perjantai 2. marraskuuta 2012

ElämysLahjat

Minuun otettiin yhteyttä Elämyslahjoilta ja kyseltiin haluaisinko kokeilla Neljän Ruoka -nimistä konseptia. Juttu meni siis niin, että sain valita kolmesta eri ruokakassista yhden, joka toimitettiin minulle. Kassi sisälsi siis ruoka-aineita ja mukana oli reseptit koko viikolle.

Kassi saapui sovitusti, mutta jouduin hieman soveltamaan, sillä huomasin että kassissa oli vain osa resepteihin tarvittavista raaka-aineista, ja kotona olisi tullut olla aika paljonkin valmiina kaikkea näihin ko. resepteihin ja ruokiin. Kassista ei siis puuttunut mitään vahingossa, vaan idea onkin että kassissa on vain joitain ainesosia ja tuotteita.

Sain siis Elämyslahjoilta lahjakortin, otin yhteyttä Neljän Ruokaan, joka oli siis tämä yritys, jolta kassi tuli. Sovittiin päivämäärä ja kellonaika jolloin kassi toimitetaan ja se tuotiin ihan kotiovelle. Mielestäni tämä palvelu on hyvä esimerkiksi suurille perheille tai sellaisille, jotka eivät pääse käymään kaupassa niin hyvin itse. Lahjanakin tämä voi olla hauska, kukapa ei tykkäisi siitä että kotiovelle kannettaisiin kassillinen ruokaa! :)

Kokeilemani elämyslahja oli siis viikon perheruokakassi, pääsette tutustumaan tuotteeseen tästä. Lahjan sponsoroi Elämyslahjat ja Elämyslahjojen nettisivuille pääsette tästä: elamyslahjat.fi

8 kommenttia:

  1. Mitä reseptejä ja ruoka-aineita kassista paljastui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mm. tacohamppareita, borskeitto, caesar salaatti ja lohta yms.. :)

      Poista
  2. En kyllä usko, että tällaiselle on kysyntää. Idea on mielestäni tönkkö. On olemassa jo sellaisia palveluita, jotka tuovat KAIKKI kauppatavarat kotiin ja erikseen on olemassa palvelu niille, jotka eivät kykene itse käymään kaupassa saatika edes laittamaan itse ruokaa(esim. vanhuksille gastronautti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sellainen on mielestäni tosi hyvä palvelu jossa saa tehdä netissä tilauksen ja omat tilaamat tuotteet tulee kotiovelle :) siis juurikin sellaisille jotka eivät itse kykene kauppaan :)

      Poista
  3. Toihan on hauska idea! Eipä tarvitse itse päättää mitä ruuaksi tekee kun reseptit ja aineet on samassa paketissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, varsinkin esim. perheille aika hyvä! :)

      Poista