lauantai 31. maaliskuuta 2012

Orange

Ja viimeisenä vaate-esittelyssä vielä Dubain Cotton Onista löytämäni oranssi maximekko.


The dress is from Cotton On, Dubai :)

Cava sydän FB-fanit

Päätin järjestää pienen arvonnan Facebook-faneille. Palkintona on Yves Rocherin tuotepaketti. Arvontaan voivat osallistua Cavan FB-fanit, tykkäämällä arvontapalkintokuvasta. Arvon voittajan huomenna, sunnuntaina ja ilmoitan voittajan Facebookissa.


I have a giveaway for my Facebook fans! You can attend by liking the giveaway picture in my FB page :)

No money, no honey?

Oon miettinyt tästä aiheesta kirjoittamista jo tovin. Sanotaanko, että noin kaksi vuotta. En ole vain halunnut tehdä sitä, sillä raha-asiat ovat todella henkilökohtaisia eikä oikeastaan kukaan ole toista neuvomaan siinä, miten pitäisi elää. Nyt kuitenkin olen törmännyt jo niin usein huolestuttavaan ilmiöön, että tuntui siltä että halusin kirjoittaa aiheesta. Ilmiö on lainat ja velka nuorten naisten elämässä.

Segmentoin aiheen siksi nuoriin naisiin, sillä kuulun itse heihin ja heitä pyörii ympärilläni kaiken aikaa, joten on helppo lähestyä aihetta omien kokemuksien pohjalta. Itse olen tehnyt töitä 13 -vuotiaasta saakka ja olen ollut aina sitä mieltä, että luottokortit ovat 95% tapauksista turhia. Toki nykyään saattaa tarvita luottokorttia johonkin, johon muut kortit eivät käy, mutta siksi jätinkin sen 5% tuonne omaan arviooni ilmaa.

Minulla on ollut kerran luottokortti, otin sen omia periaatteitani vastaan muistaakseni 3 vai 4 vuotta sitten siksi, koska tiesin että joulukuun lopulla mulle tulee iso palkka töistä ja tarvitsin rahaa joululahjoihin. Kyllä, niinkin "turhaan". Otin Stockan oman luottokortin, jossa oli käyttörajana 500 euroa. Ostin joululahjat, maksoin laskun pois palkasta ja heitin kortin hyllylle. Käytin sitä seuraavana vuonna vielä pari kertaa juuri tällaisissa tilanteissa: kun palkka oli tulossa ja tarvitsin tai halusin jotain pientä. Raja oli aika pieni luottokortiksi, 500 euroa, joten sen käyttö ei tuntunut vaaralliselta koska sen summan pystyi maksamaan pois "helposti". Parin käyttökerran jälkeen leikkasin kortin kahtia, enkä ole sen jälkeen käyttänyt tai hankkinut luottokortteja. Omat kokemukseni siis luottokorteista ovat positiivisia, enkä ole koskaan joutunut niiden takia ns. vaikeuksiin.

Tiedän monia työssäkäyviä ihmisiä, jotka käyttävät luottokorttia ihan yleisesti elämiseen yms. Ostavat rajan täyteen, maksavat seuraavasta palkasta pois ja sen jälkeen ostavat taas rajan täyteen. USAssahan tämä luottokorttien käyttö on nykyään suuri ongelma, nuorilla naisilla saattaa olla useita luottokortteja, joilla maksavat aina toisen luottokortin laskun ja täten siitä syntyy loputon kierre. Ja valitettavasti ilmiö on jo saavuttanut Suomenkin. En toki mollaa kenenkään tapaa elää, mutta koska tiedän että ilman luottokortteja voi elää, itse omassa päässäni koen sen parhaaksi tavaksi. Ja suurin osa on onneksi niitä, jotka osaavat pitää korttien käytön kurissa, mutta tässä käsittelenkin enemmän sellaisia tapauksia, joissa ei osata pysyä kohtuudessa.

Monilla nuorilla naisilla on nykypäivänä nettiostoriippuvuus, jota rahoitetaan pikavipeillä, nettivaatekauppojen omilla tileillä ja osamaksuilla. Olen itse seurannut suhteellisen läheltä kun tutullani on ollut tällainen kierre jo monta vuotta ja hän on kertonut siitä avoimesti. Nettikauppojen tilin tai luoton saa nykyään aivan liian helposti ja se on myös liian helposti saatavilla: vain parin klikkauksen päässä. Osamaksun käyttäminen ei ole paha, ellei siitä muodostu kierrettä ja tilanne pahenee nopeasti, kun maksaa monen tuotteen osamaksua samaan aikaan. Tileissä ja luotoissa on todella kovat korot, sekä tilinhoitomaksut, eikä kaikki ymmärrä ottaa niistä selvää ennen kuin hyväksyy tilisopimuksen. Miksi nykyään on niin vaikea pysyä kohtuudessa? Osamaksuissa, luottokorteissa yms. ei ole mitään pahaa jos niiden käyttö on hallinnassa, mutta nämä pienet pirulaiset vievät nykyään niin monen nuoren naisen pahaan jamaan, että oikein oksettaa.

Pikavipit ovat superhelppoja, superkalliita ja superärsyttäviä paholaisia. "Helppoa ja nopeaa rahaa" - kovat korot ja helposti jää kierteeseen, kun toista vippiä maksaa pois seuraavalla ja niin edelleen. Minulla on ollut tiukka linja tällaisten mainosten kanssa: hyvin moni pikavippifirma on ollut yhteydessä ja tarjonnut mainosbanneria blogiini ja perustellut tarjoustaan sillä, että blogiani lukee moni shopaholic nuori nainen. Siihen en lähde, sillä en itse ottaisi pikavippejä koskaan, enkä suosittele niitä kenellekään. Tässäkin kohtaa haluan vielä korostaa, että en halua yleistää mitään ja puhun oman näkemykseni takaa. Tässäkään tekstissä en saa kaikkia asioita paperille, mutta tämä teksti ei olekaan suoralinjainen kopio koko ajatusmaailmastani koskien tätä aihetta.

Mitä sitten tulisi tehdä, kun shoppailuhimo iskee, mutta ei ole rahaa? Jos on pakko saada, kysy ensin lainaa esimerkiksi perheenjäseneltä ja sovi tarkka maksuaikataulu. Parempi vaihtoehto: älä osta. Kasvata itsekuri, äläkä osta. Ei ole helppoa, ei. Ja vaikka itsekin olen kova shoppailemaan, en silti ole koskaan ostanut yli varojeni siten, että joutuisin siitä hankaluuksiin. Kun opiskelin ja tein vain osa-aikaista ilta- ja viikonloppuduunia, ostin usein esim. laskulle H&Mltä. Eli maksoin parin viikon kuluttua kun palkka tuli. Avasin myös vuosia sitten H&Mlle tilin, johon mulle kertyi "pahimmillaan" muutama satanen laskua jotka maksoin sitten pois parissa erässä. Nykyään kun on paremmat tulot, eikä enää opiskele, on helpompi hallita rahankäyttöä, eikä tarvitse ostaa velaksi tai laskulle jos ei halua. Kohtuus kaikessa.

Vaikka nämäkin kirjoittamani asiat ovat päivän selviä varmaan lähestulkoon kaikille, on silti vaikea elää kuten järkevää olisi. Moni avaa tilejä ja osamaksuja vaikka tietää ettei pysty niitä välttämättä hoitamaan ja valitsee pienimmän lyhennyserän. Siinä sitä vasta potkaiseekin itseään nilkkaan, korkoa kertyy melkein lyhennyserän verran ja muutaman satasenkin velkaa maksaa todella kauan kun tuntuu että junnaa vain paikallaan korkojen takia. Mitä pienempi kuukausierä, sitä enemmän todellisuudessa maksat velkaa ja mitä suurempi erä, sitä vähemmän korkoa ehtii kertyä ja pääsee halvemmalla.

En tiedä mitä hain tällä postauksella, mutta toivoisin että edes yksi ihminen muistaisi näitä juttuja seuraavalla kerralla kun meinaa avata jonkin tilin tai luottokortin ja miettisi että tarvitseeko sitä ihan aikuisten oikeasti ja voisiko sitä ilman elää. Saataisiinpa edes yksi tili vähemmän häiritsemään meitä nuoria naisia. Omasta "köyhästä" ajasta, eli opiskeluajasta on vielä niin lyhyt aika, että muistan kyllä hyvin selkeästi miten inhottavaa se oli kun ei voinut ostaa mitä halusi ja tiedän kyllä tasan tarkkaan, että se aika elämästä on vaikeaa. En edes tiedä miten olisin pärjännyt jos en olisi käynyt töissä opiskelujeni ohella.

Täytyy sanoa että itsekin oikein ihmettelen, miten näin suuri shoppailuhirmu on säästynyt ilman suurempia lainoja, velkoja ja tilejä. Mutta ehkä mulla on vain käynyt tuuri ja on ollut hieman edes järkeä päässä jo nuorempanakin.

Holly & Whyte

Tässäpä kuvia vielä Holly & Whyte -malliston vaatteista päälläni :) Sain siis valita mallistosta kaksi vaatekappaletta ja näihin päädyin. Kuvissa näkyy myös Dubaista ostamani farkut. Ne ovat Pull & Bearista.



These are the pieces I chose from Holly & Whyte collection :)

perjantai 30. maaliskuuta 2012

New Ballerinas

H&M:n pakettini ensimmäinen osa oli tullut postiin ja hain sen tänään. Sieltä paljastui mm. hopean- sekä kullanväriset ballerinat. Täytyy muuten sanoa että en osaa olla kipeänä. Aiempi vaatteiden kuvaussessio kostautui järkyttävällä pääkivulla ja poskionteloa alkoi jomottaa. En vain osaa maata koko päivää sohvalla :( Mutta tässäpä ovat nämä kaunokaiset :)






I got my H&M order today. There was these beautiful ballerinas for summer :)

Butterfly

Tässä muutama kuva Dubaista ostamastani perhosmekosta. Mekko on River Islandista.







This is the butterfly dress I bought from River Island, Dubai :)

Uusia vaatteita in action

Kuvasin tänään mm. Dubain ostoksia päälläni ja lisäksi Holly & Whyte malliston saadut vaatekappaleet. Julkaisen postaukset parissa erässä ettei tule miljoonakuvapostausta :) Tässä ekassa tulee osa Dubain ostoksista.

Tajusin vasta kuvia katsellessani kuinka naurettavalta tuo jumpsuit näyttää eikä istu yhtään. Noh rantavaatteeksi mä sen onneksi ostinkin ;)




Here are some clothes in action. I bought these from Dubai. Have a great weekend!

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Small cravings

Mulla on ollut huonoa tuuria matkassa nyt jo parin kuukauden ajan. Oon koittanut metsästää LV:ltä erästä tiettyä tuotetta Helsingistä pariin otteeseen, sekä Dubaista kolmeen kertaan yhteensä kahdesta eri myymälästä. Tuote näyttää olevan niin suosittu, ettei sitä ole koskaan varastossa. Kyseessä on Pochette Clés, eli avainpussukka. Mallia on löytynyt Monogram kuosissa, mutta itse haluan Damier Azurin. Aionkin soitella tällä viikolla LV:lle ja kysellä jos sitä olisi jo tullut niin voisin tehdä varauksen ja hakea ensi viikolla pois.

Haluaisin myös uudelle iPhonelleni kotelon, samaisessa vaaleassa Azur -kuosissa.

I've been looking for the Pochette Clés for so long now. I searched it from Helsinki and also from Dubai a few times but it is always out of stock. Maybe next week I have better luck with me. I've also planned to buy this iPhone case.

PS. Muistattehan että Huuto.net kohteeni sulkeutuvat jo tänään klo 12:30-> ! :) Ja linkki vielä Cava / Decoon. Ja kiitos Kenia kokemustenne jakamisesta! :)

torstai 29. maaliskuuta 2012

Kenia

No voihan nyt hemmetin hemmetti. Mä haluan Keniaan! Surffasin matkasivustoilla ja Finnmatkat oli julkaissut ensi talven matkakohteet ja siellä oli Kenia ja vielä suorilla lennoilla. Oih ja voih, mä haluun :) Kattokaa vaikka.






kuvat: Finnmatkat.fi

Olisi todella ihana kuulla kokemuksia? :)

I know where I want to go next. To Kenia! Have you been there? Tell me about it, tell me all! :)

Huuto.net kohteita pikana!

Laitoin huutikseen tavaraa josta haluan päästä vain eroon. Huutosumma sisältää postarit eli postikuluja ei lisätä enää hintaan! :) Kohteet sulkeutuvat huomenna klo 12:30 -> Huuto.nettiin TÄSTÄ!
Tässä vielä linkki Cava / Decoon jossa myös uutta :)

Unohtuneita herkkuja

Esitellessäni Dubain osotoksia, unohdin yhdet sandaalit, kylppärin uudet esineet sekä Victoria's Secret tuotteet. VS kosmetiikka ja t-paita ovat Stockan kaltaisesta tavaratalosta jossa myytiin merkkituotteita. Sandaalit on jostain kenkäliikkeestä, en nyt kuollaksenikaan muista paikan nimeä :) Ja kylppärin/WC:n uudet purkit on Zara Homesta.





I forgot to show you a few things which I bought from Dubai also :) So here are they!


PS. linkki Cava / Decoon


PPS. linkki Huuto.nettiin!

Voita valitsemasi tuote Nellyltä!


Järjestämme yhdessä Nellyn kanssa teille mukavan kisan jossa voitte voittaa lempituotteenne Nellyltä! :) Ohjeet ovat yksinkertaiset:

1. Tutki Nellyn valikoimaa

2. Linkitä kevään suosikkituotteesi kommenttiboksiin

3. Kerro miksi valitsit tuotteen

4. Kerro missä koossa ottaisit tuotteen, mikäli voitat

5. Muista jättää sähköpostiosoitteesi!

Valitsemme yhdessä Nellyn kanssa voittajan. Kisa-aika on 29.3.-2.4. Palaan voittajan kera asiaan alkuviikosta.

Nellyn valikoimaan TÄSTÄ!



keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

ALEKOODI

Heipsan! Fashionstorella vietellään klubipäiviä ja kaikki rekisteröityneet asiakkaat saavat alennuskoodin, jolla saa 15% alennuksen ostoksista. Rekisteröityminen ei maksa mitään, joten mikäli olit ajatellut tilaavasi jotain, niin nyt kannattaa rekisteröityä jotta saat alen! :) Rekisteröitymään pääset *TÄSTÄ!







HUOMIO! Toistakin alekoodia pukkaa! :) Sain juuri tietää että Nellyllä on kahden tunnin ajan (klo 21:00 saakka!) kaikki normaalihintaiset tuotteet -25%! Koodilla: SPRING25 ja eikun ->  *NELLYLLE!


Räps räps

Uhmasin taas tänään itseäni ja menin ripsihuoltoon. Ripsihuollon jälkeen kävin vielä ruokakaupassa ja kotiin tultuani olin ihan kuollut. Olo oli lähtiessä hyvä, mutta huomaa kyllä että on vielä ihan puolikuntoinen. Noh, eipä mulla ole muuta kuin aikaa vaan nyt sitten levätä loppupäivä.




I noticed that I'm still ill. I went to Sunlight and fixed my eyelash extensions and after that I bought some food and came home. And now I feel really tired and not so good. Well fortunately I've got only time so I can chill the rest of the day :)

Ajatuksia parisuhteesta


Tämä aihe nousi mieleeni eilisen elokuvan Crazy, stupid, love jälkeen, jossa teininä avioitunut ja lapsia tehnyt keski-ikäinen pari elää pienimuotoista suhdekriisiä.

Mua on siunattu monella asialla tässä elämässä, mutta jos yksi pitää valita ylitse muiden, niin se on parisuhde. Mä en ole ollut sinkku käytännössä koskaan. Olin 14 -vuotias kun aloin seurustelemaan ensimmäisen poikaystäväni kanssa ja sitä kesti vajaan parin vuoden ajan. Kun erosin ensimmäisestä poikaystävästäni, tunsin jo T:n. Tutustuimme kauppiksessa ekana vuotenani, ollessani 16 -vuotias. Ei mennyt kauaa kun olimme jo yhdessä ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Ollaan kasvettu ja koettu paljon kaikkea yhdessä ja se on todella vahva yhdistävä tekijä suhteessa. Ei ole sellaista epävarmuutta toisen "edellisen elämän" suhteen, kuin mitä monilla voi olla jos löytää kumppanin esimerkiksi lähempänä kolmea kymppiä. Toki molemmilla ne edelliset elämät on, mutta itse koen että sellaisen entisen elämän kanssa on helpompi elää mitä meillä on, kuin jos asia olisi niin että entiseen elämään kuuluisi esimerkiksi todella villi nuoruus, lapsia, avo- tai avioliittoja, riitaisia ja hankalia parisuhteita, eroja tai muuta draamaa.

Toki olen miettinyt myös asioita toiselta kantilta: moni nuorena alkanut parisuhde ei kestä esimerkiksi erilleen kasvamisen tai muiden syiden takia. Nuorempana ajattelinkin paljon näitä asioita, mutta nyt aikuisiällä olen tajunnut sen, että jokainen parisuhde on uniikki ja yksilöllinen, eikä yleistyksiä voi, tai kannata tehdä. Mulle on opetettu elämään päivä kerrallaan ja vaikka monessa asiassa en kykene siihen, niin parisuhteessa olen oppinut elämään niin paremmin.

Sanoin alussa, että minua on siunattu parisuhteella, mutta en tarkoita sitä vain ajallisesti. Kahdeksan vuotta, joka tulee tänä vuonna täyteen on todella pitkä aika, mutta pitkän suhteen lisäksi mulla on käynyt tuuri myös siinä, millainen suhde on. Olen aina ihmetellyt kun tutut kertovat omista parisuhteistaan ja niiden koukeroista, pettämisistä, väkivallasta, raivoisista riidoista, turhista kinoista, tappeluista liittyen kotitöihin, juomiseen, ulkona käymiseen, valehteluun yms yms yms. Tätä mä en ole onnekseni koskaan joutunut kokemaan. Suhteemme on ollut sanotaanko, hyvin tyyni tämän yli seitsemän vuoden ajan ja jostain syystä olemme molemmat sellaisia ihmisiä, että ainainen kinaaminen tuntuu molemmista turhalta.

Toki jokaisessa parisuhteessa on ne omat kommervenkkinsä, osalla ne tulevat esiin rajummin ja osalla hieman tyynemmällä tavalla. Itse en ole tappelijaihminen, inhoan huutamista, en tiedä edes että osaanko huutaa. Minusta asiat tulee selvittää keskustelemalla mahdollisimman pian jos jotain selvitettävää on. En ole lainkaan pitkävihainen enkä koskaan tykkää pitää esimerkiksi mykkäkoulua pitkään. Se alkaa tuntua naurettavalta hyvin nopeasti. Toki jos tulisi jokin paha ongelma, voisi tällainen järkevä puhuminen ja riitelemättömyys olla haastavaa, mutta onneksi en ole joutunut kokemaan vielä mitään niin suurta ongelmaa, josta ei puhumallla selviäisi.

Keskustelutaitojen ja muiden avujen lisäksi tietenkin osansa on myös ihmsiluonteella. Mulle on sattunut erityisen luotettava ja fiksu kumppani eteen ja kyllähän sellaisen kanssa onkin helppo elää ja olla. Tosin olen sen verran jämpti, että en katselisi päivääkään sellaista miestä, joka kohtelisi huonosti kumppaniaan. Tällaisiakin on surullisen paljon: ihmisiä jotka elävät huonossa parisuhteessa uskaltamatta lähteä siitä pois. Kai se vaan niin on, että vihan ja rakkauden välinen raja on hyvin, hyvin hento ja joskus silmät ovat niin sokaistuneet, että ei ymmärrä omaa arvoaan ja vain jatkaa huonossa suhteessa.

Hyvä parisuhde antaa paljon: parhaassa tapauksessa molemmat osapuolet oppivat toisiltaan niitä parhaimpia piirteitä ja taitoja, ja molemmat kehittyvät ihmisenä vuosien varrella. Hyvässä parisuhteessa kokee olevansa turvassa ja onnellinen. Hyvässä parisuhteessa otetaan ja annetaan tasavertaisesti ja kunnioitetaan toisen erilaisuutta ja periaatteita. Hyvä parisuhde on kompromisseja ja keskustelua.

Elämästä ei koskaan tiedä: se voi päättyä tai alkaa uudelleen jo huomenna. Siksi on tärkeää elää hetkessä. Jos elää jokaisena päivänä jotain toista päivää menneisyydestä tai tulevasta, huomaa pian ettei ole elänyt elämää ollenkaan. On vain muistellut, jossitellut ja haaveillut. Täytyy muistaa olla onnellinen mitä on tässä ja nyt.

Parisuhteen kumpikaan osapuoli ei ole ajatuksenlukija. Jos sinulla on hyvä olla, kerro se. Jos sinulla on huono olla, kerro se. Osa ihmisistä on kuitenkin ns. parempia lukemaan toista ihan jo eleiden ja käytöksen perusteella, mutta kaikki eivät ole hyviä ihmistuntijoita. Kukaan ei voi olettaa toisen käyttäytyvän tietyllä tavalla, jos ei valaise asiaa hieman, eikä ketään voi muuttaa täysin ihmisenä. Oppia voi lisää, mutta sisintään ei voi muuttaa toisen toiveesta.
kuvat: weheartit.com

Elämä on lyhyt, elä se niin kuin parhaalta tuntuu, mutta toisia huomioiden. Kuulostaa hemmetin vaikealta, mutta on toteutettavissa. Kukaan ei ole seppä syntyessään, virheitä saa tehdä, mutta tärkeintä onkin, että oppii niistä. Virheitä tulee myös suoda muille, mutta siinä vaiheessa täytyy muistaa omat sietokyvyn rajat: mitä olet valmis sulattamaan ja mitä et?

Tätä kirjoittaessani tuli paikoitellen tekopyhä olo, ihan kuin minä itse olisin aina elänyt täysin näiden ohjeiden mukaan. Ihminen on inhimillinen. Elämä on oppimista alusta loppuun ja ei kai keltään vaaditakaan kaikkea tätä vielä päälle parikymppisenä. Tärkeintäon se, että suunta on oikea.