Tässä kirjoittelen kauppalappua lauantain Halloweenjuhlia varten ja pohdiskelen millaisia muffineja leipoisin. Tällä hetkellä ykkösvaihtiksena ovat suklaa-appelsiinimuffinit. Samalla kuuntelen musiikkia ja yllä onkin muutama tämän hetken lempparibiisi. Oon tänään laitellut myös hieman paperiasioita, kun alkaa tuo kuun loppu lähestyä pikkuhiljaa.
Tajusin eilen että kohtahan pitää alkaa taas jo miettiä joululahjoja! Rakastan joululahjojen miettimistä, hankkimista ja pakkaamista ja tänä vuonna aion taas panostaa :) Parille läheiselle tiedänkin jo ehkä mitä hankin, mutta on myös monta kenelle en ole ehtinyt vielä miettiä lainkaan. Muistan kun pari vuotta sitten olin hankkinut jo lokakuun lopulla kaikki lahjat ja paketoinutkin ne.. Miten niin ajoissa? ;)
Mylla on ärsyttävä ongelma. Meillä ei ole tarpeeksi korkeaa aputuolia, jotta saisin verhot irroitettua ja vaihdettua uusiin tuolla olohuoneessa. Joudun ehkä roudaamaan tämän työpöytäni sinne että yllän :D Viimeksi kokosin kaksi pienempää pöytää päällekkäin enkä enää koskaan tee sitä sillä se pelko että kohta rysähtää oli hirvittävä! Sen verran sitä vielä omaa henkeään arvostaa.. Haluaisin siis vaihtaa nuo turkoosit hirvitykset pois olohuoneesta ja laittaa valkoiset tilalle. En ymmärrä mikä aivovaurio mulla on ollut kun ostin ne. Että näin vakavia juttuja tänne! Kivaa iltaa pupuset :)
ei liity tämä kysymys tähän postaukseen, mutta tuli mieleeni kun autokoulusta kirjoittelit, että jännittikö sua kuinka paljon lähteä ekaa kertaa ajamaan? onko se niin vaikeaa kun kuvittelen :D
VastaaPoistamulla tosin iskä opettaa joten helpotusta sinänsä :) jännittää silti ihan vietävästi :D
Jännitti.. tosi paljon! Ja sitten kun piti ajaa ihan liikenteessä niin voi hel*etti :D Tsemppiä! Hyvin se mennöö ;)
Poistaapua.. :D no, onneks vieressä istuu oma iskä eikä kukaan tuntematon, ehkä helpottaa mun stressiä vähän ;) Kiitti, sitä varmaan tarvitaan :D
PoistaMäkin oon jo miettiny joululahjoja, vielä en oo kuitenkaan ostanut mitään :p
VastaaPoistaTuo Rihannan kappale soi täälläkin nykyään aika usein! :) Ja ei tosiaan kannata vaihtaa verhoja tuolin tai varinkaan toistensa päälle kasattujen pöytien päällä :D Itselläni nimittäin on kokemusta rullallisten tuolien päällä verhojen vaihto, mikä ei oikein onnistunut hyvin...Sen jälkeen tukeva jakkara IKEA:sta onkin ollut loistava keksintö, joka toimii ison kukan alustana kun sitä ei tarvita :D
VastaaPoistaNe sun turkoosit verhot on maailman kivoimmat! Mun äidillä on samat vihreenä ja aina mä niitä kuolaan ku käyn siellä :D Ku ite ei raaski ostaa mitää oikeita verhoja ku budjetti kaikessa nii pieni. oon jotku valkoset kankaanpalat vaan ostanu ja ommellu siistimmäks. ottaisin ne turkoosit verhot koska vaan tänne:D saanu muutenki nyt kämppää enemmän oman näköseks, turkoosia ja mustaa ja hopeaa :)
VastaaPoista- Anni
Kaikki suklaa-appelsiinijutut on ihan törkeen hyviä!<3 ite oon tehny esim. Appelsiinisuklaakakkua :)) vie kielen mennessään!
VastaaPoistaJa ah, rakastan tätä joulun odotusta<3 aloin jo viime viikolla kirjottelemaan listaa millasia lahjoja annan muille ja mitä haluan ite :)
Itselläni soi samoja biisejä! Varsinkin tuo pistepisteen biisi on aivan ihana! Ja muuten kiitos heppo.fi ota 3 maksa 2 tarjousvinkistä! Sieltä kotiutin kahdet kengät ja laukun! :)
VastaaPoistaole hyvä vaan, kiva kun oli hyötyä! :)
PoistaKIITOS KOMMENTEISTANNE :)
VastaaPoistaOlen ollut ihan "näppylöillä", kun telkkarista ja postilaatikosta pursuaa joulumainoksia! Ei oikeasti yli 2 kk ennen kiitos!
VastaaPoistaRakastan joulua, se on aivan ihanaa aikaa, mutta tuo kaupallisen puolen tyrkytys aiheuttaa allergiaa.
Ei sillä, mulla just muhii keittiössä ensimmäinen riisipuuro. :D
Ollessani töissä sisustusliikkeessä, meille tuli ekat joulukuormat jo heinäkuussa! Silloin sitä vasta elikin kaiken aina etukäteen :D
PoistaMikset pyydä miestäsi vaihtamaan verhot? :) mä aina hälytän omani paikalle jos verhoista on irronnut nipsutin kun kissa riehuu :D onneks verhot on pysynyt ehjänä :)
VastaaPoistaMeillä on pituuseroa vain muutama sentti, joten ei auttaisi tässä tapauksessa :) jos siis ajattelit pituusasiaa :)
Poista