sunnuntai 14. lokakuuta 2012

LAST EVENING

Vikaa iltaa vietetään ja suunnitteilla olisi drinkittelyä aurinkotuoleissa pimeää merta katsellen ja kuunnellen. Tänään vietettiin aikaa uima-altaalla viimeistä kertaa ja oltiin lähes auringonlaskuun saakka uimassa. Täällä aurinko alkaa laskea jo neljän pintoihin ja pimeää on jo kuuden maissa. Eilen oltiin istumassa eräässä tutussa sisha -baarissa ja nähtiin aikamoisia show -esityksiä. Oli käärmeshowta, taikuria yms. Noora osallistui moneen ohjelmaan ja itse huijasin jalkani olevan kipeä sillä en halunnut mennä tanssimaan mm. afrikkalaisten kanssa motherland Africa biisiä sadannetta kertaa. Noora osallistui myös taikurin esitykseen ja saatiinkin söpö marsu sitten hetkeksi meidän seuraamme sohvalle kun taikuri "taikoi" sen nooran käsiin eräästä laatikosta. Kobra -show oli aikamoinen, molemmat me pelkäämme käärmeitä ja oltiin ihan kauhusta jäykkinä koko shown ajan. Mutta hauskaa oli ja kokemuksia nuokin :) Käytiin vielä illalla Pachassa ja Hard rock Cafeessa, mutta molemmissa meno oli jotenkin laimeaa joten suunnattiin sitten mäkkärin kautta hotellille. Otetiin Mega Mac -ateriat ja herranjumala ne oli isot! Litran limut, jätti big mac hampparit ja suuren suuret ranskikset. Siinäpä sitten uni maittoi hyvin pikku iltapalan jälkeen ;) Alla muutama kuva eiliseltä illalta ja tältä päivältä.


Huomenna kotiin, palaan illalla kotikoneelta, ihanaa! :)

20 kommenttia:

  1. Nice tanning ja mageet aurinkolasit! ;)

    VastaaPoista
  2. Vau mikä rusketus! :) Teidän lomanne kuulostaa kyllä ihan huipulta, onneks itekin pääsee pian lämpöiseen!

    VastaaPoista
  3. Siis sähän olet ihan papu! <3 Tämä kalpeanaama ei kehtaa enää liikkua sun vierellä missään julkisella paikalla. ;)

    VastaaPoista
  4. miten oot saanu otettuu veden alla kuvia? onks sulla joku erikoiskamera vai suoja, millanen? :) kiits!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuvaan canonin powershot D10 kameralla veden alla :)

      Poista
  5. Ihana mekko ja upee rusketus! :) Täällä oli viime yönä kaksi astetta lämmintä, hrrr.. :/

    VastaaPoista
  6. Aaaa sairaan hieno mekko ja ihana rusketus! : D

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ja tuo sun mekko on upea!! :)

    Hahaa, ihan pikku iltapala ;D Mä olen Rhodoksen lämmössä tällä hetkellä, joten terkut täältä. Turvallista kotimatkaa ♥

    VastaaPoista
  8. Hei, blogiasi pitkään lukeneena muistan sinun tilanneen Victorias secretiltä ainakin kertaalleen takin. Olen itse nyt tilaamassa myös takkia, pähkäilen tässä vain kokojen kanssa :) Osaatko sanoa vastaavatko hyvin kokoaan vai pitääkö ottaa pienempi/isompi?
    Keskusteluja lukeneena moni kehoitti yläosossa ja takeissa ottamaan pienemmän koon ja vastaavasti taas alaosissa hieman isomman..tiedä sitten miten toimia :)
    Olisiko sinulla antaa vinkkiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VS:llä on monia merkkejä, riippuu siis merkistä :) Itse otin S koon takista ja käytän yleensä M kokoa. Malli tosin oli viittamainen ja väljä. en valitettavasti osaa auttaa enempää :)

      Poista
  9. Tuleepas reissukuume kun näitä kuvia katselee :)

    VastaaPoista
  10. Huomaan, että oot matkustellut paljon niin suositko itse pakettimatkoja vai varaatko lennon ja hotellin erikseen? Ja oletko koskaan vuokrannut isompaa lomahuoneistoa (taloa?) vai aina ollut hotellissa? Entä matkustatko yleensä ns. paremmilla koneilla vai halpalentoyhtiöiden? Sit viä että paljonko sun viikon matkas maksaa n. keskimäärin? Kun oon kuullu et lentoja saattais saada Etelä-Eurooppaan jopa 50e??

    Tässä tuli nyt monta kysymystä mut ois kiva jos kerkeisit vastaan:) Se on vaikeeta valita matkaa kun vaihtoehtoja on niin monia:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,

      Yleensä otan paketin :)

      En ole koskaan vuokrannut taloa, vaan aina hotellimajoituksella olen mennyt :)

      Olen matkustanut sekä halpalentoyhtiöillä, että ns. normaaleilla.

      Viikon matkat ovat maksaneet kohteesta ja ajankohdasta riippuen noin 500-900 euroa, mutta halvemmalla ja kalliimmallakin saa :)

      Lentoja voi saada muutamalla kympillä, kannattaa tutkia ja vertailla hintoja :)

      Tsemppiä matkanvalintaan!

      Poista
  11. Paljonko sun viikon matkasi yleensä maksaa keskimäärin??

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia!:)

    http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana mekko!

    Mistä olet sen hankkinut ja milloin? :)

    Empska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M vuosia vanha malli, olisiko vuoden 2009 tai 2008 mallistoa, olen leikannut olkaimet irti :)

      Poista