normaalisti hinta on noin 30 euroa) ja saimme rannekkeen jolla kaikki juomat oli ilmaisia. Musiikki oli loistavaa ja paikka oli superiso ja hienosti sisustettu! Tutustuimme siellä egyptiläis-ranskalaiseen suunnittelijaan, joka oli suunnitellut koko paikan sisustuksen sekä omisti omia vaateliikkeitä. Istuimme hänen pöydässään koko illan. Muita menomestoja iltaisin: Za-Za (tulishow, napatanssia yms.), Hard Rock Cafe (rap, pop, r'n'b, rock), Little Buddha, Space sekä lukuisat sishabaarit joissa musiikki on todella kovalla ja erilaisia esityksiä käärmeshowsta napatanssiin ja taikuriesityksistä afrikkalaiseen tanssiin. Kaikki löytyy keskustasta paitsi Space on kauemapana, aavikon reunalla. Mihinkään ei kannata maksaa sisään, kannattaa ravata ees taas keskustassa kunnes joku lipunmyyjä antaa vaparit.

Ruoka oli joka paikassa hyvää, hyvin kypsennettyä ja puhdasta. Söimme lihaa, pastaa, kanaa, pizzaa, hampurilaisia, salaattia, keittoa, kiinalaista sekä paikallista ruokaa. Aina ennen ruokailua puhdistimme kädet käsidesillä tai desifiointiliinoilla. Myös aina rahan käsittelyn jälkeen putsasimme kädet. Hanavettä emme juoneet emmekä edes pesseet sillä hampaita. Kertaakaan mulla ei ollut vatsa kipeä ja molemmat vältyimme siltä paljon puhutulta vatsataudilta. Ehkä desifiointi auttoi, ehkä meillä oli hyvä tuuri, ken tietää :)
Sharmissa ei ollut minulle oikein mitään ostettavaa. Matkamuistoja, napatanssiasuja, vesipiippuja sekä hopeakoruja. Siinäpä ne oikeastaan olivat. Pari ostoskeskusta oli, mutta ne olivat täynnä sitä samaa edellämainittua tavaraa. Mulla jäikin aika paljon rahaa budjetistani, sillä rahaa meni vain ruokailuun ja juomiin.

Käytiin yhdellä retkellä, lasipohjaveneajelulla ja näimme lasin läpi koralleja ja ihania värikkäitä kaloja. Retki kesti reilun tunnin, mutta oli mielestäni sopivan pituinen. Hinta oli 10 euroa, mutta olisi saanut halvemmallakin jos olisi jaksanut kikkailla. Vesiurheilumahdollisuudet oli hyvät, oli parasailingia, banaaniveneitä, sukellusta, snorklausta, vesiskoottereita ja vaikka mitä. Myös kameliratsastusta siellä voi harrastaa, mikäli haluaa. Itse pysyttelimme kohteessa koko viikon ja otimme reissun täysin levon ja loman kannalta, ilman mitään aikatauluja. Ekaa kertaa lomailin näin "tekemättä mitään" ja kyllähän se niinkin sujui ihan mukavasti :)


Hintataso on aika edullinen, pihviateria limuineen maksoi noin 10 euroa. Drinkit maksoivat paikasta riippuen noin 5-9 euroa, mutta olut ja alkoholittomat virvoitusjuomat olivat edullisempia. Limu ravintolassa maksoi noin 2 euroa ja kaupassa ehkä 40 senttiä. Pastan ja pizzan hinta pyöri siinä 5-7 euron paikkeilla. Salaatit olivat todella edullisia, 3-5 euroa. Sharmissa kannattaa tinkiä noin 60% hinnasta pois. Hopea ja kulta myydään grammahinnalla (voi tinkiä).

Kauneuspalveluista sen verran, että jokaisella hotellilla on melkein omat kauneushoitolat ja muita ei pahemmin Sharmissa näkynytkään. Itse maksoin tunnin kokovartalohieronnasta 40 euroa, joka oli ihan kohtuullinen hinta, tosin hotellin hinnoista ei voinut pahemmin tinkiä.
Suositukseni Sharm el Sheikhiin: valitse hotelli läheltä rantaa, mutta ei liian läheltä keskustaa, sillä baarien äänet kuuluvat noin klo: 05:n saakka hotelliin.  Kokeile vesiurheilumahdollisuuksia sekä veneretkiä (muista tinkiä retkien ja aktiviteettien hinnoista!) Jos haluat että sinua häiritään kadulla mahdollisimman vähän, älä edes katso päin ja kävele ohi päättäväisesti. Jos jäät juttelemaan, olet huomaamattasi jo jonkun myyjän kaupassa hieromassa kauppoja. Sano tiukka ja ystävällinen ei, jos et halua, älä lupaile tai sano ehkä. Tee heti miehille selväksi että olet naimisissa tai varattu (vaikka et olisikaan) ;) Ja silloinkaan eivät aina jätä rauhaan. Saattavat hyökätä suu mutrulla päällesi ja mäjäyttää ison ja märän pusun poskelle tai kaulalle ihan ilmoittamatta, joten pidä silmät auki :D En suosittele paikkaa, jos pelkää kontakteja tai ei halua tulla häirityksi, itse en lähtisi ehkä uudestaan, vaikka loma olikin mukava ja onnistunut. Sukeltajille ihan loistava paikka ja upeat korallit + kalat! Nähtiin Nemojen lisäksi mm. rauskujakin lasipohjavenereissulla. Sharmissa saa hyvää ja tuoretta kalaruokaa ja äyriäisiä, suosittelen :) Jääpalat tehdään koneella, voi ottaa juomiin! Kyselkää jos tulee jotain mieleen :)

Hotellimme oli Ghazala Beach ja olin tyytyväinen. Kyseessä oli ***+ -hotelli ja se vastasi hyvin luokitusta. Suuri allasalue, lisäksi relax pool vain aikuisille omalla alueellaan, lähellä rantaa (omat yksityiset ja ilmaiset rannat + rantatuolit), hyviä ravintoloita lähellä ja omatkin raflat oli kivoja. Mukava henkilökunta, ei tungetteleva. Kokoajan näki henkilökuntaa jossain. Ranta- ja allaspyyhkeet vaihdettiin päivittäin jos niin halusi, omia pyyhkeitä ei siis tarvitse mukaan. Ghazala on Tjäreborgin valikoimassa. Hotellilla voi vaihtaa rahaa, mutta lähellä on pankki jossa hieman parempi kurssi. Hotellilla oli lisäksi oma kauneushoitola sekä sukellusopetuskeskus. Nettiyhteys toimi, jos toimi, rantabaarin alueella. Iltaisin livemusiikkia, vaahtobileet, tulibileet tai muuta kivaa :) Tuliko mieleen jotain? Kysy! :)

15 kommenttia:

  1. Minulle Egyptissä kohokohdat oli snorklaus, sukellus ja retki pyrämideille sekä Kairon egyptiläiseen museoon. Itse biologina rakastan eksoottisia eläinlajeja sekä myös Egyptin historiaa, joten meillä oli aikoinaan oikein onnistunut loma. Miinuksena tyrkyttävät myyjät, mutta nekään ei olleet ihan niin pahoja kuin kokemukseni esim. manner-Kiinassa tai Manilassa, jossa päälleni syljettiin. :D

    VastaaPoista
  2. Egyptin myyntikulttuuri on kyllä kieltämättä ehkä rasittavinta mitä olen kokenut tähän mennessä, vaikka Bangla Roadin läpi kahlaaminen Phuketissakin oli aika haastavaa. Ensinnäkin kaikki myyjät oli miehiä (paikallisia naisia ei ollut Hurghadassa edes siivoojina) ja musta ne oli aika pelottaviakin välillä. Jotku näytti melkein siltä, että ne suuttuu ja sitten oli näitä 'Are you married?' -myyjiä. :D

    Paikallinen opas kerto meille, että siellä ei mitään seurustella, vaan mennään välittömästi naimisiin ja tosi nuorina. Joten voi vaan kuvitella, miltä se heidän kulttuurissaan vaikuttaa, kun kaksi tummaa kaunotarta kiitää siellä pitkin katua ilman miehiä. :D Ja kuulemma, jos katsoo miestä silmiin se on tyyliin yhtä kuin 'ota mut'. Joten varsinkin naispuolisena kulkisin vaihdilla eteenpäin sivuille vilkuilematta. :D Se ei tosin ole lomalla kauhean kivaa, koska mielellään sitä haluaa katsella vieraassa maassa vähän ympärilleenkin...

    Hurgahadassa ei ollut juuri mitään nähtävää merta, aavikkoa ja hotellialueita lukuunottamatta. :/ Sharmi näyttää ainakin sun kuvien perusteella siistimmältä ja palveluiltaan paremmalta kuin Hurghada. Taitaa ollakin piedempään turistibisnes pyörinyt siellä...?

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva kun teit tämän postauksen, kaipasinkin vähän enemmän tietoa Egyptistä!! :)

    VastaaPoista
  4. hurghada oli aika karmee kokemus, en enää egyptiin! paras biitsi ja meri tosin! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkeistäsi, on niin mukavaa kun jaksat ajan kanssa panostaa postauksiisi ja ajattelet lukijoidesi parasta!

    Teidän reissunne vaikutti aivan huipulta kauniiden maisemien, viihdyttävän ohjelman sekä hyvän ruuan ja juomien ympäröimänä! Ymmärrän toki itse Etelä-Euroopassa asuneena, että tuo tungettelu on hyvin epämiellyttävää ja ahdistavaa!

    Toivottavasti reissu kuitenkin teki tehtävänsä, ja olet nyt rentoutunut ja virkeä arjen haasteita varten! :)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus :) itelläni olis haaveissa päästä Egyptiin, sillä muut samankaltaiset paikat on jo käyty (Turkki, Bulgaria, Kanarian saaret, Kreikka, Rodos jne.). Tosin kyllä mulle kelpais mikä vaan edellämainituistakin tällä hetkellä, mut Egyptiin on päästävä lähi vuosina. :-)

    VastaaPoista
  7. Heippa! Itse olen katsellut myös Tjäreborgin matkoja Egyptin Sharmiin helmikuussa. Kiva kun kerroit hotellistasi (itse katsellut samaa), noista kun ei ikinä kuvien ja tekstien perusteella tiedä. Oliko teillä all inclusive? Tällä hetkellä helmikuun matka Ghazala beachissä maksaa 590 e/pää. Hintaan kuuluu aamiainen.

    MItä mieltä olet hinnasta? Oliko teidän matka edullinen? Itse ehkä haluaisin kerran elämässä koittaa all inclusivea ja mielestäni Egypti on sopiva paikka mutta ainakaan vielä en tuohon hotellin sellaista vaihtoehtoa löytänyt. Tosin rakastan kun ulkomailla saa käydä eri paikoissa herkuttelemassa joten voi olla että tuo all inclusive ei ole mun juttu.

    Kiitos taas matkapostauksistasi, ne on ihan huippuja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, meillä oli aamupalalla ja maksoimme noin 700 euroa/hlö :) Hinta on aika perus talvimatkan hinta, tuo 590e on aika edukas. Suosittelen kyllä hotellia :) kiitos! =)

      Poista
  8. KIITOS KAIKILLE KOMMENTEISTANNE :))

    VastaaPoista
  9. Tosi kattava paketti, tän perusteella voisin lähteäkin jos ois rahaa/lomaa (pikkujuttuja :D)
    :) Ehkä joskus vielä, ja varmaanki mieheni kanssa mieluummin kun kaverin, jättäävätköhän miehet paremmin rauhaan jos seurassa on mies..

    VastaaPoista
  10. Ihanan kattava ja monipuolinen postaus! Luen niin paljon mieluummin sun kirjottamia juttuja eri matkakohteista ku kenenkään muun :) Tekee jopa mieli lähteä matkalla!

    Olen itsekin käynyt Sharm El Sheikhissä, mutta siitä on jo aikaa (kymmenisen vuotta). Olin silloin 6-vuotias, täyttämässä kuukauden päästä 7. Ja jo silloin sain osakseni miesten huomiota. Eräs hotellimme tarjoilija kiusoitteli minua lakkaamatta ja kyseli "Would you marry me?". Itse en ymmärtänyt sanaakaan englantia, joten äitini ja isäni tulkkasivat minulle tämän julkean tarjoilijan puhetta. Nyt myöhemmin sitä tajuaa, kuinka inhottavaa se oli, kaiken lisäksi olinhan vasta kuuden vanha! Voin vain kuvitella, millaiselta se tuntui vanhemmistani. En ehkä itse uskaltaisi lähteä Egyptiin omien pienten lasteni kanssa (siskoni oli matkan aikana vasta 4-vuotias), varsinkaan tyttöjen.

    Mutta muuten Egyptistä on jäänyt oikein kivat muistot. Hotellimme allasalue oli mahtava, lasipohjaveneajelu tosi kiva ja paikka oli kaunis. Toistamiseenkin siellä voisi käydä. Kauheasti jäin kaipaamaan Sharmissa syömääni pita-leipää, se oli aivan parasta!! :D

    VastaaPoista
  11. Moikka! :)

    Ollaan mun kaverin kanssa menossa marraskuussa samaan kohteeseen. Meidän hotelli on Ghazala Gardens ja katsoin, että teillä oli tuo Ghazala Beach ja nämä kaksi hotellia on ilmeisesti aika lähekkäin. Oliko teidän hotelli lähellä (ihan kävelymatkan päässä) keskustaa ja baareja esim. Pachaa..? Ei oikein saatu selvää kuvaa Google Mapsista:D Oli kiva lukea positiivista palautetta kohteesta! Kiitos! :)

    P.s. Haha katoin, että olitte saaneet allinclusive rannekkeet Pachaan, miten tälläinen onnistuu ;D ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,

      Kyllä, Gardensista ja Beachista kävelee keskustaan (ja Pachaan) tosi nopeasti, alle viidessä minuutissa. Yksi mies joka myi lippuja joka paikkaan bongas meidät ja ihastui syvästi.. Se oli R'n'B ilta kun saa niitä all inclusive rannekkeita, muille illoille ei niitä saakkaan ja muistaakseni ko. ilta on aina keskiviikkoisin :) Kannattaa kysyä suoraan että saako ilmaisia lippuja/all inclusive rannekkeita, monet yrittää ensin aina antaa alea mutta kyllä se ilmainen sisäänpääsykin heruu sitten jos sanoo että ei mene ellei pääse ilmaiseksi :) Normi sisäänpääsy on 200 puntaa, eli noin 25 euroa. Tää mies joka meidät bongas oli nimeltään Mimo (tosin yleinen nimi siellä) ja oli vähän vanhempi, noin kolmikymppinen. Mimolla on susikoira joka kulkee keskustassa vapaana ja hengaa Mimon sekä muiden niiden kundien kanssa, kannattaa siis kysellä koiran omistajaa.. Ja jos näette niin saa kertoa terkkuja Kristiinalta ja Nooralta :) Mimo oli luotettava tyyppi, saattoi meidät yöllä hotellin vartijoiden luo ettei tarvinnut yksin kävellä kotiin baarista :)

      Poista
  12. missäpäin Sharmia tuo hotelli sijaitsi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sharmihan on aika pieni, siinä keskustassa rannalla :)

      Poista